Naiset levittävät haarojaan Instagramissa – Uusi feministinen trendi #womanspreading

Feministit keksivät kaikkea mahdollista ja mahdotontakin naisellisuuden häivyttämiseksi. Usein se tarkoittaa miesten apinointia. Aiemmin on nähty muun muassa kainalokarvojen kasvattamista ja niiden puskien ylpeää esittelyä Instagramin kuvissa.

Nyt joku on saanut kuningasidean matkia miehistä tapaa istua jalat levällään. Tämä tapa on häirinnyt feministejä jo jonkin aikaa, sillä heidän näkemyksensä mukaan miehet ikäänkuin valtaavat itselleen leveämmän tilan myös henkisesti ja samalla korostavat miehisyttään istumalla siihen tapaan. Feministit keksivät käyttää tuosta istumatavasta termiä manspreading, joka totta kai leimattiin naisia halventavaksi tavaksi istua.

Kenellekään ei tullut tässä miessukupuolen syyttelyn lomassa mieleen, että tuohon jalkojen asentoon saattaa olla ihan fysiologiset syyt, sillä miehet eivät halua murskata omia sukukalleuksiaan reisiensä väliin istumalla sievästi polvet yhdessä.

Joka tapauksessa nyt Instagramissa leviää ilmiö, jossa naiset istuvat kuvissa jalat levällään, ja käyttävät kuvien yhteydessä hashtagia #womanspreading. Monet julkkikset ja mallit ovat jo tavisten ohella kantaneet kortensa kekoon tähän ilmiöön.

Tällainen miehille vinoilu ei aiheuta mitään suurempaa kohua. Mutta voi vain kuvitella, millainen haloo siitä nousisi, jos miehet keksisivät alkaa poseerata kuvissa naisia matkien, eli huulet mutrulla rinnat ja takapuoli pitkällä.

Voit katsoa aiheeseen liittyviä kuvia Instagramista tästä linkistä.

Lähde: Instagram

8 thoughts on “Naiset levittävät haarojaan Instagramissa – Uusi feministinen trendi #womanspreading

  • 27.11.2017 at 11:48
    Permalink

    Mitähän nuo saatanan riivaamat ja yhteiskuntia tuhoavat femakonkutaleet seuraavaksi keksivät? Olisiko jo aika aloittaa seisten kuseminen? Siinäkään fysiologiset tosiseikat tuskin painaisivat feminismiin sairastuneissa kuppa-aivoissa. Tai ehkäpä tuo ”uudistus” antaa odottaa vielä kypsää aikaa. Näet olisihan se vain koomista kun joku mielisairas femakko vain sotkisi NAISTENvessan sohlokusemisellaan. Eihän siinä olisi mitään hauskaa muiden kuin suhteellisen siisisti seisokusevien miesten mielestä. Mielisairaan femakon on toki päästävä sohlokusemaan MIESTENvessa, vai mitä perkeleen sukupuoli(äly)vapaita navettoja nuo nyt ovat.

    Reply
    • 27.11.2017 at 23:08
      Permalink

      …Myöhästyit, netissä myydään jo kusisuppiloita feminatseille, jotta voisivat kuseskella ’miehisesti’ seisaaltaan.

      Reply
  • 27.11.2017 at 12:05
    Permalink

    Nyt joku on saanut kuningasidean matkia miehistä tapaa istua jalat levällään. Tämä tapa on häirinnyt feministejä jo jonkin aikaa.

    Oiskohan alkanut jossain 2003 (3 aallon feministien vakio työkalupakista)paikkeilla tuodaan tasasin väliajoin aina uudestaa kuin naisen euro valhe vaikka olisi jo debunkattu ja kaikki jo nauraisi päin naamaa.Näin tuossa yhden otsikon että ei ne pallit nyt niin isot ole,eli kysymys on siitä ettei suostuta uskomaan vaan tullaan asian kanssa aina takaisin kuin guggenheim.

    Reply
  • 27.11.2017 at 12:36
    Permalink

    Tämähän tunnettiin jo muinaisessa Suomessa nimeltä ”harakoiminen”. Jos jotakuta kiinnostaa niin voi ottaa siitä selvää.

    Romanialaiset käyttävät sitä tänäkin päivänä jos eivät ole samaa mieltä jonkun kanssa. Vastaalähinnämuslimien paljaan jalkapohjan näyttämistä.

    On se kumma että vasta nyt feministit ovat löytäneet tavan joka on jo Suomesta poistunut 100 vuotta sitten.

    Reply
  • 27.11.2017 at 13:36
    Permalink

    Ne kaipaa täytettä jalkojen väliin.Noo vaikka veitola, siihen tarvitsisi 3 promillen kännin ja viikkojen puutteen, tai no ei sittenkään, on se niin saatanan ruma luuviulu.

    Reply
  • 27.11.2017 at 15:19
    Permalink

    Jaa että nyt naisten haarojen levittely kameralle on uutta, trendikästä ja vielä feminististä? Taitaa nykyfeministien historiantuntemus olla aika heikko, sillä sitähän ne ovat tehneet siitä lähtien kun kamera keksittiin, ja taisi olla ihan ensimmäisiä kuvauskohteitakin. (ainakin Ranskassa, jonka naiset ovat muutenkin historiallisesti tunnettuja jalkojen levittelystään kaikille jotka vain maahan kehtaavat marssia…)

    Reply
  • 27.11.2017 at 17:51
    Permalink

    Äärifeministeillä kylläkin ovat olleet aivot ”levällään” ihan alusta asti ennen heidän ainutta yhtäkään ”älynväläystään”.
    Eipä enää väkinäisemmäksi voi mikään mennä, mutta kuinka se muuta voisikaan olla ilman yhtäkään ainutta todellista ongelmaa naisilla Länsimaissa vertaapa asiaa nyt esimerkiksi Muslimimaihin ja naisen asemaan siellä. Tosin tuota kaikkinaista keihäänkärkeä korkeimman kehityksen alalla feministit ovat tuputtamassa meille Eurooppalaisille miehille ja pitkälti myös meidän luomallemme yhteiskuntarakenteelle. Olenko miehenä omahyväinen omimalla tuosta vain ansion yksinomaisesti ent. hyvinvointivaltion rakentamisesta mies -sukupuolelle. Arvatenkin asian täytyy näin ollakin, koska äärifeministit sitä niin patologisesti vihaavatkin ellei sitten tuo hirmu -porukka syö omia lapsiaan (missä niitä on?) aamiaisekseen.

    Reply
  • 27.11.2017 at 22:21
    Permalink

    Mikä täällä haisee?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.