PS-Nuoret: Pakkoruotsilla ruoskiminen saa riittää!

Perussuomalaiset Nuoret vaatii pakollisen ruotsin kielen opiskelusta luopumista Suomessa. Ajatuspaja e2 julkaisi tiistaina Puhut sie ruotsia? -tutkimuksen, jonka mukaan enää nippanappa 52% nuorista piti tärkeänä ruotsin kielen osaamista Suomessa.

“Suurin osa suomalaisista nuorista ei tarvitse ruotsin kieltä. Tulevaisuudessa nuorilta vaaditaan entistä laajempaa kielipääomaa ja pakollisen ruotsin kielen opiskelu syö tätä resurssia. Pakollisen ruotsin kielen osaamisen sijaan meidän tulee ajaa suomen kielen laajempaa osaamista ja maailman kielien osaamista. Suomalaisten parempi ja laajempi kieliosaaminen ei ole yhdenkään RKP:n kannattajan rapujuhlista pois.”, huomauttaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Perussuomalaiset Nuoret on ajanut kielivapautta Suomeen jo vuosia. Järjestö haluaa tehdä Suomesta virallisesti yksikielisen. Ruotsin kieli olisi jatkossa vähemmistökieli ja tällä turvattaisiin ruotsia äidinkielenään puhuvien ihmisten palvelut.

“Ihan jo hyötynäkökulmasta suomalaisten kannattaisi ennemmin opetella vaikka venäjää tai kiinaa, sillä venäläiset ja kiinalaiset tuovat matkailun kautta eniten rahaa Suomeen. Aasialaisten matkailijoiden määrä on muutenkin kovassa kasvussa, joten paukut koulujen kielitarjonnassa tulisi suunnata paremmin sen mukaan”, huomauttaa Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Juha Karjalainen.

Lähde: PS-Nuoret

6 thoughts on “PS-Nuoret: Pakkoruotsilla ruoskiminen saa riittää!

  • 24.11.2017 at 10:02
    Permalink

    todella pitkään ihmetelly tätä pakkoruotsisontaa.. mielummin espanja, saksa tai vaikka venäjä ruotsin tilalle

    Reply
    • 24.11.2017 at 11:09
      Permalink

      Esitätkö noita kieliä pakollisiksi? Mielestäni pakollisia vain kaksi vierasta kieltä ja oppilas saa valita mitä ne ovat.

      Reply
  • 24.11.2017 at 10:40
    Permalink

    resurssien haaskaamista. äkkiä pois.

    Reply
  • 24.11.2017 at 11:32
    Permalink

    Siitä nyt vaan ruotsinkieliset julistamaan rannikkoseutuja joko itsenäiseksi taikka itsehallintoalueeksi Flanders tyyliin. Muu ei tule teitä auttamaan jos tuo Pisan kärkikasti pääsee valtaan.
    Nämä tyypit inhoavat historiallisia faktoja, miksi asiat ovat kuten ovat ja kaikkea mitä ymmärrykseen, kokonaisuuden hahmottamiseen ja kommunikointiin voikaan liittää, sekä luulevat että tulkit (mieluiten google translate) ovat joka käänteessä käytettävissä ja riittäviä.
    He aikovat, tietoisesti tai ei varmistaa ruotsinkielisten tosiallisen alisteisen aseman tulevaisuudessa.
    Ja vain sen takia että opetusjärjestelmää/-tapaa (mielekkyyttä) ei voi muka muuttaa ja pääkoppaan mahtuu vain rajallinen määrä kieliä (max.2-3) tai joku KesKoS logiikka että koulutusbudjetti pitää olla minimaalinen.
    Toivottaisin onnea, mutta onni ei tätä asiaa ratkaise, vaan toiminta.

    Reply
  • 24.11.2017 at 13:06
    Permalink

    Kaikki toimenpiteet mitkä vievät meitä pois ruåtsin vaikutuspiiristä saavat minulta täyden tuen.

    Reply
  • 24.11.2017 at 19:18
    Permalink

    Hyötynäkökulman vuoksi suomalaisten kannattaisi opiskella saksaa. Saksa on euroopan talousveturi ja sillä on paljon sellaista jota suomaaliset tarvitsevat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.