Turun kouluissa leviää vaarallinen villitys – Happikänni

Osalle Turun ala-asteen vanhemmista on lähtenyt Wilma tiedote, jossa varoitetaan lasten niin sanotusta happikänni kokeiluista. Tiedotteen mukaan osalle oppilaista on tempun myötä tullut joitakin oireita, kuten huonovointisuutta.

Mikaelin koulun rehtorin Jyrki Latvan mukaan koulussa on tullut ilmi, että osa neljännen ja viidennen luokan oppilaista on kokeillut temppua, jossa aluksi ylihengitetään, sen jälkeen pidätetään hengitystä ja lopuksi toinen oppilas painaa toista rinnasta seinää vasten.

Mikä on happikänni? Happikännillä pyritään aiheuttamaan tajuttomuus tai sitä lähellä oleva tila estämällä aivojen hapensaanti. Leikin tavoitteena on ennen tajunnanmenetystä saavuttaa hyvänolontunne. Vaarallisen leikin tuloksena voi kuitenkin olla aivovamma tai pahimmassa tapauksessa sydämen tai hengityksen pysähtyminen.

Vastaavasta happikänni kokeiluista uutisoitiin muutama viikko sitten. Kun Mänttä-Vilppulassa nuoria oli joutunut kokeilujen johdosta terveyskeskukseen.

2 thoughts on “Turun kouluissa leviää vaarallinen villitys – Happikänni

  • 2.12.2017 at 19:31
    Permalink

    Ihminen on tyhmä lapsena, nuorena ja aikusena. Vain kuolema stabilisoi tilanteen.

    Reply
  • 3.12.2017 at 05:18
    Permalink

    Muutama kuolema niin tilanne rauhoittuu. wanha temppu jota harrastetaan aina muutaman vuoden väliajoin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.