Onko 19-vuotias Viktor Paulinen Suomen presidenttikisan musta hevonen?

Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi pyrkii myös 19-vuotias Viktor Paulinen. Internet-sivuillaan Paulinen esittelee itsensä näin:

”Tervehdys, arvon Kansalainen!

Olen Viktor Juhani Paulinen, Helsingin Kalliosta kotoisin oleva, nykyään Aurinkolahdessa asuva kirjailija, maajoukkuetason karateka sekä erotuomari.

Vuoden 2014 keväällä valmistuin Aurinkolahden peruskoulusta Helsingin Vuosaaressa. Päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo minulla on 10, ja tähän liittyen kirjoitin esikoisteokseni 10+. Mallivastauksia peruskoulun koetehtäviin. Kirja antaa lukijalleen eväitä niin erinomaiseen koesuoritukseen kuin myös yleissivistävää tietoa nykyajan peruskoulun opetussisällöstä. Kirjan saa halutessaan ostettua minulta suoraan signeerattuna. Teoksen ostaminen tukee luonnollisesti vaalikampanjaani.

Erinomaisen päättötodistukseni saattelemana päädyin opiskelemaan Ressun lukioon, joka on yksi Suomen korkeatasoisimmista toisen asteen oppilaitoksista. Tällä hetkellä olen suorittamassa ylioppilastutkintoani loppuun Ressussa.

Urheilua olen aina harrastanut monipuolisesti, ja päälajinani on ollut yli kymmenen vuoden ajan karate. Kyseisessä lajissa olen ollut niin harrastajan, kilpailijan, toimitsijan, tuomarin kuin valmentajankin rooleissa. Karatessa olen saavuttanut kahdeksan SM-kultamitalia, EM-kilpailuedustuksen Suomen maajoukkueessa, ruskean vyön sekä luonnollisesti politiikassakin tarvittavia kykyjä, kuten pitkäjänteisyyttä, tunnollisuutta, itsetietoisuutta, suvaitsevaisuutta, muiden huomioon ottamista ja rohkeutta.

Vuodesta 2014 olen toiminut jalkapalloerotuomarina. Kyseinen uravalinta on kehittänyt minussa entisestään oikeudenmukaisuutta, sosiaalisen kanssakäymisen taitoja, itsevarmuutta, tasa-arvon kunnioitusta, johtajuutta sekä kykyä nopeaan ja harkittuun päätöksentekoon.”

Poliittisiksi teemoikseen vaaliohjelmassaan Paulinen muun muassa mainitsee suomalaisuuden korostamisen, verotuksen järkevöittämisen, kansanterveyden edistämisen sekä työllisyyden parantamisen.

Paulinen ilmoittaa vastustavansa esimerkiksi taloudellisia leikkauksia, valtion velkaantumista ja väestön ikääntymistä. Paulisen mukaan Suomen tulee pysyä erossa Natosta, ja neuvotella EU:ssa itselleen erityisoikeuksia ja lisää vapautta, jotta voimme päättää Suomessa itsenäisesti omista, meitä koskevista asioistamme.

Paulisen sivuilta voi myös tulostaa kannattajakortin, joiden kerääminen on käynnissä, jotta Viktor Paulinen pääsee asettumaan ehdolle vuoden 2018 presidentinvaaliin. Tavoitteena on kerätä ainakin 20 000 kannattakorttia. Kortteja kerätään 11.12.2017 saakka.

Lähteet: Viktor Paulisen verkkosivu, Facebook

 

4 thoughts on “Onko 19-vuotias Viktor Paulinen Suomen presidenttikisan musta hevonen?

  • 31.10.2017 at 10:09
    Permalink

    Vosihan se olla. Mutta mitä me tiedetään tuosta henkilöstä? Fonectan mukaan Suomessa asuu yksi Paulinen, Viktor. Tuskin hän on ilman vanhempia syntynyt. Ketkä ovat vanhemmat ja mitä tekevät työkseen? Keitä kuuluu sukuun? Mitkä ovat henkilön lähtökohdat?

    Olisi myös mukava tavata ko. henkilö ja vaihtaa pari sanaa. Pari sanaa riittää kyllä luomaan käsityksen siitä mitä henkilöoikeasti ajaa takaa. Kyllä ja EI sarake on vain sanoja. Todellinen persoona näkyy vasta tavattaessa.

    Reply
    • 31.10.2017 at 16:17
      Permalink

      Erinomainen pointti. Mutta tuolla varmasti irtoaa ääniä.

      Reply
  • 1.3.2022 at 18:31
    Permalink

    Ei täällä älyköt juhli. Buahhahhaa!

    Jos haluaa päästä pitkälle, kannattaa olla hissunkissun suomalaisuudesta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.