Autokorjaamoyrittäjän epäillään kaataneen yli tuhat litraa jäteöljyä sadekaivoon Helsingissä

2
Mainos

Helsingin poliisilaitoksen Talousrikostutkinnan toimintalinja aloitti marraskuussa 2016 esitutkinnan Maunulanpuron öljypäästöstä. Esitutkinta on nyt valmistunut, ja esitutkinta-aineisto on toimitettu asianosaisille loppulausuntomenettelyä varten.

– Poliisi epäilee esitutkinnan perusteella, että Metsälän teollisuusalueella toiminut autokorjaamoyrittäjä on syyllistynyt törkeään ympäristön turmelemiseen kaatamalla arviolta yli tuhat litraa jäteöljyä sadevesikaivoon. Kyseessä on kertaluontoinen, tahalliseksi epäilty teko, sanoo rikostarkastaja Sampsa Marttila Helsingin poliisilaitokselta.

Mainos

Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut laati esitutkinnan aikana selvityksen, jonka perusteella öljypäästö on aiheuttanut ympäristön pilaantumista Maunulanpurossa ja sen alapuolisella osuudella Haaganpurossa. Purossa oli sekä ajallisesti että paikallisesti selvästi havaittavissa tapahtuneen öljypäästön vaikutus otettujen näytteiden analyysituloksiin. Tehtyjen tutkimusten aikana ei havaittu kuolleita kaloja tai muita eläimiä.

– Rikosta epäillään törkeäksi, koska ympäristölle aiheutetun vahingon vaara on ollut erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus ja laajuus. Ilman pelastuslaitoksen tekemää nopeaa ja tehokasta öljyntorjuntaa olisi öljy levittäytynyt koko sadevesikaivon purkuputken alapuoliselle Maunulanpuron osuudelle. Päästön vakavat ympäristövaikutukset olisivat tällöin ulottuneet koko puron alapuoliselle osuudelle ja myös merialueelle, tutkinnanjohtaja Marttila toteaa.

Asiassa epäillään esitutkinnan perusteella myös törkeää kirjanpitorikosta ja rekisterimerkintärikosta.

Lähde: Poliisi

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. Ihmeellistä. Ekokem hakee ilmakseksi noi pois (ja polttaa ne sekä myy kaukolämpönä eteenpäin). Yksityisiltä käytetyn öljyn poltto on kielletty moniöljypolttimissa…

  2. Tuleeko yhtä kovat tuomiot kuin nikkelipäästöjen lirauttamisesta, se yhdenvertainen ja tasa-arvoinen kohtelu nääs…

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.