Lukijan kynästä: Suomen Sisu lämmittelee välejä Vihreiden kanssa – hyökkäsi taas MV-lehteä ja Vastarintaliikettä vastaan

8
Mainos

Yksi kerta on vahinko, kaksi sattumaa, kolmas jo sääntö. Kun Tampereella järjestettiin syksyllä kansallismielinen marssi sananvapauden puolesta, ”kansallismielinen yhteistyöjärjestö” Suomen Sisu yritti aktiivisesti hajottaa kansallismielisten yhteistyön julistamalla mielenilmausboikotin. [1] Itsenäisyyspäivän kynnyksellä yhteistyön hajottajajärjestö aktivoitui jo toistamiseen. Onko hajottamistoiminnasta tulossa poikkeuksen sijaan sääntö? Mihin Suomen Sisu on matkalla?

Helsingissä järjestetään perinteisesti useita kansallismielisiä mielenilmauksia itsenäisyyspäivänä. Tapahtumien järjestäjillä voi olla eriäviä poliittisia näkemyksiä, mutta taustatahot ovat vuosia toimineet sulassa sovussa, sillä isänmaan asia yhdistää kaikkia. Suomen Sisu on kuitenkin Suomen 100-vuotisjuhlan ”kunniaksi” valinnut kokonaan uuden toimintamallin tänä vuonna. Vaikka kukaan ei ole kysynyt Sisun mielipidettä kansallissosialistiseen Kohti vapautta -marssiin, Sisun tiedottaja sekä ”käräjien” jäsen Kristian Viding on aloittanut katkeran kampanjan tapahtumaa vastaan.

Tampereen tapahtumia käsitelleessä tekstissä arvelin, että Sisun nopea muodonmuutos johtuu siitä, että järjestön sisällä on tapahtunut hiljainen vallankaappaus. Kokoomuslaisen Vidingin ja Piraattipuolueeseen kuuluvan Jiri Kerosen kaltaiset amerikkalaistyyliset ääriliberaalit ovat ottaneet vallan ja tuhonneet järjestön alkuperäisen suomalaiskansallisen arvopohjan. Vidingin vihaama Pohjoismainen Vastarintaliike on valmistautunut itsenäisyyspäivään tiedottamalla suomalaisia J. V. Snellmanin ja 1900-luvun itsenäisyystaistelijoiden ajattelusta. [2] [3] Sisu on sen sijaan keskittynyt ”natsivainoon” pieteetillä, joka saisi Dan Koivulaaksonkin varmasti kateelliseksi!

Mainos

Viding kirjoitti Facebookiin 23.11. päivityksen, jota kävivät ”tykkäämässä” muun muassa järjestön käräjien I varapuheenjohtaja Riku Nevanpää (jonka mukaan mielenosoittaminen on kommunistien puuhaa [4]) sekä II varapuheenjohtaja Teemu Lahtinen. Puheenjohtaja Olli Immonen ei sen sijaan ottanut vieläkään teemaan kantaa, mikä tukee aiemmassa kirjoituksessa esittämääni epäilyä siitä, että puheenjohtajan sukset ovat menneet ristin vallankaappaajien kanssa. Immosen ”harjaamisen” jälkeen puheenjohtaja menetti otteen omasta järjestöstään ja jälki on sen mukaista.

Viding: ”Hyi helvetti!”

Viding kirjoittaa Facebook-päivityksessään: ”Internetissäni mainostetaan nyt kansallissosialistista ’Kohti vapautta!’ -marssia. Kohti vajautta, sanon minä! Hyi helvetti! Mutta kai tuokin nyt sitten on jonkun mielestä hyvä tapa viettää itsenäisyyspäivää. Siis marssia menneen maailman aatteen puolesta, Suomen itsenäisyyttä vastaan – – Muutama tuttavanikin näyttäisi olevan osallistujalistalla. Miettikää nyt, hyvät ihmiset, missä olette mukana! Natsit joutaisivat jo lopullisesti samaan historian roskatunkioon kommunistien kanssa.”

Viding väittää kansallissosialistien vastustavan Suomen itsenäisyyttä, vaikka hän itse kuuluu Kokoomus-puolueeseen, joka on myynyt Suomen lainsäädäntövallan EU-byrokraateille, avannut maamme rajat muukalaisraiskaajille, alistanut puolustusvoimat amerikkalaisille ja myynyt luonnonvarat ulkomaisille yhtiöille. Vidingin puoluetoveri, maanpetturipresidentti Sauli Niinistö vaati samana päivänä miljoonaluokan sakkoja maahanmuuttovastaisille ”vihapuhujille”. [5] Ketkä niitä isänmaan vihollisia olivatkaan?

Viime päivinä Viding on yrittänyt kaapata Sisulle jopa kunnian 612-soihtukulkueesta, vaikka Pohjoismainen Vastarintaliike oli kulkueen alkuperäinen aloitteentekijä. Ilman Vastarintaliikettä ja Vidingin vihaamia ”natseja” 2014 kulkueessa ei olisi ollut edes turvamiehiä. Koska Viding on Sisun tiedottaja, antaa hän koko järjestöstä siis loismaisen kuvan: radikaalien kansallismielisten järjestämä kulkue yritetään alistaa kokoomusliberaalien mainostapahtumaksi. Vidingin epäonneksi kulkueeseen on ennakkotietojen mukaan tänäkin vuonna kuitenkin tulossa suuri määrä kansallissosialisteja suoraan Kohti vapautta -marssilta.

Hyökkäys MV-lehteä vastaan

Kyse ei ole vain Vastarintaliikkeestä. 18.11. Sisu julkaisi kotisivuillaan Vihreisiin (!) kuuluvalta Andrei Sergejeffiltä artikkelin, joka käy kursailematta MV-lehden kimppuun. [6] Sisun ja Sergejeffin mukaan MV-lehden kaltaiset toimijat (eivätkä suinkaan Vihreiden, Kokoomuksen ja muiden petturipuolueiden eliitti) ”tuhoavat” suomalaisen kansakunnan:

”Tällä hetkellä internetin keskustelupalstoilta ei ole vaikea löytää niin ahdasta käsitystä suomalaisuudesta, että se sulkee pois suurimman osan suomalaisista. MV-Lehden ja muiden roskasivustojen ympärille on syntynyt yhteisöjä, joiden jäsenet pitävät muita suomalaisia vihollisinaan.

Nämä muut eivät ole enää edes ihmisiä, vaan ’suvakkeja’, ’mädättäjiä’, ’femakkoja’, ’mamuttajia’ ja muita. Eikä sille vaikuta olevan rajoja, millaisia väkivaltafantasioita näihin ’muihin’ voidaan kohdistaa. Näin arkinen asia on kansakunnan kuvitellun yhteisöllisyyden tuhoutuminen.”

Sisun ylistämä Sergejeff on myös toimittanut teoksen nimeltä Aikamme monta islamia, johon on kirjoittanut muun muassa monikulttuurisuuskiihkoilija Jaakko Hämeen-Anttila. [7] Hämeen-Anttilan mukaan Suomeen kohdistuva terrorismiuhka saadaan ratkaistua helposti tukemalla ”maltillista islamia” eurooppalaisten veronmaksajien rahalla. [8] Rajoja ei tarvikaan laittaa kiinni – lapioidaan sen sijaan rahaa liberaaleille muslimeille ja isänmaa on pelastettu!

Sergejeffin teksti ei ollut Sisun ensimmäinen hyökkäys MV-lehteä vastaan. Aiemmin Teemu Lahtinen levitti äärivasemmiston tekemää kuvaväärennöstä, jossa lehden päätoimittaja leimattiin valheellisesti pedofiiliksi. [9] Sisu ei pahoitellut eikä edes ottanut kantaa Lahtisen pohjanoteeraukseen. Sen sijaan pakkomonikulttuurisuutta ajavat poliitikot ovat säästyneet käytännössä kokonaan Sisun kritiikiltä. Todellinen ”kansallismielisten yhteistyöjärjestö”, eikö vain?

Sisu ottaa etäisyyttä kansallismielisyyteen ja lähestyy ”suvaitsevaisia porvareita”

Sergejeffin artikkelia mainostaessaan Sisu viittasi uuteen ”peruskirjaansa”, joka hyväksyttiin hiljattain järjestön ”suurkäräjillä” [10] [11]. Sisun mukaan Sergejeffin teksti tuki hyvin ”peruskirjan” kohtaa, jossa todetaan: ”Suomen Sisu kohtelee kaikkia suomalaisia sisarina ja veljinä, eikä tue kansallisen eripuran luojia.”

Kun kansallismieliset kutsuvat rajamme avanneita poliitikkoja maanpettureiksi, luovat he Sisun mukaan siis negatiivista ”kansallista eripuraa”. Uudistuneelle Sisulle kansallismielisyys ei olekaan enää alkuperäisen suomalaisuuden vaalimista vaan nykyisen poliittisen eliitin suojelua kansannousua vastaan. Eugen Schauman kääntynee haudassaan.

Vihreiden ja Sisun yhteys nousi otsikoihin jo kesäkuussa, kun Tampereella kaksi sisulaista valittiin käräjäoikeuden lautamiehiksi muun muassa vihrein äänin. [12] Sisun kokoomus- ja piraattisiiven kannalta yhteistyö vihreiden kanssa on hyvin luontevaa, sillä puolueet ajavat politiikassa rahaeliitin asemaa pönkittävää leikkaus- ja kurjistamislinjaa. Sisun jäsenyyttä pohtivien on hyvä pitää mielessä, että juuri vihreät järjestivät ”Järjestäytynyt rasismi rikoslakiin” -kampanjan. Aidoilla kansallismielisillä ei pitäisi siis olla lainkaan motiiveja yhteistyöhön vihreiden kanssa. [13]

”Kansallismielisten yhteistyöjärjestö” käy siis nyt sotaa muita kansallismielisiä vastaan ja lämmittelee välejä ”suvaitsevaisten” maanpetturipuolueiden kanssa. Mitä tästä tulisi ajatella? Siintääkö horisontissa uusi Sisu, joka onkin kokoomuksen ja vihreiden nuorisoliikkeiden yhteistyöjärjestö? On hauska yhteensattuma, että Vihreät ovat jo brändänneet Suomi-leijonastakin oman monikulttuurisen versionsa. [14]

Ben Zyskowiczin henkilökohtaisena ystävänä ja kokoomuseliitin hännystelijänä Vidingillä on toki valtava kannustin käydä jatkuvaa propagandasotaa aitoja kansallismielisiä vastaan. Ehkä mies yrittää valmistella itselleen uraa ammattipoliitikkona. Kansallismieliseen liikkeeseen hänen kaltaisillaan hajottajilla ei kuitenkaan tulisi olla mitään asiaa.

Sisu on muutamassa kuukaudessa tehnyt jo kaksi epäonnistunutta hajotusoperaatiota kansallismielisten selustassa. Sanooko vasta kolmas kerta toden?

K. Virtanen

Lähteet:

[1] http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/10/27/vierailijan-kynasta-sisu-kaulassa-suomen-sisu-eliitin-tyokaluna/
[2] http://www.vastarinta.com/kansallismielinen-kasitys-vapaudesta/
[3] http://www.vastarinta.com/kohti-vapautta-marssi-ja-kansallismielisten-yhteistyo/
[4] https://twitter.com/koli1488/status/933471825409007618
[5] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235859-presidentti-niinisto-avasi-keskustelun-miljoonien-vahingonkorvaukset-vihapuheen
[6] https://www.suomensisu.fi/andrei-sergejeff-nain-kansakunta-saadaan-tuhottua/
[7] https://www.gaudeamus.fi/aikamme-monta-islamia/
[8] https://www.aamulehti.fi/maailma/iskut-tuskin-kosto-pidatykselle-professori-maltillista-islamia-tukemalla-terrorijoukko-pienenee-23536413/
[9] https://mvlehti.net/2015/09/16/ainakin-espoon-kaupunginvaltuutettu-teemu-lahtinen-syyllistyi-rikokseen/
[10] https://fi-fi.facebook.com/suomensisury/posts/1881156485231303
[11] https://www.suomensisu.fi/periaatteet/suomen-sisun-peruskirja/
[12] http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/533307-tampereella-on-valittu-karajaoikeuden-lautamiehiksi-suomen-sisun-aktiiveja
[13] http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080321990620_uu.shtml
[14] https://www.vihreat.fi/tuunaa-leijona

 

Mainos

8 KOMMENTIT

  1. Asioihin perehtyneet ovat tienneet sisun mädännäisyyden pikän aikaa -hyvä että totuus tästä globaalin eliitin käsikassarana toimivasta poikakerhosta saadaan nyt suuremman joukon tietoisuuteen. ÄLKÄÄ EDES SUUNNITELKO LIITTYVÄNNE TÄHÄN VIHOLLISEN KANSSA JUONITTELEVIEN KUSETTTAJIEN PORUKKAAN! Suomen sisu ei ole koskaan saanut mitään suomalaisia hyödyttävää aikaiseksi -tarkoitus on pelkästään hajoittaa AIDOSTI kansallismielisten rivejä ettei eliitin vastaista toimintaa pääsisi syntymään suomessa.

    -Tuo jutun kuva kertoo todella hienosti mikä on homman nimi. Haluatko SINÄ kuulua samaan ryhmään? Ovatko nämä tyypit todellakin suomalaisten asialla?

  2. Kertoisikohan joku tälle Vidingillekin sellaisen täysin julkisen tiedon, että Vastarintaliike aloitti 612-marssien järjestämisen, ja että ensimmäisessä marssissa paikalla oli lähestulkoon pelkästään kansallissosialisteja.

  3. Vai kuuluu kansallissosialistit historiaan? Eihän PVL nyt mikään Hitlerin puolueen hiilikopio ole. Historiaankin pitää katsoa ja tarvittaessa ottaa sieltä aineksia, jotka toimivat yhä. Vastaavasti tulee ymmärtää mitkä asiat toimivat vain jossain toisessa ajassa ja kulttuurissa. Mielestäni PVL on tajunnut tämän, vaikka säätöä vielä tarvitaankin.

    Mutta mikäs sitten edustaa tätä päivää? Sisulaisten hengetön ja ontto ääriliberalismi? Ei kiitos.

  4. Voi voi Sisulaisia. Siinä meillä on Persujen farmiliiga.

    Ensin huudellaan isänmaallisuutta mutta sitten kun jäädään kiinni niin on paskat housuissa. Ja valehdellaan päin näköä.

    Se siitä poliittisesta urasta. Onko Sisulaisten tarkoitus korvata homot jatkossa Vihreiden listoilla?

  5. Kiitos taas Virtaselle syvällisestä pohdinnasta! Sisun keulahahmoilla tainnut virtsa nousta päähän.

  6. Kiitos K.Virtaselle tästä tärkeästä analyysistä. Jokaisen kansallismielisen on nyt syytä olla tarkkana kenen joukkoihin menee mukaan.

    Hitler oli todellinen johtaja. Korkeintaan kerran sadassa vuodessa maailma saattaa kokea hänen kaltaisen suuruuden.

    Suosittelen osallistumista Kohti Vapautta marssiin sekä 612 soihtukulkueeseen.

  7. Kommentoin tähän vähän asian sivusta: Omituisesti PVL kerää sympatiaa aina sitä mukaa kun sen pahimmat moittijat ja vainoajat paljastavat oman ennakkoluuloisen asenteellisuutensa. PVL:n tavoite pohjoismaisesta kansallissosialistisesta liittovaltiosta on itse asiassa pitkälti sama kuin sotien jälkeinen sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio/kansankoti -projekti kuitenkin ilman sen kulttuurimarxistista arvomädätystä tai voimavarojen hukkaamista kansainvälisyyteen massamaahanmuutosta nyt puhumattakaan. Ei siis ole ihme, että liikettä halutaan nyt niin kiihkeästi kieltää. Se ei olekaan niin vieras pohjoismaalaiselle mielenlaadulle tai poliittiselle perinteelle kuin jotkut antavat ymmärtää. Politiikan ohella myös liikkeen vaalima yhteys pohjoismaiseen luontoon ja mytologiaan tai ylipäätänsä juuriin kiehtoo yhä useampia. Vanhojen puolueiden olisi nyt oikeasti terästäydyttävä, sillä sensuurit ja kiellot eivät voi tappaa hyviä ideoita.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.