Näkökulma: Näin kansalle valehdellaan – Tervetuloa 70-luvun Neuvostoliittoon

Verovaroin rahoitettava Yle on luultavasti antanut oman sisäisen ohjeistuksensa toimittajilleen siitä, että isänmaallisen, maamme itsenäisyyttä ja sotiemme veteraaneja kunnioittavan 612-soihtukulkueen uutisoinnin yhteydessä pitää leimata kulkue fasistiseksi.

Tai sitten kaikki Ylen toimittajat ovat vain niin tehokkaasti aivopestyjä julistamaan vasemmistolaista propagandaa. Nimittäin sekä Ylen eilisillan pääuutislähetyksessä televisiossa että Ylen verkkosivuilla jokaisessa kulkuetta koskevassa uutisessa kulkueen kerrottiin olevan ”äärikansallismielinen”.

Kulkue on kuitenkin puolueeton ja tunnukseton tapahtuma, jonne poliittisten tunnusten tuominen oli jopa kielletty. Muu valtamedia sentään pääsääntöisesti uutisoi kulkueen olevan kansallismielinen, jättäen Ylen ahkerasti käyttämän ääri-etuliitteen pois.

Itse soihtukulkuettahan heiteltiin kananmunilla, ja kulkueen reitillä oli monenlaisia plakaatteja ja huutelijoita. Kulkueelle huudeltiin muun muassa ”buu” ja ”hävetkää”. Onko sotiemme veteraanien ja maamme itsenäisyyden kunnioittaminen itsenäisyytemme satavuotisjuhlapäivänä hävettävä ja halveksuttava asia? Vasemmiston mielestä on.

Media keskittyi uutisoimaan alpakkatapahtumasta ja muista hömpötyksistä, 612-kulkueen jäädessä uutisoinnissa pimentoon. Kulkueesta oli pieniä mainintoja, joiden yhteydessä käytettiin kuvia, joissa oli muutamia ihmisiä. Kulkueen todellinen laajuus jäi ihmisille arvoitukseksi.

Oikeasti kulkue oli niin mittava ja osallistujamäärältään runsas, että se olisi ansainnut näkyvämpää uutisointia. Poliisin ensimmäisen arvion mukaan kulkueeseen olisi osallistunut ”reilusti yli tuhat” henkilöä.

Loppuillasta poliisi tarkensi arvionsa soihtukulkueen osallistujamäärästä lukuun 2800. Paikalla olijoiden arvion mukaan todellinen osallistujamäärä olisi ollut jopa 4000 henkilöä. Marssiin osallistuneiden lukumäärä tulee hyvin esiin seuraavasta, sosiaalisesta mediasta löytyneestä kuvasta, jossa kulkuetta riittää silmänkantamattomiin asti.

Tämä kaikki siitä huolimatta, että vasemmistolaiset voimat yrittivät parhaansa mukaan estää, siirtää ja mustamaalata tapahtumaa ja leimata siihen osallistujia etukäteen muun muassa alpakkatapahtumansa avulla.

Niin, se paljon julkisuutta saanut alpakkatapahtuma. Joku vasemmistolainen oli saanut kivan idean, että sabotoidaan ja aiheutetaan jo perinteeksi muodostuneelle 612-soihtukulkueelle huonoa mainetta yrittämällä muka järjestää kulkueen lähtöpaikalle lastentapahtuma alpakoineen ja pupuineen.

Kun poliisi arvattavasti ilmoitti, ettei päällekkäinen tapahtuma jo vuosi sitten ilmoitetun kulkueen kanssa olisi mahdollinen samalla paikalla, uhriutui tilaisuuden ”järjestäjä” Töölön lapselliset, ja ilmoitti kaikille medioille, että kiva lastentapahtuma joutuu väistymään natsien tieltä.

Media tarttui syöttiin, ja otsikot kirkuivat. Myös monet bolsevistiset poliitikot ja viihdetaiteilijat ottivat asiaan kantaa. Vihreiden Ville Niinistö luonnehti parissa päivässä kyhättyä tapahtumaa ”lasten itsenäisyyspäivän päätapahtumaksi”, ikään kuin kyseessä olisi isompikin ja virallinen tapahtuma. Maija Vilkkumaa raakkui somessa asiasta rikosilmoitusten arvoisesti.

Alkuviikon kovin uutinen oli alpakka-gate, eikä ketään kiinnostanut maassamme päätään nostava vasemmistolainen poliittinen väkivalta. Anarkistit ilmoittivat ottavansa kunnian tapauksesta, jossa Vantaalla poltettiin erään baariyrittäjän kolme autoa. Tämä ei kiinnostanut ketään, mutta miettikääpä, millainen haloo siitä olisi noussut, jos esimerkiksi joku PVL tai Suomen Sisu olisi polttanut jonkun vasemmistolaisen autot?

Alpakkatapahtuman järjestäjä luonnollisesti ilmoitti tapahtuman peruuntuneen, mutta joutuikin hankalaan tilanteeseen, kun HJK tarjosi veloituksetta tapahtumapaikaksi Telia 5G Areenaa. Tähän järjestäjä vastasi: ”Mietimme asiaa”.

Lopulta Töölön lapselliset ei kehdannut kasvojensa menettämisen pelossa olla tarttumatta tarjoukseen, ja joutui sittenkin hoitamaan jostain paikalle pari alpakkaa. Yle luonnollisesti kertoi tapahtuman olleen menestys, ja television illan pääuutislähetyksessä tässäkin yhteydessä surkuteltiin, kuinka tapahtuma jouduttiin siirtämään ”ääriaineksen” takia.

Järjestäjä ilmoitti lastentapahtuman viralliseksi kävijämääräksi 5000 henkilöä. Todellinen lukema lienee tuota huomattavasti pienempi, sillä paikan päällä näytti tältä.

Ylelle mielipidevaikuttaminen ja harhaanjohtava uutisointi on tuttua kauraa. Tässä hyvä esimerkki asiasta viime toukokuulta, miten kuvan sopivalla rajauksella saadaan sen välittämä informaatio aivan toisenlaiseksi:

Verovaroista palkkansa nostava Ylen toimittaja Eero Mäntymaa kulutti eilen illalla aikaansa laskemalla 612-soihtukulkueen ihmispaljouden seasta PVL:n kaulaliinoja. Luvuksi tutkiva journalisti oli saanut 30.

Mäntymaalle tiedoksi, että myös PVL:n jäsenillä on oikeus kunnioittaa maamme sotaveteraaneja. Jos 4000:n ihmisen joukossa on 30 vastarintaliikkeen edustajaa, tekeekö se koko kulkueesta vastarintaliikkeen aatteita edustavan? Eihän kaikkia turvapaikanhakijoitakaan saa leimata muutaman rikollisen yksilön perusteella.

Suomessa todellakin eletään totuudenjälkeisessä ajassa, mutta ei siinä mielessä, kuin itsensä jalustalle nostanut ja itseään totuuden torvena pitävä valtamedia tarkoittaa. Valtamedia julistaa pienempien vaihtoehtoisten medioiden olevan valemedioita, vaikka itse suoltaa jatkuvasti yhä törkeämmällä tavalla ulos harhaanjohtavaa ja totuudenvastaista uutisointia.

Totuudella ei todellakaan ole väliä, kun Yle, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Aamulehti ja muut aviisit pyrkivät muokkaamaan ihmisten mielipiteitä julkaisemalla oman vihervasemmistolaisen maailmankatsomuksensa mukaisia juttuja. Pari esimerkkiä Hesarin viime aikojen muunnellusta totuudesta tässä ja tässä.

Jopa Pohjois-Korean viranomaiset voisivat olla kateellisia suomalaisille medioille siitä, miten rauhassa ne saavat levittää totuudenvastaista propagandaansa. Toimintarauha on taattu, sillä medioita valvova Julkisen sanan neuvosto JSN edustaa samaa poliittista aatetta, eikä puutu toverien rikkeisiin.

Huomenaamulla selatessasi aamukahvipöydässäsi Hesaria tai Aamulehteä, tai seuratessasi Ylen uutisointia, älä ihmettele, jos jostain esiin hyppää henkilö, joka huutaa: Hymyile, sinut on aivopesty!

20 thoughts on “Näkökulma: Näin kansalle valehdellaan – Tervetuloa 70-luvun Neuvostoliittoon

  • 7.12.2017 at 11:06
    Permalink

    Ylen mitään uutisointia ei pidä ottaa vakavasti!

    Reply
    • 8.12.2017 at 07:09
      Permalink

      Muistamme hyvin YLE:n uutisoinninNeuvostoliitosta -70 ja -80 luvuilla. Oli Kaikki vastoin parempaa tietoa, uutisointi ja dokumentit Neuvostoliitosta.

      Reply
      • 7.1.2018 at 22:11
        Permalink

        Missä on ollut YLEn aktiivinen katuminen? Vain dementikko tai ääliö voisi luulla ton lafkan parantaneen tapansa. Ennemmin KGB:sta tulee hyväntekeväisyysjärjestö kuin Yle lakkaa valehtelemasta.

        Reply
  • 7.12.2017 at 11:14
    Permalink

    Ei kommarit ole maamme puolesta vertaan vuodattaneetkaan. Ne oli sotaikana internointileireillä tai vankilassa. Kun sodan loppupuolella saivat valita lähtevätkö rintamalle vai istuvatko vankilassa. Löytyi noin kolmesataa rintamalle lähtijää. Ensimäisessä kahakassa heitä karkasi vihulaisen puolelle noin kaksisataa. Porukkaa sanottiin Pärmin pataljoonaksi. Tästä ei vain puhuta paljoakaan.

    Reply
    • 10.12.2017 at 16:59
      Permalink

      Olen kuullut tuosta. Täytyy alkaa kaivelemaan ihan historian näkökannalta. Punaiset nostavat huolestuttavasti päätään etelän isommissa kaupungeissa tänä päivänä. Ilkeästi alkaa historia toistamaan itseään, sillä erotuksella että noilla punaisilla on vieraan maan joukkoja jo maassa and tukena.

      Reply
  • 7.12.2017 at 11:31
    Permalink

    Eikös median pitäisi olla puolueeton. Ainakin kohtuullista olisi jos toimitukseen valittaisiin normaaliälyisiä toimittajia. Törkeä ottaa natsikortti esiin joka käänteessä vaikka joku nyt jotain huivia kantaakin. Asia on niin että herra Mäntymaa on nyt pikkasen väärässä tässä asiassa ja sietäisi pyytää anteeksi sotauhrien kunnioittajilta joilla on arvot kohdallaan.

    Reply
  • 7.12.2017 at 11:36
    Permalink

    Todistusaineisto pyhästä viidestä tuhannesta ei vakuuta 😀

    YLEä ei usko kuin aniharva alle 40-vuotias, hyvin harva alle 30-vuotias ja alle parikymppisistä ei kukaan.
    YLE kuolee baby boomereiden mukana pois.

    Reply
  • 7.12.2017 at 11:43
    Permalink

    YLEstä ja pakkopullasta vielä sen verran että kun aikoinaan piti aikaansaada Neuvostoliittoa ja kolmatta maailmaa symppaava nuoriso saatiinkin aikaiseksi Jenkkejä ihannoiva nuoriso. Miksi nykyagendassa onnistuttaisiin yhtään sen paremmin kun narratiivin ristiriita todellisuuden kanssa ei ole epäselvä kenellekään?

    Reply
  • 7.12.2017 at 11:57
    Permalink

    Lasten juhlassa Ylen mukaan 5000 henkilöä. Siinä tapauksessa meidän bändin viime keikalla 75000 ihmistä nauttimassa musiikista mutta ei yhtään alpakkaa.

    Reply
  • 7.12.2017 at 12:00
    Permalink

    En ole katsonut ylen uutisia enää kahteen vuoteen. Sama koskee roskalehtiä. Onneksi täällä Eestissä asiat ovat hieman toisin.

    Reply
  • 7.12.2017 at 12:16
    Permalink

    On se nyt saatana että YLE ja Matti Rönkä suoltavat valeuutisia itsenäisyyspäivänä. Eilinen ilta”uutinen” oli irvokasta katseltavaa ja kuunneltavaa.

    Tämän asian todellisuutta tapahtumien varattuine päivämäärineen ja noine kuvineen lasten ”suurtapahtumasta” tyhjällä stadionilla kannattaa itse kunkin nyt levittää someen ja kaikille mahdollisille keskustelupalstoille, eikä vähiten vauvafoorumille. Kansa ansaitsee totuuden ja parasta asiassa on se että totuus aiheuttaa suunnattomia persekipuja sekä suvakeille, vasureille/vihreille että valtiollisen valemedian toimittelijoille.

    Reply
    • 7.12.2017 at 16:33
      Permalink

      Nimenomaan. Siitä syystä jokaisen pitäisi, aina kun huomaa väritetyn tai peräti totuuden kanssa päinvastaisen ”uutisen”, oikaista se kaikkialla somessa! Eiköhän se laita valevaltamedian ruotuun kun joka päivä jää kiinni valheesta.

      Reply
      • 7.12.2017 at 18:22
        Permalink

        Jos ei nyt ruotuun niin ainakin vähemmän röyhkeäksi.

        Vauvafoorumin mainitsin siksi, että se on suomen luetuin foorumi, ja tiedonvälityksessä sitä kannattaa käyttää. Totta on että vauva.fi kuuluu valevaltamediaan ja sensuuri pelaa, mutta asiaa kannattaa ajatella niin että jokaisen parikin minuuttia palstalla ennen sensuurin iskemistä olleen ytimekkään ja mahdollisesti linkin sisältäneen viestin ovat ehtineet lukea jo tuhannet ihmiset. Ja vaikka lukija ei suoralta kädeltä totuutta suostuisi maailmankuvansa sortumisen pelossa uskomaan, toimii ihmisen mieli niin että alitajunta jää käsittelemään asiaa ja epäilys esim. YLE:n toiminnan eettisyydestä ja laillisuudesta jää itämään.

        Reply
  • 7.12.2017 at 17:27
    Permalink

    Vain negatiivisen julkisuuden pelko suojelee meitä toistaiseksi näiden mielipuolten fyysiseltä väkivallalta – jos tuo ainut este poistuu niin mitään muuta pidäkettä täydelliseen eliminoimiseen ei ole. Tämä peli ei noudata mitään lakiin kirjattuja sääntöjä – vastapuoli on asettanut itsensä niiden yläpuolelle.

    Suomi on poliisivaltio jota johtaa joukko rikollisia. Tilanne tulee jatkossa pahenemaan nopeasti jokaisella osa-alueella.

    Globaalit rikolliset eivät noudata minkään maan lakeja.

    Korruptoitunut ”oikeus”järjestelmä ei tule koskaan tuomitsemaan niitä joilta käskyt kansallismielisten vainoamiseen ovat peräisin. Raastuvassa häviämme jokaisen tapauksen 100% varmuudella.

    Reply
    • 15.12.2017 at 22:46
      Permalink

      Siinä tuli totuus tilanteesta -meitä vastassa on maailmankaikkeuden pahimmat ”ihmiset” -ja (((ne))) on pysäytettävä. On pakko.

      Reply
  • 8.12.2017 at 07:22
    Permalink

    Alkaa olla niin lapsellista YLE:tä että olisiko paniikki päällä. Seuraavien vaalien jälkeen YLE ei ole enää se mahtavin propagandan äänitorvi joka lyttää kansallimielisyyttä ja oman identiteetin säilyttämistä. YLE:llä on ollut aikaa muuttaa uutisointiaan järkevään suuntaan mutta hullumpaan suuntaan on mennyt. YLE:n määrärahaleikkaukset takaavat ettei mm. ammulähetyksissä patsastele 6-7 ”toimittajaa” kun mm. maikkarilla mennään puolta vähemmällä, sinänsä sanoma on sama. Rönkän tapaiset idealistit siivotaan pellolle ensimmäisten joukossa. Mies vihaa suomalaisuutta ja omaa kansallista määräämisoikeutta, että ei meinaa housuissaan pysyä. Vääntelee naamaa ja antaa kehonkielen puhua mitä edustaa.

    Reply
  • 17.12.2017 at 19:06
    Permalink

    ”Sotiemme veteraanit”? Siis oikeinko ”ikiomien, ihanien sotiemme”? Eiköhän puhuta vain jatkossakin talvisodasta, jatkosodassa ja Lapin sodasta – kaksi ensimmäistä pienellä alkukirjaimella, koska mukana ei ole erisnimeä. Toki nuo Suomea koskeneet sodat voidaan tarvittaessa myös ilmaista lyhyemmin yhteisnimikkeellä toinen maailmansota.

    Mitä sotaveteraaneihin tulee, niin kukaan järkevä sodassa ollut ei mitenkään voi ihannoida eikä koskaan haluta sotaa.

    Reply
  • 31.12.2017 at 00:09
    Permalink

    Silti jo nyt olemme sodassa ja pahimmat Isänmaanpetturit ovat OMAT PÄÄTTÄJÄMME sitten upponalle ensimmäisen ja toivottavasti myös vihoviimeisen. Presidentiksikin vonkaa nykyinen kummityttönsä paksuksi pannut ja Suomen juutalaismafialle myynyt kansanpetturi, Suoli Sukupoliitikko. Toivottavasti kaikki kostetaan kolmanteen polveen. Jenni, pakene jo nyt maasta, nyt kun vielä ehdit! Kuten kaikki muutkin.

    Reply
  • 18.1.2018 at 22:58
    Permalink

    Jumalauta että sitä on tyhmää ihmistä liikkeeellä saatanan korkeasaari taas päästänyt apinat internetin ääreen herätkää nyt hyvät ihmiset ei koko saatanan mailma ole teitä vastaan

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.