Vanha hätänumero 000 poistui käytöstä 1.1.1993 – Toimii silti yhä

Eräs jyväskyläläinen soitti viime perjantaina vahingossa vanhaan hätänumeroon 000, kun hänen oli tarkoitus soittaa numeroon 112. Soittajan hämmästykseksi numerosta vastasi hätäkeskus. Vanha yleinen hätänumero 000 vaihtui 112:een melkein 25 vuotta sitten eli 1.1.1993.

Hätäkeskuslaitoksen järjestelmäasiantuntija Dan Berlin vastasi Keskisuomalaiselle, miten tämä on mahdollista.

– Kyseessä on vanhaa historiaa, ohjaus on pidetty päällä ja tarkoitus on pitää se voimassa toistaiseksi, Berlin valaisee asiaa.

Berlinin mukaan ei ole tiedossa, kuinka moni puhelu tulee vuosittain vanhan 000-numeron kautta, koska hätäkeskuksiin soitot yhdistyvät aina uuden 112-numeron kautta.

Suomen kuusi hätäkeskusta sai viime vuonna yhteensä noin 2,6 miljoonaa hätäsoittoa. Hätäkeskuksiin kuulumattomia soittoja tuli 581 000, ja asiattomia tai ilkivaltaisia soittoja hätäkeskukset saivat 93 000.

Hätäkeskus saa paljon puheluita, joiden oikea vastaanottaja olisi Kansalaisneuvonta, joka antaa vastauksia moniiin kansalaisia askarruttaviin arkipäivän kysymyksiin. Kansalaisneuvonnan numerossa 0295 000 vastataan henkilökohtaisesti ja neuvotaan julkisten palveluiden käyttäjiä. Mikäli vastausta ei pystytä heti antamaan, palvelu neuvoo oikean viranomaisen, johon voi ottaa yhteyttä kulloisessakin asiassa.

Kansalaisneuvonta palvelee myös chatissa, sähköisellä lomakkeella, sähköpostitse, etäyhteyden kautta tai tekstiviestillä. Tekstiviestit pitää lähettää numeroon 13145. Kansalaisneuvonnan nettiosoite on www.kansalaisneuvonta.fi. Asioita voi hoitaa suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi.

Kansalaisneuvonta ei kuitenkaan pane vireille viranomaisasioita, vaan kansalaisen on  kerrottava asiansa oikealle viranomaiselle, kun neuvonta on sen selvittänyt.

Suomalaisten käytössä on myös portaali Suomi.fi, joka tarjoaa julkiset palvelut yhdessä osoitteessa. Sieltä saa kootusti ohjeita useisiin elämän käännekohtiin. Tarjolla on tietoa kansalaisille, yrityksille ja maahanmuuttajille.

Lähde: KSML

2 thoughts on “Vanha hätänumero 000 poistui käytöstä 1.1.1993 – Toimii silti yhä

  • 30.10.2017 at 15:56
    Permalink

    Onneksi meillä on 911.

    Reply
  • 27.9.2020 at 13:40
    Permalink

    Eipä toimi 000, juuri kokeilin.. Eikä myöskään 10022. Numerot eivät ole käytössä!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.