Reijo Tossavainen: Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

Laura Huhtasaari vertasi Eu-Suomen nykytilaa Neuvostoliittoon, ja siitä nousi Eu-uskoisten parissa melkoinen poru. He korostivat, että Stalinin vainoissa kuoli paljon ihmisiä. Se on totta, mutta totta on sekin, että Euroopan unionissa suomalaisten päätösvalta on minimaalinen ja demokratiavaje melkoinen. Melkein kuin neuvostotasavalloilla entisessä Neuvostoliitossa.

Meille valehdeltiin päin naamaa, kun maamme eliitti vuonna 1994 vakuutti, että meidän pitää mennä Eu:n jäseneksi, jotta me voisimme päättää omista asioistamme.

Ikävä totuus on sekin, että jopa Venäjän tsaarin alamaisina autonomian ajalla suomalaiset päättivät vähintään yhtä paljon omista asioistaan kuin nykyisen EU-autonomian aikana!

Suomen suuriruhtinaskunta muodosti omaleimaisen kokonaisuuden omine lakeineen ja hallintoineen. Suomen autonomian kannalta oli olennaista, että jo v. 1808 keisari määräsi, että kaikki Suomen asiat oli esiteltävä suoraan hänelle ohi Venäjän oman hallintokoneiston. Siksi Venäjän parlamentti eli duuma ja virkamiehet eivät voineet puuttua millään tavoin Suomen asioihin. Maamme erityisasemaa korosti sekin, että venäläisillä ei ollut kansalaisoikeuksia Suomessa. Venäläisiin suhtauduttiin samalla tavalla kuin muihinkin ulkomaalaisiin.

Käytännössä Suomea hallitsi hallituskonselji eli hallitus, joka jakaantui talous- ja oikeusosastoon. Myöhemmin hallituskonseljin nimi muutettiin senaatiksi. Oikeusosasto toimi Suomen korkeimpana oikeutena. Talousosasto johti koko siviilihallintoa ja se jakaantui viiteen toimituskuntaan. Senaatti käytti ylintä valtaa ja teki päätöksensä keisari-suuriruhtinaan nimissä. Senaatin toimien laillisuutta valvoi prokuraattori, joka oli Suomen ylin lainvalvoja. Pietarissa Suomen asioita keisarille esitteli Suomen asiain komitea, joka oli myös suomalaisten käsissä.

Keisareiden välillä oli eroja, mutta useimmiten keisari puuttui suomalaisten esityksiin vain harvoin. Tässä on erittäin olennainen ero nykyiseen Eu-Suomen käytäntöön, sillä Eu:n lainsäädäntö menee Suomen lakien, jopa perustuslain edelle. Peräti lähes 3/4 lainsäädännöstämme on käytännössä direktiivien eli Eu:n lainsäädäntöohjeiden kääntämistä.

Suomella oli autonomian aikana myös oma tullilaitos. Nykyään se on kokonaan Eu:n hoidossa, ja tullimaksut menevät suoraan Eu:n pohjattomaan kassaan. Suomi sai myös 1800-luvulla oman rahan ja oman keskuspankin. Nyt Suomen rahapolitiikasta päätetään Euroopan Keskuspankissa. Myös monet muut keskeiset asiat, kuten esim. maatalouspolitiikka on nyt kokonaan Eu:n käsissä.

Jos nyky-Suomen omaa päätösvaltaa verrataan Yhdysvaltain osavaltioiden omaan päätösvaltaan, niin ne ovat aika pitkälti verrannollisia keskenään. Silti kukaan ei väitä, että esim. Texas olisi itsenäinen valtio.

Asioista ei haluta antaa oikeaa kuvaa, sillä se olisi liian ikävä tosiasia Brysseliin kumartavan valtaeliitin kannalta.

Suomen kansasta noin puolet suhtautuu Euroopan unioniin kielteisesti. Siksi meilläkin pitäisi siirtyä monen muun maan tapaan viettämään kansallispäivää itsenäisyyspäivän sijaan. Silloin me kaikki voisimme juhlia yhdessä yhteistä isänmaatamme ja suomalaisuuttamme.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.