Näkökulma: Kampanja ”valhemedioista” kääntyi valtamediaa itseään vastaan

Nykysuomen toimitus joutuu antamaan osan kunniasta  Nykysuomen nopeasta nousemisesta suosituimpien verkkojulkaisujen listalle ”vastuulliselle” medialle, sen hullunkurisille oman hännän nosto-kampanjoille, kilpailevan vaihtoehtomedian läpinäkyville mustamaalausyrityksille ja ennen kaikkea sen harrastamalle yksisilmäiselle ja avoimen puolueelliselle uutisointipolitiikalle:

Perustaessamme Nykysuomea, pohdimme, että tästä taitaa mulla melkoisen pitkä taistelu, ennen kuin pääsemme edes siihen, että meidän lehteämme ylipäätään joku lukee. Itse kuvittelin sen vievän jotain kahden ja viiden vuoden väliltä, vaikeaahan sellaista oli ennakolta arvioida.

Valtamedia oli jo aloittanut kampanjansa levittämällä valheellista mielikuvaa, käyttäen nimitystä valhemedia. Ironista tässä on se, että juuri tämä mustamaalauskampanja vaikutti osaltaan suuresti päätökseen perustaa tämä verkkojulkaisumme.

Nämä vanhat mediat avasivat vaihtoehtomedialle täysin avoimet markkinat, jäämällä kiinni mielipideuutisoinnista kerta toisensa jälkeen: Tämän päälle he nyt erehtyivät  itse teettämään  tutkimuksen, josta käy ilmi, että noin puolet vastanneista uskoo valtamedian julkaisevan vähintäänkin jossain määrin valheellisia uutisia.

Meiltäkin on kyselty näkemystä siihen, miksi valtamedia aloitti ”valhemedia”-kampanjansa. Nähdäkseni syy on hyvin yksinkertainen:  Mediakentälle ei haluttu uusia toimijoita ja suurin syy on tietenkin raha. Vanha media yksinkertasesti pelkää menettävänsä mainostajat, ja niin tuleekin käymään ja on jo osittain käynytkin.

Esimerkiksi meillä  mainospaikat ovat 70% halvempia kuin näillä isoimmilla medioilla. Kuitenkin meidänkin kauttamme pystyy tavoittamaan  satojatuhansia ihmisiä viikoittain. Voimme siis rakentaa isojakin kampanioita mainostajille, mikä aikaisemmin  oli mahdollista vain valtamedian kautta. Tämän mainoseurojen valumisen muualle he yrittivät estää.

Sitten on tämä suurin ja vahvasti epäluotettavimman tittelistä kilpaileva media, jonka ei tarvitse huolehtia mainostuloista, tai tilaajakadosta, vaan se voi rauhassa toteuttaa ohjelmapolitiikkaansa kansalla pakkomaksatetuilla ”tilausmaksuilla”. Kansalaiset eivät siis voi edes äänestää jaloillaan, jos ja kun tuote ei miellytä.

Tämän poliitikkojen sille takaaman tuottajan suojan turvissa Yle on luonut yhden totuuden kulttuurin. Mikäpä siinä, jos kysymys olisikin totuudesta tai edes sen tavoittelusta, eikä ylen toimittajien mielipiteistä ja niiden pakkosyöttämisestä kansalle. Mihin on sitten lisättävissä myös suoranaiset valheet, tahallinen harhaanjohtaminen ja vastuun pakoilu.

Tästä mainion esimerkin antoi Ylen toimittaja Eero Mäntymaa eilen pyrkiessään sabotoimaan yhden presidenttiehdokkaan kampanjaa häikäilemättömällä tosiasoiden vääristelyllä, jota kansanomaisesti myös valehteluksi kutsutaan. Tähän Mäntymaa tosin syyllistyi ”vain” twitter viesteissä, mutta vastaavaa on saatu jo pitkään todistaa myös tämän, kansalaisten ylläpitämän, median omilla areenoilla.
Suomen uutisten artikkeli Ylen toiminnasta

Valtamedia ei ole ottanut opikseen edes aikaisemmin tekemistään virheistä, kun sen luoman ”vaihtoehtoisen todellisuuden” mahdollistamat väärät ratkaisut valtakunnan päätöksenteossa ovat aiheuttaneet kansallemme suunnattomat vahingot, sekä rahalliset, että vaikeammin korvattavissa olevat. Ihmishengille tai itsemääräämisoikeuden menetykselle kun esimerkiksi mahdotonta määritellä hintaa, eikä niitä  voi rahalla korvata.

Jää murtuu tai oikeastaan on murtunut jo.

Sijoittajat ovat löytäneet meidät, samoin  niin kutsutut vapaat toimittajat ovat alkaneet hakea meille töihin. Nämä ovat kannaltamme hyviä merkkejä siitä, että olemme menneet uskomatonta vauhtia kohti päämääräämme. En olisi koskaan kuvitellut, että tämä tapahtuisi näin nopeasti. Ja se tuskin olisi, ilman valtamedian näkyvää kompurointia ollutkaan mahdollista.

Emme ole luopuneet kaavailemastamme  2-5 vuoden rakennusjaksosta , tavoitteita vain on jouduttu hilaamaan paljon korkeammalle. Luulimme että keskeinen  haaste olisi ollut saada lukijat sivuille, mutta nyt onkin suurimpana haasteena pysyä lukijamäärien kasvun aiheuttamien haasteiden tahdissa. Niitä haasteita tosiaan riittää.

Meillä on uskomaton tiimi tekemässä tätä hommaa ja olen ihan pirun ylpeä heistä kaikista, jotka ovat mukana , he todella antavat kaikkensa tällä projektille.

Juha Korhonen
Julkaisun vastaava

7 thoughts on “Näkökulma: Kampanja ”valhemedioista” kääntyi valtamediaa itseään vastaan

  • 15.11.2017 at 18:15
    Permalink

    Itse olen kanssa totuuden ystävä,siksi Nykysuomi ja muutkin vaihtoehtomedian julkaisut.

    Reply
  • 15.11.2017 at 20:34
    Permalink

    ”Nykysuomessa” oltiin liian pessimistisiä alussa, mutta ”Ei vara venettä kaada”. Vaihtoehtomedioitten on vältettävä kuitenkin eräs paha ja usein suomalaisesta kansanluonteesta kumpuava sudenkuoppa. Nurkkakuntalaisuus! Jolla tarkoitan vaihtoehtomedioitten epäterveen keskinäisen kilpailun tai pyrkimyksen vetää mattoa muitten ”valhemedioitten” alta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö jokainen julkaisu voisi profiloitua omaan ”lokeroonsa” mediakentässä tai tekemällä itsensä ”näköistä” julkaisua, jossa painotetaan eri kantilta asioita kuin muissa. Tällä tarkoitan kansallismielisessä kentässä ilmenevää keskinäistä kyräilyä ja suoranaista pilkun rakastelua ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että suomalaisuutta ja sen säilyttämistä ajavat tahot puhaltavat yhteen hiileen suoranaisessa sodassa globalisteja, EU:ta, Suomen korruptio- ja nukkehallitusta sekä punavihreitä kultuurimarxisteja vastaan pyrkimyksenä estää Suomea Helvetin syövereihin vievää maahanmuutto- ja Suomen kansallisvarantojen myyntipolitiikkaa ulkomaisille ylikansallisille yhtiöille.
    Nykysuomi ei onneksi joutunut aivan avaamaan umpilatua, sillä perustettu ”Oikeamedia”, edesmennyt ”Rähmispossu” tietenkin likasankojournalismina pidetty MV-lehti olivat jo saavuttaneet näkyvyyttä ja kuuluvuutta sekä sitä parasta mainiosta eli suvakkien parjausta sekä demonisointia suoranaisena Saatanan palvontana, jos eksyy Janitskinin julkaisun lukijaksi saa tartunnan ebolasta ja menettää kansalaisluottamuksensa tai tuota tekoa saa hävetä sekä salata kuin homoutta viime vuosisadalla.
    Näinhän on käynytkin suvakkien harjoittaman vainon osalta uhkaamalla työpaikan menettämisellä tai sillä, että tekee lastenkin elämästä helvetin koulussa ja heidän kavereidensa joukossa tai lähipiirn ja sukulaisten hylkimäksi.
    Nykysuomen suurin saavutus ja tähänastinen tähtihetki, jota ilmaisua on toisaalta hyvin groteskia käyttää Turun islamistisen terrori-iskun osalta, siinä että Nykysuomi toi tämän surullisen tapauksen julkisuuteen melkeinpä ajantasaisesti, joka johti n. kk. myöhemmin tätä julkaisua vihaavien suvakkipiirien palvelunestohyökkäykseen. Tästä samasta on nyt kärsinyt kolme viikkoa Oikeamedia, jossa kommenntiosio on ollut suljettuna ja vaihtoehtona on feissari tarjolla, mutta tämän juutalaisen omaistajan harjoittama kansallismielisten ja EU:n vastustajien vainoaminen banneilla ei houkuta käyttämään tuota tahoa minkäänlaiseen viestimiseen. Tämä juutalainen ”rasismin vastustaja” sen sijaan sallii täydeltä laidalta ISIS:ksen pään katkaisu sessiot ja muut väkivaltaiset performanssit aitiopaikalta.
    Onnea Nykysuomi ja periksi ei saa antaa vainonkaan alla, sillä jos luovuttaa vastustaja on saavuttanut tarkoitusperänsä!

    Reply
  • 15.11.2017 at 20:53
    Permalink

    Tuolle valtamedian harjoittamalle valehtelulle ja mustamaalaamiselle on olemassa uusia nimiä: hybridivaikuttaminen tai informaatiovaikuttaminen.

    Reply
  • 16.11.2017 at 17:20
    Permalink

    Mistä tutkimuksesta tuossa artikkelissa puhutaan? Mistä sen saisi lukea?

    Reply
  • 18.11.2017 at 00:09
    Permalink

    No minäkin aikoinaan löysin netistä Johanna Vehkoon valemedialistan. Kaikki muut olivat tuttuja, mutta mukana oli siihen saakka minulle tuntematon Kansalainen. No sinne heti katsomaan ja jäi seurattavien listalle saman tien. Kiitos Johanna Vehkoo!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.