Jyväskylässä joukko-kolarointia – Viisi autoa, viisi ihmistä sairaalaan

Tänään kello 16.45 aikaan sattui viiden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus Kuopiontiellä Mehtoniementien ja Muurikaisentien risteyksessä.

Jyväskylän suunnasta ajoi vuonna 1988 syntynyt mies henkilöautolla ryhmittyen Ysitiellä kääntyäkseen vasemmalle Mehtoniementielle. Jyväskylän suunnalta ajoi vuonna 1945 syntynyt mies henkilöautolla ja törmäsi ryhmittyvän henkilöauton perään. Ryhmittyneenä ollut henkilöauto syöksyi perätörmäyksen voimasta Kuopion suunnasta tulevien ajokaistalle törmäten vastaan tulijan keulaan. Ensimmäisenä Kuopion suunnalta vuonna 1953 tulleen kuljettajan henkilöauto lennähti nokkakolarin jälkeen törmäyksen voimasta Mehtoniementiällä pysähtyneenä olleen vuonna 1964 syntyneen mieskuljettajan henkilöauton keulaan. Toinen Kuopion suunnalta tullut vuonna 1979 syntyneen mieskuljettajan henkilöauto törmäsi edessä kolaroituun autoon ja syöksyi risteyksen yli vasemmalle ojaan. Kaikkien osallisten henkilöautoihin tuli huomattavia vaurioita. Kaikkien onnettomuuteen osallisena olevien autojen turvatyynyt laukesivat.

Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä viisi henkilöautoa joissa yhteensä kuusi henkilöä. Kaikille henkilöille tuli ruhjevammoja. Viisi henkilöä toimitettiin Keski-Suomen keskussairaalaan ja yksi Kangasniemen terveysasemalle tutkimuksiin. Liikenne oli täysin poikki noin klo 16.45-17.45 välisen ajan pelastus- ja liikenneonnettomuustutkinnan vuoksi. Törmäysalue oli täynnä autojen kappaleita ja romua eikä liikenne voinut kulkea tämänkään vuoksi. Tapahtumahetkellä sää oli hyvä. Tienpinta oli pitävä, mutta lievästi kuurassa ja paljas lumesta.

Poliisi sai myöhemmin tiedon, että paikalta poistui onnettomuuden nähneitä henkilöitä. Henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin asian selvittämisen vuoksi puhelinnumeroon 0295 414811.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.