Poliisi otti kiinni Helsingin käräjäoikeudesta karanneen vangin Espoossa

Vuonna 1989 syntynyt miesvanki karkasi tiistaina 5. joulukuuta vanginvartijoilta Helsingin käräjäoikeudessa. Poliisi otti miehen kiinni Espoossa keskiviikkona 6. joulukuuta.

Kaksi vanginvartijaa oli tiistaina kuljettamassa vankia oikeudenkäyntiin käräjäoikeuteen. Toinen vanginvartijoista lähti saattamaan miestä sisälle oikeustaloon, kun toinen jäi pysäköimään autoa. Vanki käveli vanginvartijan vierellä ilman käsirautoja. Kun vanginvartija meni avaamaan ovea, vanki ampaisi juoksuun ja hyppäsi pysäköintialueella olevan henkilöauton kyytiin.

Auto poistui kovaa vauhtia kohti Lauttasaarta. Sitä kuljetti nuori nainen.

Poliisi havaitsi keskiviikkona pakoauton tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton pysäköitynä Espoossa. Partion odotellessa, tuleeko autoon ketään, pihasta poistui kovalla nopeudella toinen auto, jossa oli kaksi henkilöä. Poliisi päätti tarkastaa auton.

Autoa kuljetti nuori nainen, eikä autossa ollut enää muita. Poliisi päätti kuitenkin jatkaa etsintöjä, koska oli ilmeistä, että autosta oli poistunut toinen henkilö. Vanginvartijoilta karannut mies löytyi hetkeä myöhemmin kerrostalon porraskäytävästä piilottelemasta.

Mies ja autoa kuljettanut nainen otettiin kiinni ja viestiin Pasilan poliisivankilaan. Miestä epäillään vangin karkaamisesta ja naista vangin laittomasta vapauttamisesta.

Poliisi vie miehen torstaina takaisin Vantaan vankilaan.

Lähde: Poliisi

One thought on “Poliisi otti kiinni Helsingin käräjäoikeudesta karanneen vangin Espoossa

  • 7.12.2017 at 15:46
    Permalink

    Rikolliset kulkevat ilman käsirautoja ja kansallismieliset kunnon kansalaiset viedään käsiraudoissa vankilaan pois kuleksimasta punakaartilaisten Helsingissä Yli-Punikki – hörhö -Taposen nimenomaisesta käskytyksestä, johon taas on tullut ehdoton vaatimus ja ultimaatumi Taposen bestikseltä Suvi Auviselta. Nössö Taponen tuon kajahvan päiväkäskynsä jälkeen tuntee olevansa mies. Cuck mies!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.