612-soihtukulkueessa yli tuhat osallistujaa – Kulkuetta heiteltiin kananmunilla

Itsenäisyyspäivän iltana klo 18.30 Helsingin Töölöntorilta matkaan lähtenyt isänmaallisten 612-soihtukulkue sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Poliisin arvion mukaan kulkueeseen osallistui reilusti yli tuhat henkilöä.

Näyttävä kulkue pääsi perille Helsingin Hietaniemen sankarihaudoille, vaikka protesteja oli matkan varrella havaittavissa.

Kulkueen lähdettyä liikkeelle kuului katujen varsilta buu-huutoja, ja kulkueen vastustajat heiluttivat sateenkaarilippuja. Myöhemmin kulkueelle huudettiin painokkaita hävetkää-huutoja, johon kulkueesta vastattiin toivottamalla hyvää itsenäisyyspäivää.

Helsingin Poliisi kertoi Twitterissä, että toistaiseksi kuusi henkilöä on otettu kiinni päivän tapahtumiin liittyen. Viimeisimpänä otettiin kiinni henkilö, joka heitti soihtukulkuetta kananmunilla.

Aiemmat kiinniotot ovat liittyneet mielenosoituskulkueiden häiritsemisiin, sekä pippurisumutteen hallussapitoon. Yksi kiinniotto tapahtui, kun eräs vasemmiston Helsinki ilman natseja -mielenosoituskulkueeseen osallistunut, vahvasti päihtynyt henkilö heitti tapahtumaa seurannutta toimittajaa oluttölkillä.

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/httpwww-nykysuomi-comindex-phpuutisetkotimaa/juuri-nyt-612-soihtukulkueen-aloituspaikalle-matkaavien-kimppuun-hyokattiin-video/

8 thoughts on “612-soihtukulkueessa yli tuhat osallistujaa – Kulkuetta heiteltiin kananmunilla

  • 6.12.2017 at 20:35
    Permalink

    Helsingin poliisikin kehtaa kutsua tätä kulkuetta mielenosoitukseksi. Tosi ärsyttävää.

    Reply
  • 6.12.2017 at 20:49
    Permalink

    Äärioikeisto…..
    Eikö se ole sitoutumaton kansallismielinen kulkue.
    Eikä millään tavoin vaarallinen tai häiriöitä aiheuttava.
    Pahimmat häiriköijät löytyvät vihervasemmistosta. Tai yleensäkin häiriköt.
    Uusnatsitkin ovat ihan rauhallisia.
    Mutta vassarianarkistit haastavat riitaa, polttavat autoja ja tuhoavat kaikkea mitä eteen sattuu, näyteikkunoista liikennemerkkeihin ja ihmisten omaisuuteen.

    Reply
    • 6.12.2017 at 21:00
      Permalink

      Valtiollisen valemedia YLEN:n ”uutisissa” toimittelija Rönkä valehteli kirkkain silmi että kyseessä on ”uusnatsien” kulkue, ja että ”lastentapahtuma joutui väistymään sen tieltä”…

      ”Lastentapahtumaa” näytettäessä taas jouduttiin zoomaamaan muutamiin henkilöihin ettei taustalta olisi näkynyt suurin piirtein tyhjä halli, mutta näkyihän se kuitenkin. Aika Derkkua meininkiä!

      Reply
  • 7.12.2017 at 06:16
    Permalink

    Olisivat ampuneet näitä kommunisteja kumiluodeilla ja vielä silmään.

    Reply
  • 7.12.2017 at 11:23
    Permalink

    Onko 5G Areenan ”viidestä tuhannesta” missään ainuttakaan autenttista valokuvaa tai videota?
    Vai onko tämämtaas näitä maagisia lukuja joihin pitää vain uskoa? 😀

    Reply
  • 7.12.2017 at 12:37
    Permalink

    ”Yli tuhat” on mielenkiintoinen arvio. Se kun ei ole suoranaista valehtelua, koska kulkueessa oli ainakin viisi tuhatta marssijaa, ja sehän on yli tuhat, kieltämättä. Poliisi ei valehtele. MTV uutiset sen sijaan valehtelee, koska asettaa marssijoiden määrälle ylärajan. ”Kulkueessa oli yli tuhat ihmisteä, eli vähemmän kuin viime vuonna, jolloin marssijoita oli noin kaksi tuhatta.” Oma arvioni on vähintään viisi tuhatta, mahdollisesti kymmenen tuhatta. Kun itse olin hillunut Hietsun hautausmaalla jo puoli tuntia, niin kulkueen häntäpää marssi yhä sisään, ja itse olin kulkueen puolivälissä.

    Reply
  • 7.12.2017 at 15:16
    Permalink

    Teidän ei pidä uskoa mihinkään mitä YLE , HS ja muu mätämedia ulostaa.

    Tämän pitää jokaisen kansallismielisen ymmärtää viimeistään nyt.

    Vastarinnan marssissa Kohti vapautta oli noin 500 osallistujaa.

    612 soihtukulkueessa oli noin 3000-4000 osallistujaa.

    Reply
  • 7.12.2017 at 15:18
    Permalink

    Molemmat marssit oli järjestetty hyvin.

    Kiitos järjestäjille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.