Mies puukotti vaimonsa kuoliaaksi ja ampui sen jälkeen itsensä – Läsnä v. 2014 syntynyt poika

Helsingin poliisi sai 28.6.2017 ilmoituksen, jonka mukaan työnantaja oli huolissaan työntekijästään, joka ei ollut saapunut sovitusti töihin. Esitietojen mukaan vuonna 1988 syntynyt mies asui Vuosaaressa kerrostalohuoneistossa yhdessä aviopuolisonsa ja kahden lapsen kanssa. Lapsista nuorempi, vuonna 2014 syntynyt poika oli pariskunnan yhteinen.

Asunto päätettiin tarkistaa. Paikalle menneet poliisipartiot löysivät asunnosta kuolleina 1985 syntyneen naisen ja 1988 syntyneen miehen. Asunnossa oli lisäksi pariskunnan yhteinen lapsi, johon ei ollut kohdistunut väkivaltaa.

Asiasta käynnistettiin esitutkinta rikosnimikkeellä murha.

Esitutkinnassa selvisi, että asunnossa oli tapahtumahetkellä pariskunta ja heidän vuonna 2014 syntynyt poika. Asunnossa asunut toinen lapsi oli sukulaisten luona. Samassa talossa asuva todistaja oli kuullut aamuyöllä kello viiden aikaan tapahtuma-asunnosta kovaäänistä riitelyä. Todistaja oli mieltänyt äänet perheriidasta aiheutuvaksi.

– Tapahtumapaikkatutkinnan perusteella mies on surmannut naisen asunnon olohuoneessa. Nainen on surmattu teräaseella lyömällä tätä useita kertoja ylävartalon ja kaulan alueelle. Tämän jälkeen mies oli surmannut itsensä pariskunnan makuuhuoneessa ampuma-aseella. Ase oli miehen oma metsästysase, kertoo rikosylikomisario Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta.

– Mies oli jättänyt asuntoon kirjeen, jossa hän kuvaa tekoon johtaneita syitä. Kyse on yksityiselämän suojaan liittyvistä tiedoista, eikä poliisi voi tiedottaa niistä tarkemmin. Henkirikoksen motiivi liittyy kuitenkin pariskunnan avioliiton mahdollisesta päättymisestä liittyviin riitaisuuksiin, Koski jatkaa.

Mies ei ollut tapahtuma-aikana alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena.

Asian esitutkinta on päätetty saattamatta asiaa syyteharkintaan, koska rikoksesta epäilty on kuollut. Rikosnimike on murha, koska henkirikos oli tehty erityisen raa`alla tai julmalla tavalla ja rikoksen katsottiin olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.