Äiti vei vihille molemmat lapsensa, pojan ja tyttären

Oklahomassa tapahtunut erikoinen insestitapaus sai mutkikkaita käänteitä, kun viranomaiset alkoivat tutkia perhettä.

Vuonna 2008 Patricia Spann, perheen äiti oli naimisissa perheen pojan kanssa.

Spannia syytettiin insestistä ja Spann menetti huoltajuutensa perheen kolmeen lapseen. Äiti sai insestistä 15 kuukauden tuomion.

Perheen isoäiti otti lapset hoitoonsa ja myöhemmin vuonna 2014 Spann oli taas kuvioissa mukana. Tällä kertaa naimisiin päätyi perheen tytär.

Perheen tytär Misty Spann on nyt saanut insestistä 10-vuoden tuomion Stephens Countyn oikeudessa. Äiti joka oli kirjoittanut virallisiin papereihin nimekseen Patricia Ann Clayton, odottaa tuomiota oikeudelta. Tuomion pitäisi tulla tammikuun aikana.

Pariskunnan liitto mitätöitiin Mistyn pyynnöstä. tämäon kertonut tulleensa huijatuksi äitinsä toimesta, joka oli väittänyt suhdetta lailliseksi.

Oklahoman lakien mukaan lähisukulaisen kanssa naimisiin meneminen on kiellettyä, sisälsi suhde s***iä tai ei. Maksimituomio rikkeestä on 10 vuotta ehdotonta.

Lähde: Independent

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.