Trafi: Autoilijat ja infrastruktuuri ovat valmiina ajoneuvojen väliseen viestintään – Koko Suomen kattavaa kokeilua suunnitellaan

Uuden yhteispohjoismaisen vaikutustutkimuksen mukaan matkapuhelinverkon välittämät tieliikenteen häiriöviestipalvelut parantavat liikenneturvallisuutta ja kiinnostavat tienkäyttäjiä. Viestit välittyvät nopeasti ja luotettavasti verkossa sekä tarjoavat pitkällä aikavälillä yhteiskuntataloudellisia hyötyjä.

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan liikenneviranomaisten sekä yritysten ja tutkimuslaitosten vuosina 2015–2017 toteuttamassa EU:n Verkkojen Eurooppa rahoitetussa NordicWay-hankkeessa kokeiltiin tieliikenteen häiriötiedon välittämistä matkapuhelinverkossa autoilijoille. Tutkimuksen ensimmäisiä tuloksia on nyt julkaistu.

Pohjoismaisessa kokeilussa kuljettajat, ajoneuvot ja kuorma-autot olivat yhteydessä toisiinsa matkapuhelinverkon kautta vastaanottaen ja jakaen tieliikenteen häiriötietoa ajoneuvojen ja liikennekeskusten välillä. Suomen kokeilussa käytettiin HEREn kehittämää älypuhelinsovellusta, jossa kuljettaja pystyi myös itse lähettämään tietoa, esimerkiksi onnettomuuspaikasta tai esteestä tiellä. Ruotsissa ja Norjassa kokeiluissa olivat mukana mm. Volvo ja Scania. Suomessa kokeiluun ilmoittautui yli 1300 kuljettajaa. Yhteensä kokeiluissa oli mukana yli 1800 kuljettajaa.

Hankkeen lopputapahtumassa Brysselissä 21.11.2017 esiteltyjen tulosten mukaan tieliikenteen häiriötietoa voidaan vaihtaa matkapuhelinverkossa nopeasti, turvallisesti ja tehokkaasti – myös maiden rajojen yli. Palvelua demonstroitiin toukokuussa Ruotsin ja Norjan sekä Ruotsin ja Tanskan välisillä rajoilla. Häiriötiedon välittämisen mahdollisti pilvipalvelu, jossa ajoneuvovalmistajat, palveluntarjoajat ja viranomaiset jakavat tietoa keskenään. Vastaava palvelu olisi laajennettavissa Eurooppaan tai sen ulkopuolelle.

”Vaikutustutkimuksen tulokset ovat merkittäviä: parantunut liikenneturvallisuus, häiriöiden vaikutusten vähentyminen ja sujuvampi liikenne, ilman lisäinvestointeja infrastruktuuriin”, kertoo NordicWay-hankkeen koordinaattori, johtava älyliikenteen asiantuntija Risto Kulmala Liikennevirastosta.

Koko Suomen kattava liikennekokeilu suunnitteilla

Hanke on saanut EU:lta jatkorahoitusta NordicWay2-hankenimellä vuosille 2017-2020. Liikennevirasto ja Trafi järjestävät avoimen markkinakeskustelun yhdessä suomalaisten ja kansainvälisten viranomaisten, yritysten sekä tutkimuslaitosten kanssa suunnitteilla olevasta tuotantokokeilusta perjantaina 1.12.2017, Liikennevirastossa, Helsingissä.

”Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö on häiriötiedottamisessa avainasemassa, kun tavoitellaan tulevaisuudessa turvallisempaa ja sujuvampaa liikennettä. On löydettävä uusia liiketoimintamalleja ajoneuvojen verkottuneisuuden lisääntyessä, jotta mahdollisimman moni tienkäyttäjä pääsee hyötymään uusista paremmista palveluista”, pohtivat Anna Schirokoff Trafista ja Ilkka Kotilainen Liikennevirastosta. Heiltä voi kysyä myös tarkemmin perjantain tilaisuudesta.

Liikennevirasto ja Trafi julkaisevat HILMA- ja CLOUDIA-kanavissa lisätietoa NordicWay2-hankkeen tuotantokokeilusta, jonka hankintavaiheen on määrä alkaa vuoden 2018 kevättalvella. NordicWay-hankkeen loppuraportti julkaistaan alkuvuodesta 2018.

Lähde: Trafi

One thought on “Trafi: Autoilijat ja infrastruktuuri ovat valmiina ajoneuvojen väliseen viestintään – Koko Suomen kattavaa kokeilua suunnitellaan

  • 30.11.2017 at 13:58
    Permalink

    Ei kiitos, mitään tuollaista vakoiluhimmeliä EN hyväksy! Tuossahan autoilijoiden paikannustieto välitetään ties minne.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.