Ulkoministeri Soini koulukiertueelle: ”Jos kaikki tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa, radikalisoitumisen riski vähenee”

Ulkoministeri Timo Soini käynnistää kouluvierailujen sarjan, jonka tavoitteena on laajentaa lukioikäisten nuorten tietoisuutta Suomen ulkopoliittista toimista väkivaltaista radikalisaatiota ehkäisevässä työssä sekä lisätä nuorten kriittisyyttä radikalisaatiota kohtaan.

Kouluvierailujen sarja käynnistyy Ahtisaaripäivien yhteydessä 16.11. Tikkurilan lukiosta, Vantaalta. Vierailuja jatketaan loppuvuoden ajan sekä ensi vuonna.

Valtakunnallisia Ahtisaari-päiviä vietetään marraskuussa. Vuosittainen rauhanvälitystapahtuma järjestetään nyt seitsemättä kertaa. Ulkoministeri Soini on vuosittain tehnyt Ahtisaari-päiviin liittyvän kouluvierailun.

Ahtisaari-päivien tarkoitus on lisätä tietoa rauhanvälityksestä kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Konfliktit koskettavat jokaista nuorta jollakin tavalla. Maailmalla jylläävät sodat tulevat lähelle viimeistäänkin median välityksellä eikä riidoitta selviä edes omassa arjessa. Pyrkimyksenä on tuoda rauhantyö ja sovittelu osaksi jokaisen arkipäivää. Näin ollen Ahtisaaripäivä sopii hyvin myös väkivaltaisen radikalisaation vastaisen kiertueen lähtölaukaukseksi.

”Rauhanvälityksen keinoin ratkotaan konflikteja, jotka luovat otollista maaperää radikalisaatiolle. Kestävä rauha voidaan saavuttaa vain ottamalla kaikki osapuolet keskusteluun mukaan. Niin naiset, nuoret kuin erilaiset etniset ja uskonnolliset ryhmätkin,” ulkoministeri Soini toteaa rauhanvälityksen roolista radikalisaation ehkäisyssä.

Kouluvierailuilla ulkoministeri Soini nostaa rauhanvälityksen lisäksi esille neljä muuta Suomen ulkopolitiikan kokonaisuutta, joissa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa hyödynnetään radikalisaation ehkäisemiseen ja torjumiseen. Kokonaisuudet ovat aktiivinen ihmisoikeuspolitiikka, nuorten ja naisten voimaannuttaminen, köyhyyden vähentäminen sekä kriisinhallinta.

”Suomi toteuttaa ulkopolitiikassaan paljon merkittävää väkivaltaista radikalisaatiota ehkäisevää työtä. Nuoret ovat tässä työssä kaikkialla maailmassa merkittävässä asemassa. Siksi haluan puhua tästä teemasta nimenomaan heidän kanssaan. Ensin täällä Suomessa, mutta myös ulkomailla”, ulkoministeri Soini sanoo.

Radikalisoituminen on prosessi, jossa yksilö omaksuu yhä voimakkaammin äärimmäisiä poliittisia, sosiaalisia tai uskonnollisia näkemyksiä. Väkivaltaisella radikalisoitumisella tarkoitetaan sitä, että väkivaltaa käytetään, sillä uhataan, siihen kannustetaan tai se oikeutetaan aatemaailmalla tai ideologialla perustellen. Radikalisoitumisen taustalla on aina useita syitä. Taustalla vaikuttavat tekijät liittyvät yksilöön, hänen elämäntilanteeseensa ja yhteiskuntaan. Yhtenä tärkeimmistä tekijöistä mainitaan usein ulkopuolisuuden kokemukset, syrjintä ja rasismi.

”Jos kaikki tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa, radikalisoitumisen riski vähenee. Erityisesti nuorille on luotava näköaloja. Järkevä tekeminen ja toimeentulo ovat parasta lääkettä väkivaltaisen radikalisoitumisen vähentämiseksi”, ulkoministeri Soini tähdentää.

Lähde: Ulkoministeriö

12 thoughts on “Ulkoministeri Soini koulukiertueelle: ”Jos kaikki tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa, radikalisoitumisen riski vähenee”

  • 10.11.2017 at 09:56
    Permalink

    Ja päivä päivältä enemmän näiden p€rk€l€iden, sippilöiden soinien stupidojen käteisten nallen YLE:n SPR:n kaltaisten valehtelijakusettajien vuoksi suomalaiset alkavat VIHATA tätä saatanan suomeliaa.

    Reply
  • 10.11.2017 at 09:59
    Permalink

    Mätisäkki aukaisi taas päänsä ja päivä heti vituiks. Menisi sinne sömåliåån ulkoministeriksi. Työhuoneeksi sopii paikallisen paskakuskin auton takaluukku.

    Reply
  • 10.11.2017 at 10:08
    Permalink

    Jos tämä ei kaadu suoraan kansallismielisen ja patrioottien laariin, niin ei sitten mikään.
    Hienoa, että luterilainen Jumalamme on lähettänyt tuon Jesuiittakoiran kiertämään koulujamme ei Kalevalaisessa isänmaallisuus hengessä.
    Maanpetoksellista anekauppaa suvakismille.

    Reply
  • 10.11.2017 at 10:09
    Permalink

    Soini on itse törkeästi syrjinyt PS jäseniä ja puolueen kannattajia vallanhimossaan. Mutta kun järki on mennyt natonuolennan ja Maailmaa terrorisoivan usa ydinasearsenaalin valtakunna nuolenasta, ei muista omia törkeyksiään.

    Reply
  • 10.11.2017 at 10:26
    Permalink

    Lähteeköhän peräkonttimies kiertueelle mukaan?

    Reply
  • 10.11.2017 at 10:36
    Permalink

    Sionisti-soini on tällä kertaa oikeassa. Ja sitten se voikin alkaa miettimään miksi kansa ei koe olevansa osa hänenkin johtamaansa yhteiskuntaa. Miksi kansan ääni ei kanna päättäjille asti. Ja miksi kansalaiset kokevat että poliittisella tasolla vaikuttaminen ei kansalaisilta onnistu.

    Ja kun sionisti-soini keksii näihin kotitehtäviin vastauksen, se voi jatkaa keirtuettaan ja samalla koittaa saada lisää äänestäjiä sinisten-loikkareiden ryhmälle.

    Reply
  • 10.11.2017 at 11:50
    Permalink

    Soini varmaan etsii kadonnutta hillotolppaa.

    Reply
  • 10.11.2017 at 12:08
    Permalink

    Toivottavasti muistaa viedä takaluukkuun ruokaa ettei peräkammarinpojalle tule nälkä kun mätisäkki jauhaa leukaa.

    Reply
  • 10.11.2017 at 12:24
    Permalink

    Tuodaanko jihadistisuomalaisten veronmaksajien rahoilla suunnittelema palestiinan uusi opetussuunnitelma peräkontin kautta Suomen koululaitokseen?
    Laskuopin tunnilla laskettaisiin montako hautaa patriootit pannaan kaivamaan ja fysiikan tunneilla tutkittaisiin poltto/kivipullojen ja omatekoisten raketinheittimien lentoratoja, iskuominaisuuksia ja paloenergiaa kohdistettuna häytysajoneuvoihin ja suojaliivitettyihin palomiehiin…

    Reply
  • 10.11.2017 at 12:58
    Permalink

    Just joo. Ensin sanotaan, että halla-aholaisten kanssa ei haluta olla missään tekemisissä ja sitten taas toisaalla otetaan kaikki mukaan! Ahtisaarikin joutaisi eläkkeelle; konfliktit syntyvät kuulemma siitä, että joku kokee eriarvoisuutta! Voi taivahan talikynttilät tätä porukkaa!

    Reply
  • 10.11.2017 at 15:15
    Permalink

    Koululaisten ruuat piiloon ettei ahmatti vedä kaikkea turpaansa.

    Reply
  • 10.11.2017 at 17:32
    Permalink

    Perussuomalaiset ovat ilmeisen tärkeä linkki mm. Vastarintaliikkeen lakkauttamisessa. Myös puolueen hajoamisen jälkeen on Halla-ahon puolueen media (Oikeamedia) vaatinut ”ääriliikkeiden” kieltämistä

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.