Useilla liiketoimintakieltoon määrätyillä on kiellosta huolimatta yhteyksiä liiketoimintaan

Poliisi toteutti syyskuussa valtakunnallisen viikon mittaisen tehovalvonnan liiketoimintakieltoon määrättyihin henkilöihin. Valvontajakson aikana liiketoimintakieltoon määrättyjä oli yhteensä 1 054 henkilöä, joista tehovalvonta kohdistui noin 10 prosenttiin. Puhutteluja suoritettiin 104, selvityksiä tehtiin 37 sekä yhden valvottavan omaisuuteen kohdistettiin ulosmittaustoimia.

– Valvonnan tuloksena useiden henkilöiden epäillään kiellosta huolimatta harjoittaneen suoraa liiketoimintaa, minkä lisäksi liiketoimintakiellon kiertämiseen epäillään käytetyn bulvaaneja, poliisitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta toteaa.

Valvontajaksolla liiketoimintakiellon rikkomisesta laadittiin neljä rikosilmoitusta, lisäksi paljastui muita epäiltyjä talousrikoksia.

Vuositasolla liiketoimintakiellon rikkomisia on paljastunut 30–40 tapausta. Hankilanojan mukaan kiellon rikkomistapauksia paljastuu usein sellaisen muun talousrikosasian esitutkinnan yhteydessä, jossa liiketoimintakiellon alaisen henkilön osuudesta ei aluksi ollut lainkaan tietoa.

Seurauksena yleensä sakkorangaistus

Pelkästä kiellon rikkomisesta seurauksena on yleensä sakkorangaistus. Muihin talousrikoksiin yhdistettynä voi kiellon rikkomisesta saada enintään kaksi vuotta vankeutta. Jos liiketoimintakieltoa rikotaan, voi siitä rangaistuksen ohella seurata liiketoimintakiellon pitentäminen.

– Liiketoimintakieltoon voidaan määrätä henkilö, jos hän on liiketoiminnassa olennaisesti laiminlyönyt siihen liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia tai jos hän on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä ja hänen toimintaansa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä vahingollisena, Hankilanoja selvittää.

Liiketoimintakiellon määrää tuomioistuin vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi. Kiellon noudattamista valvoo poliisi.

Kun liiketoimintakielto on tullut voimaan, poliisi laatii selvityksen siitä, mitä liiketoimintaa henkilö on harjoittanut ennen kiellon määräämistä ja mihin toimenpiteisiin tämä on ryhtynyt kiellon johdosta.

Jos henkilö on epäiltynä liiketoiminnassa tehdystä rikoksesta, jota ei voida pitää vähäisenä, poliisi tutkii esitutkinnan yhteydessä myös, onko liiketoimintakiellon määräämiseen edellytykset.

Lähde: Poliisi

One thought on “Useilla liiketoimintakieltoon määrätyillä on kiellosta huolimatta yhteyksiä liiketoimintaan

  • 10.11.2017 at 10:26
    Permalink

    Liiketoimintakielto ei tarkoita ettei saa ola mukana liiketoiminnassa, vaan se tarkoittaa ettei saa olla liiketoiminnassa ”päättävässä asemassa”. Tämä on veteen piirretty viiva sillä yleensä nämä liiketoimintakieltoon päätyneet henkilöt ovat niin despootti-narsisteja että asettuessaan mihin tahansa iiketoimintaan ne hyvin lyhyessä ajassa määräävät yrityksen koko liiketoiminnasta. Ja se on kiellettyä. Toisinaan ne ottavat bulvaaneikseen muutamia tuttujaan ja jatkavat omaa tappiollista liiketoimintaansa bulvaanen saadesas tuomiot ja sakot. Ja veronmaksajat joutuvat maksamaan aina useiden satojen tuhansien eurojen ALV:t ja eläketurvamaksut.

    Oman tätini mies ajoi yrityksensä konkurssin partaalle ja myi sen sitten velkaisena pojalleen. Muka jättäytyessään eläkkeelle. Kun poika tyhmänä otti yrityksen vastuulleen, oli ulosottovelka niin suuri että vajaan vuoden pyristelyssä hän ja perheensä olivat konkurssissa. No, mitä tekee tämä narsisti-isä. Tekee samoja töitä piemeänä ja palkkaa käteisellä muitakin sukulaisia töihin. Sillä lupputuloskella että vajaan kymmenen vuoden aikana oli saatu veronmaksajien kontolle noin 280 000 euron lasku. Ja päälle selvittely-, lakimiesten- ja oikeudenkäyntikulut. Ja oikeudessa näyteltiin niin dementoitunutta ja vanhaa höppänää miestä että. Kyllä oksetti.

    Se että näitä olisi yksi, ei ole suuri kustannus veronmaksajille. Mutta kun näitä on vuodessa tuhansia, kuten tarkastuksesta käy ilmi. Silloin se kustantaa satoja euroja per veronmaksaja. Ja kaikkein tyhmimpiä ovat ne ihmiset jotka kuvittelevat ”säästävänsä” sillä että tilaavat pimeää työtä. Jotta säästää, työn pitää olla ilmaista tai kuitullista. Pimeän työn verojen osuus kerätään palkkaveroista.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.