Suomelle merkittävä tunnustus edistyksellisestä liikennepolitiikasta

Suomen Liikenne- ja viestintäministeriö on saanut merkittävän tunnustuksen ansioistaan edistyksellisen liikennepolitiikan ja lainsäädännön edistäjänä. Ministeriölle luovutettiin ITS Hall of Fame -palkinto älyliikenteen maailmankongressissa Montrealissa 2. marraskuuta.

Suomi on ollut liikenne palveluna -ajattelun (Mobility as a Service) edelläkävijä. Liikenne on muuttumassa kokonaisvaltaiseksi palveluksi, joka vastaa entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin. Tätä ajattelua liikenne- ja viestintäministeriö on ansiokkaasti vienyt eteenpäin.

Ministeriö saa tunnustusta liikennepalvelulaista, johon on koottu kaikki liikennemarkkinoiden sääntely. Liikennepalvelulaki edistää liikenteen digitalisaatiota ja mahdollistaa yhtenäiset ja mobiilit matkaketjut ensimmäisenä maailmassa. Tiedon avaaminen on keskeinen osa lakiuudistusta.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on iloinen ministeriön saamasta tunnustuksesta.

– Kiitän kansainvälistä älyliikenneverkostoa tästä merkittävästä tunnustuksesta. Palkinto on vahva merkki siitä, että olemme tekemässä oikeita asioita tulevaisuuden liikenteen kehittämiseksi. Digitalisaatio vaikuttaa kaikkialla yhteiskunnassa, niin myös liikenteessä. Liikennepalvelulaki on todellakin ainutlaatuinen, ja meitä teknologisesti edellä olevat maatkin ovat siitä hyvin kiinnostuneita. ITS Hall of Fame -palkinto on osoitus siitä, että meitä arvostetaan ja olemme Suomessa tekemässä asioita, jotka ovat globaalisti merkittäviä, toteaa Berner.

Suomi saa kiitosta myös erinomaisesti järjestetystä ITS-Europe-älyliikennetapahtumasta Helsingissä vuonna 2014.

Älyliikenteen maailmankongressissa myönnettävillä ITS Hall of Fame -palkinnoilla halutaan nostaa esiin vuosittain erityisiä ansioita älykkään liikenteen kehittämisessä. Palkinto jaetaan Amerikkaan, Aasiaan ja Eurooppaan kolmessa eri kategoriassa: teollisuus, paikallishallinto ja henkilökohtainen elämäntyö.

Eurooppalainen älyliikenneverkosto nimitti liikenne- ja viestintäministeriön ehdokaslistalle, josta lopullisen voittajan valitsi ERTICO-ITS Europen hallitus.

Lähde: LVM

5 thoughts on “Suomelle merkittävä tunnustus edistyksellisestä liikennepolitiikasta

  • 3.11.2017 at 10:05
    Permalink

    Mitä tohon nyt sanois..ihahaaa.

    Reply
  • 3.11.2017 at 12:21
    Permalink

    Vai että liikenne on muuttumassa kokonaisvaltaiseksi palveluksi. Palvelu = ilmainen hyödyke. Ja missähän määrin esim. autoilijat saavat ilmaista hyödykettä? Eiköhän se ole niin että koko ajan joutuu maksamaan enemmän ja enemmän.

    Jos ministeriö haluaisi vastata nykyistä paremmin kuluttajien tarpeisiin, niin maantiet voisi pinnoittaa joko 40cm paksulla betonilla kuten europassa. Tai sitten 30cm paksulla hienopintaisella asfaltilla. Rahaa siihen kyllä on kun autoilijoilta kerätään pelkästään autoveroina yli kuusi miljardia vuodessa.

    Ja nykyisetkin tiet voitaisiin tehdä asfalttikoneilla joissa ei olisi klappia takalaatikossa. Ja koska sitä on, niin uusikin asfaltti on sellainen motocross rata ettei edes Hitlerin betonibahnat pärjää heitoissa ja montuissa. Ja sitten vielä idioottikuskit jotka tuovat massaa, rikkovat uuden pinnan 100m välein kurvallessaan siinä. Ja siitä sitten vesi pääsee helpost tien runkoon, hajoittaen sen muutamassa vuodessa.

    Oletteko muuten miettinet kuka äänesti Berneriä niin paljon että se pääsi eduskuntaan? Sveitsiläinen tulee tuntemattomudesta ja heti saa niin paljon ääniä että pääsee läpi. Eikö kenelläkään soita kelloja että ei sitä kukaan äänestänyt.

    Reply
  • 3.11.2017 at 13:49
    Permalink

    Taas aivan järjetöntä paskaa. Autoilijalta ryöstetään miljardeja rahaa muuhun käyttöön ja se on olevinaan helvetin hienoa. Alppinoitaa tämä näyttää naurattavan kovasti…

    Reply
  • 3.11.2017 at 16:30
    Permalink

    Mielikuvituspalkintoja ei lasketa.

    Reply
  • 3.11.2017 at 17:42
    Permalink

    Tämä on itse tilattu palkinto. Vähän samaan tapaan kuin Kataiselle annettiin EU:n oikeistopiireistä tunnustus talousasioiden hoidosta SUomessa juuri kun oltiin virittelemässä julkisessa mediassa keskustelua siitä että Katainenhan on täysin avuton ja pitäisi sysiä syrjään. Syrjäänhän hän sysittiinkin mutta hänelle alettiin maksaa EU:n pseudovirassa entistä korkeampia palkkoja, aivan tyhjästä!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.