Huhtasaaren EU-kriittinen kampanja-avaus avasi presidenttikisan tosissaan

Perussuomalaisten presidentti ehdokas Laura Huhtasaaren kampanja-avaus oli tänään 3.12.2017.

Huhtasaari painotti sunnuntaina, kuinka sananvapaus on olennainen osa kestävää ja demokraattista yhteiskuntaa.

”Sananvapaus on sitä, että asioista voidaan keskustella avoimesti. On mahdollista ajatella ääneen – jopa olla vaikka väärässä”.

Lisäksi hän kritisoi Euroopan Unionin nykyistä linjaa. Huhtasaaren mielestä EU on alkanut muistuttamaan kaikkineen rajoituksineen Neuvostoliittoa.

”Neuvostoliitossa oli ideologia, dogmi, jossa ei ollut mitään väärää. Eli suu kiinni epäkohdista ja sosialismi toimii. Kokeilkaapa vaihtaa sanan ”sosialismi” tilalle monikulttuurisuus”.

Nyt Twitter käy kuumana.

Alexander Stubb oli heti kritisoimassa Huhtasaarta:

” Tuo vertaus on oikeasti sairas, mauttomuudessaan vastenmielinen, historiattomuudessaan käsittämätön, mutta onneksi sananvapauden nimissä sallittu.”

Kirjailija Jari Tervo avasi myös sanaisen arkkunsa kommentoimalla:

” Neuvostoliitto oli kansojen vankila. Euroopan Unioniin liitytään ja siitä erotaan vapaaehtoisesti. Tämän tajuaminen ei vaadi paljon. Joillekin se on silti liikaa. #presidentinvaalit2018”.

Toimittaja Tuomas Enbuske jatkaa

” Huhtasaaren mukaan EU on kuin Neuvostoliitto. EU on @LauraHuhtasaari:n mielestä diktatuuri, joka tappoi ja orjuutti kymmeniä miljoonia kansalaisiaan ja sulki heitä mielisairaalaan. Ja tappoi myös 100 000 suomalaista sotaveteraania ja vei meiltä Karjalan.”

Hetki sitten Huhtasaari twiittasi takaisin

” Stubb näköjään hermostui. Fantastista”.

Voimmesiistodeta, ettätänäänpresidenttikisa on virallisestilähtenytliikkeelle. NykysuomijääseuraamaantilannettaAnteroMertarannansanoin ”herran jumala mitäsieltävielä tuleekaan”, sillä sen me julkaisemme.

8 thoughts on “Huhtasaaren EU-kriittinen kampanja-avaus avasi presidenttikisan tosissaan

  • 3.12.2017 at 21:26
    Permalink

    Ja taas nää samat tivolipellet Stubb, Tervo ja Enbuske avasi turhan suunsa

    Reply
  • 3.12.2017 at 23:09
    Permalink

    Globalistien kätyrit aktivoituivat välittömästi kun heidät julkisuuteen nostaneita isäntiään hieman arvosteltiin. EU-mafian kiihkeimmät puollustajat löytyvät lähes poikkeuksetta koskaan ruumiillista työtä tekemättömien ryhmästä -niistä joiden jokaisen ulostulon ainut tarkoitus on oman aseman suojaaminen. Nämä narsistiset sätkynuket eivät pelkää mitään muuta niin paljon kuin suomen paluuta itsenäiseksi kansallisvaltioksi sillä terveessä yhteiskunnassa ei ole sijaa oman kansansa pettäneille mädättäjille.

    Reply
  • 3.12.2017 at 23:33
    Permalink

    Enpaska sanoo itseään toimittajaksi, vaikkei erota sotaveteraania edes sankarivainajasta.Kyllä se on suomen hallitus joka tapaa veteraaneja ja eläkeläisiä, ei Neuvostoliitto.

    Reply
  • 4.12.2017 at 05:09
    Permalink

    Tottakai nuo ensimmäisenä avaavat turpansa. Stubelo, hyväpalkkainen suhteilla hommattu EU työpaikka ja globalisti. Tuo juoppo ”kirjoittelija” on päässyt pinnalle monikulttuurisuus paskan takia, kukaan ei vaan osta kuin säälistä tämän törkyturvan kyhäelmiä. No embusken mielenterveys tapaus saa rahaa siitä että laukoo ja trollaa aivottomia typeryyksiä iltapaskassa joita kukaan järkevä ei lue. Säälittäviä trolleja kaikki jotka normaalissa maailmassa olisivat mitättömyyksiä joita kukaan ei juurikaan tuntisi.

    Reply
  • 4.12.2017 at 06:53
    Permalink

    Laura laukoo totuuksia ja nämä kyrvänsyylät alkavat kitinänsä. Pellet!

    Reply
  • 4.12.2017 at 09:38
    Permalink

    Laura Huhtasaari siis onnistui savustamaan pesistään kaikki ”huomattavat” paskatornit.
    Kaikki kolme idioottia, jotka omissa mielissään ovat karpaattien älynväläyksiä onnistuivat olemaan väärässä, koskapa valehtelivat asiat päälaelleen. Hekin ovat ”oikeassa” kunhan vertaa heidän twiittejään siihen todellisuuteen EU:n suhteen. Jean-Claude Junckerin kanssa samat ”harrastukset” jakava juoppo Tervo kertoilee avarasti kuinka EU:sta voi erota ”vapaaehtoisesti” aivan silloin kuin haluttaa. Eli samaa jargonia kuin avioliitoakin koskeva erinäiset ”seikat”. Kukin voi hieman muistella sitä ääretöntä migreeniä EU parlamentissa (diktaatissa) suhteessa Brexitiin eli Ison-Britannian kansanäänestykseen eroamisesta EU:n ”maaorjuujesta”. Jopa itse silloinen Yhdysvaltain muslimi-kommari-homo presidentti Barak Obama (feikki-yhdysvaltain kansalaisuus väärillä papereilla) kävi pelottelmassa ja uhkailemassa kuin Adolf Hitler konsanaan vasallivaltioissaan sillä kuinka Yhdysvallatikin laittaa Ison-Britannian kauppasaartoon ja jäädyttää kaupankäynnin sen kanssa, aivan kuten Euroopan ”pahoja poikiakin” EU uhkailee kun eivät ota kuonaa valtiorajojensa sisäpuolelle avaruudellisessa mittasuhteissa.
    Mitä tulee Enbusken harvaseinäiseen latoon, niin on aivan sama kummasta päästä tuo cuck mies pörisee.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.