Timo Soinin radikalisaatiota käsittelevä koulukiertue jatkuu

Ulkoministeri Timo Soinin väkivaltaisen radikalisaation ehkäisyyn keskittyvä koulukiertue jatkuu keskiviikkona 29. marraskuuta Pohjois-Tapiolan lukiossa. Kiertue käynnistettiin Tikkurilan lukiossa Vantaalla reilu viikko sitten, jolloin kuulemaan ja keskustelemaan saapui 300 aiheesta kiinnostunutta oppilasta ja opettajaa.

”Ensimmäinen kouluvierailu oli todella antoisa kokemus. Nuoret uskaltavat haastaa. Sieltä edestä näkee hyvin, että meneekö puhe perille ja kiinnostaako se”, Soini kuvailee.

Kouluvierailujen tavoitteena on laajentaa lukioikäisten nuorten tietoisuutta Suomen ulkopoliittista toimista väkivaltaista radikalisaatiota ehkäisevässä työssä sekä lisätä nuorten kriittisyyttä radikalisaatiota kohtaan.

Vuoden viimeinen kouluvierailu järjestetään maanantaina 18. joulukuuta Maunulan yhteiskoulussa ja Helsingin matematiikkalukiossa. Lukiovierailuja jatketaan myös ensi vuonna.

Lähde: UM

9 thoughts on “Timo Soinin radikalisaatiota käsittelevä koulukiertue jatkuu

  • 24.11.2017 at 08:43
    Permalink

    Voi vittu mihin tämä maa on menossa äkkiä Suojeluskunnat pystyyn meinaan pian on liian myöhäistä koska silloi ollaan jo sotatilassa.

    Reply
  • 24.11.2017 at 09:42
    Permalink

    ”Ulkoministeri Timo Soinin väkivaltaisen radikalisaation ehkäisy…” Voi vittu! Vielä pitää kestää?!?

    Reply
    • 24.11.2017 at 11:17
      Permalink

      Kyllä, on olemassa suuri riski että Timo Soini vielä radikalisoituu väkivaltaisesti. Ainakin siinä vaiheessa kun näkee sinistyneet vaalitulokset.

      Reply
  • 24.11.2017 at 10:07
    Permalink

    Jotenkin tuntuu nyt siltä, että radikalisaatiolla ei tässä yhteydessä tarkoiteta kiihkoislamilaisuuden leviämistä vaan kansallismielisyyttä.

    Reply
  • 24.11.2017 at 12:23
    Permalink

    Nöf, nöf, nöf -kwiik! Mitä se Putte-possu vikisee? Maanpetturi saarnaa radikalisoitumisesta! NAURETTAVAA!

    Reply
  • 24.11.2017 at 19:43
    Permalink

    Timo Soini petti kansan niinkuin Sipilä ,Orpo , Stubb.ja kaikista pahin paska läjä Katainen . Joko pikkuhiljaa riittää nämä petturit ?

    Reply
    • 25.11.2017 at 05:59
      Permalink

      Hän oli paljon saatanallisempi. Ja alhaisempi. Hän väitti olevansa jotain muuta ja sai oppositiovoimat äänestämään vihollista.

      Reply
  • 25.11.2017 at 01:32
    Permalink

    Petturien petturi, raahaa isoa ruhoaan kiertueelle todistelemassa, kaikki on hyvin, jos te nuoret vai pysytte kuuliaisina, ettekä hairahdu kyseenalaistamaan ”totuuksia”. Aikooko Soini pelastaa Suomen nuorison nwo: in toimien tieltä?

    Laupias samarialainen suojaa syyttömiä pahalta, vähän niinkun Hesus, jeesususkovaisuuskaan ei suojele – k a i k e l t a. Soini mene tunnusta oikea mestarisi ja häviä. Äläkä palaa. Olet ihmisen irvikuva – kaikin tavoin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.