Asunnon omistajaa raipataan, kiinteistöveroon jopa viisinkertainen korotus

Kauppalehti kertoo sivuillaan kuinka käsittelyssä on kiinteistöverouudistus. Lehdessä käytetään esimerkkinä 1000 euron kiinteistöveron noususta 5000 euroon.

Jutussa pelätään veron nousun vaikuttavan esimerkiksi talojen korjaamiseen, mitä yleisesti on pidetty talon arvoa säilyttävänä tekijänä.

Suhteeton korotus voi vaikuttaa myös muutenkin talokauppoihin alueilla missä kauppa käy tahmeasti, tai alueihin mitkä on jo muutenkin hinnoiteltu kipurajoille.

Verotuksen uudistus on vielä kesken, mutta sen on tarkoitus astua voimaan vuonna 2020.

Suomessa verouudistus koskee noin 2 000 000 verovelvollista.

Hallitus perui jo kiinteistöverouudistuksen muutamia kuukausia takaperin. Tällöin ajatuksena oli korottaa kuntien kiinteistöveron alarajaa.

Tällöin alarajaa soveltavat kunnat olisi käytännössä pakoitettu nostamaan veroa, samalla ylärajaa soveltavat kunnat olisivat nostaneet myös prosenttia.

Hallituksen alkuperäinen esitys oli, että,

  • alaraja nousisi 0,41 prosentista 0,45:een
  • yleisen kiinteistöveron eli maapohjan alaraja 0,93:sta 1,03:een.

Tämä olisi nostanut kuntien verotuloja 49 miljoonalla ensi vuonna ja 16 miljoonalla seuraavana vuonna. Korotus olisi osunut eniten PK seudun ja Uudenmaan kuntiin.

Uudet uudistukset koskevatkin kiinteistöveroprosenttien ylärajojen korotusta, jotka pidettiin voimassa.

Lähteet: Kauppalehti, Rakennuslehti

12 thoughts on “Asunnon omistajaa raipataan, kiinteistöveroon jopa viisinkertainen korotus

  • 26.11.2017 at 18:30
    Permalink

    Omalta kohdalta laskin kiinteistöveron kehityksen asunto ja tontti. Kiinteistövero alkoi 1994, vuoteen 2005 asti vero nykyrahassa oli n 200€ . 2015 oli noussut n.320€. 2017 oli noussut n. 440€. Korotus on ollut erittäin kiihtyvä edellisen ja nykyisen hallituksen aikana. Jos alarajan korotus olisi tullut voimaan niin vero 2018 olisi ollut 490€.

    Reply
  • 26.11.2017 at 18:42
    Permalink

    Mamutus maksaa.

    Reply
  • 26.11.2017 at 20:13
    Permalink

    Kiinteistö vero 2012 198€ ja 2017 442€ eli viidessä vuodessa 2,5 kertaiseksi

    Reply
  • 26.11.2017 at 20:17
    Permalink

    Tästä maasta on pian PAKKO lähteä.

    Reply
  • 26.11.2017 at 22:43
    Permalink

    Me olemme itse valinneet nämä päättäjät ja siten olemme itse aiheuttaneet tämän itsellemme. Olkaamme siis kiitollisia tästäkin päätöksestä.

    Reply
    • 26.11.2017 at 23:03
      Permalink

      Eduskunnassa ei istu yhtään minun valitsemaani edustajaa.

      Reply
      • 27.11.2017 at 17:43
        Permalink

        Siinäpä se syy löytyikin! Ja syyllinen!

        Reply
    • 27.11.2017 at 16:52
      Permalink

      Emme ole valinneet näitä päättäjiä tekemään näitä päätöksiä vaan niitä mistä kauniisti ennen vaaleja puhuivat, joten ei meiän ole mikään pakko olla tyytyväisiä näitten päättäjien saavutuksiin. Harmi että kansa yrittää uskoa näihin ahneisiin oman edun tavoittelijoihin

      Reply
    • 27.11.2017 at 18:30
      Permalink

      Vain puoluekoneiston oligarkian ehdokkaita on lupa äänestää

      Reply
  • 26.11.2017 at 22:49
    Permalink

    Jos kiinteistössä tekee remonttia joka vaatii vähintään toimenpideluvan, remontti kannattaa tehdä kaikessa hiljaisuudessa sillä se vaikuttaa kiinteistöveroa korottavasti. Myös jos rakennukseen vaihdattaa ikkunat, asennuttaa ilmalämpöpumpun tmv. ja jossa työnosuus on kotitalousvähennyksen piirissä, kannattaa harkita tarkoin ja laskea, kannattaako vähennystä hakea koska jokaisen perusparannuksen myötä kiinteistöverotusta nostetaan. Kotitalousvähennyksen hakemisella myös kontrolloidaan kiinteistöille tehtyjä parannus ja korjaustöitä, jotka aina ”nuorentaa” rakennuksen ikää lisäten kiinteistöveron määrää.

    Reply
  • 27.11.2017 at 20:14
    Permalink

    Viiden vuoden päästä viimeistään on lähdettävä pois täältä, tämä maa tuhotaan tarkoituksella, olemme Kreikan tiellä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.