Serla kumoaa väitteet, että keltainen WC-paperi tukkisi viemärit

Julkaisimme eilen artikkelin koskien blogikirjoitusta, jossa väitettiin, että keltainen, kierrätyskuidusta valmistettu valkaisematon WC-paperi tukkii viemäriputket, koska se ei hajoa vedessä valkoisen WC-paperin tavoin.

Serlan asiakaspalvelusta vastattiin Nykysuomelle asiaa koskevaan tiedusteluun, ettei paperin väristä voi tehdä mitään johtopäätöksiä.

– Seuraamme jatkuvasti tuotteidemme laatua ja tekemiemme testien mukaan valmistamiemme keltaisen ja valkoisen WC-paperin hajoavuus on samalla tasolla. WC-paperit eroavat toisistaan mm. niissä käytetyn valmistusmateriaalin suhteen. Esimerkiksi keltainen Serla WC-paperi on valmistettu kokonaan kierrätyskuidusta. Osa markkinoilla olevista valkoisista WC-papereista on valmistettu joko kokonaan ensikuidusta, tai esimerkiksi kierrätyskuidun ja ensikuidun sekoituksesta. Paperin väri sinällään ei kuitenkaan kerro suoraan sen valmistusmateriaalia.

– Olemme jo olleet yhteydessä blogikirjoituksen tehneeseen kuluttajaan ja pyytäneet häneltä näytteet tuotteesta, jotta voimme tutkia kyseistä asiaa tarkemmin. Meille on tärkeää tuotteidemme korkea laatu ja tyytyväiset käyttäjät, Serlalta kerrotaan.

Katso myös:

2 thoughts on “Serla kumoaa väitteet, että keltainen WC-paperi tukkisi viemärit

  • 29.11.2017 at 15:05
    Permalink

    Serlahan voisi itse käyttää ”ongelmapaperinsa” omassa pääkonttuurissaan. Surffilaudat vain mukaan ja Beach Boysit ”lautaselle”.

    Reply
  • 25.10.2018 at 18:04
    Permalink

    Uudemmassa talossa en huomannut ongelmaa, joten sai putkistoon lykätä melkein mitä vain, muutossa vanhempaan taloon, käytettiin valkoista aluksi, puolen vuoden jälkeen keltaiseen siirryttyä(halvempaa) parin viikon käytön jälkeen olikin ensi tukos, eikä paperia ajateltukaan syypääksi mutta tukokset alkoivat olemaan kuukausittaisia joten paperi vaihtoon.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.