Nyt se varmistui: Alpakka-tapahtuman oli tarkoitus estää 612-soihtukulkue

Alpakka-tapahtuman järjestäjän Facebook-kirjoitus paljastaa lopullisesti, että kyseessä olikin vasemmistolainen salajuoni.

Tuottaja/DJ Heikki Eskola paljastaa, että itsenäisyyspäiväksi Töölön torille suunnitellun, alpakoilla höystetyn ”lastentapahtuman” tarkoitus oli nimenomaan estää 612-kulkueen toiminta. Hän esittää todisteeksi tapahtuman järjestäjän Aleksi Pahkalan oman kirjoituksen marraskuulta.

Pyydän etukäteen anteeksi Peli Poikki! -jengiltä ja Aleksi Pahkalalta. Olen pahoillani, mutta viimeaikaisten tapahtumien johdosta koen henkilökohtaisen moraalini vuoksi välttämättömäksi kirjoittaa ja julkistaa tämän postauksen. Tiedän pettäneeni luottamuksenne ja pyydän sitä jo etukäteen anteeksi. Tämä postaus on tarkoitettu vasemmiston kritiikiksi, ei teidän. Arvostan tekemäänne työtä”, kertoo Eskola blogissaan.

”Tässä asiassa on vain yksi ongelma, nimittäin se, että kaikki on täyttä valhetta. Yhdet valehtelivat ja toiset levittivät valhetta koska se sopi heidän maailmankuvaansa. Kuulostaako tutulta? Nouseeko sinullakin oksennus jo kurkkuun”, jatkaa Eskola.

Eskola jopa kyseenalaistaa oman ideologiansa blogissaan: ”Nyt ideologia kohotettiin totuuden yläpuolelle. Vasemmisto ei ole voittanut yhtään mitään. Vasemmisto on hävinnyt pahemmin kuin koskaan ennen, koska tällä kertaa se on myynyt oman moraalinsa ja omat arvonsa ja häpäissyt oman aatteensa.”

Aleksi Pahkala valehteli koko ajan

Eräs alpakkatapahtuman keskeisistä ja näkyvimmistä järjestäjistä Aleksi Pahkala kirjoitti ”Peli Poikki! -jengi” -Facebook- ryhmässä 16.11. seuraavasti: ”Lapsille ei oikein ollut mitään kunnollista vielä tarjolla, siksi ”huolestuneet töölöläiset” -ryhmä yrittää pikakaistalla varata Töölöntoria hyvän tuulen tapahtumaan klo 17-20, jonne tulee alpakoita halittavaksi ja kaikkea muuta söpöä. Silloin Töölöntorilla ei voi kokoontua mielenosoitukseen.”

Pahkala torjui Ylen haastattelussa 4.12.2017, että Alpakkatapahtuma olisi järjestetty vain 612-soihtumarssin kiusaksi. Hän vannoi myös 5.12. Facebookissa, että kyseessä on ihan oikea lastentapahtuma. Lisäksi hän kiisti tienneensä, että Töölöntori olisi ollut varattu 612-soihtukulkueelle, mutta tämä Facebook-kirjoitus osoittaa senkin valheeksi, ja koko lastentapahtumaprojektin tarkoitushakuiseksi.

Vielä ei ole paljastunut, onko kukaan toimittajista mukana jutussa, mutta on hyvä muistaa, että monet toimittajista ovat hyvin vasemmistomyönteisiä.

Myös alpakkatapahtuman väitetty kävijämäärä 5000 henkilöä on joutunut epäilyksen alle, sillä tapahtumassa otetuissa kuvissa ihmisiä on vain kourallinen.

Lähde: http://www.capricaseven.com/politiikka/alpakkagate/

8 thoughts on “Nyt se varmistui: Alpakka-tapahtuman oli tarkoitus estää 612-soihtukulkue

  • 8.12.2017 at 19:33
    Permalink

    Aleksi Pahkala vai Pöhkölä. Teit itsestäsi stadin speden. Pelle varsinaisesti. Osta ryssä hame itsellesi.

    Reply
    • 8.12.2017 at 19:58
      Permalink

      Ällös käytä Spedeä haukkumasanana. Spede sentään taisteli suomen elokuvasäätiötä ja muuta byrokratiaa vastaan ja osoitti että sadalla tonnnillakin tehdään sitä mitä yleisö haluaa. Youtubesta löytyy karua kieltään kertovia pätkiä joissa Spede laittaa katteettomasti ylimieliselle ja valtion tarkastamoissa ym. paskaviroissa loisineelle Jörn Donnerille jauhot suuhun.

      Reply
      • 8.12.2017 at 20:17
        Permalink

        Speden teosten taiteellisesta laadusta ja napakympin ikuisuussopimuksista maikkarin kanssa voidaan olla mieltä mitä hyvänsä, mutta Spede oli tavallaan samanlainen henkipatto valtion ja sen instanssien vainoamana kuin Irwin ja siksi esikuva meille kaikille.

        https://www.youtube.com/watch?v=NQ7Exa91saU

        https://www.youtube.com/watch?v=7xF3CnZiZmY

        Jätkä sentään maksoi tuotoksensa omilla rahoillaan ja joutui niin verottajan kuin erilaisten byrokraattienkin hampaisiin.

        Reply
  • Pingback: 2017 | Sionismi ja monikulttuurisuus eu-suomessa

  • 8.12.2017 at 21:49
    Permalink

    Kuinkahan paljon toimittajia mahtaa olla jäsenenä tuossa Peli poikki -ryhmässä?

    Reply
  • 9.12.2017 at 06:33
    Permalink

    Onko tuossa kuvassa vilkkumaa siskonsa kanssa.

    Reply
  • 9.12.2017 at 19:32
    Permalink

    No nythän kävi tuuri minullakin. Viimeinkin leikkasi!
    Olen jo vuosia huuli pyöreänä ihmetellyt vihervasemmiston politiikkaa… se tuntuu aina menevän jotenkin samoin, ikäänkuin kaavamaisesti. Tää alpakkakömmähdys kävi riittävän nopeasti, jotta tämmöinenkin töissäkäyvä ihminen jaksoi tehdä havaintoja.
    Täähän menee jotenkin seuraavasti:

    1. Tarvitaan asia, ilmiö, polittinen suuntaus tms. jota halutaan vastustaa…
    2. Luodaan/kehitetään/keksitään epäasia tai mieluiten joukko epäasioita jolla asiaa vastustetaan syömällä liikkumatilaa (esim. poliittinen korrektius).
    3. Yksittäinen epäasia ei saa koskettaa enemmistöä, vaan ainoastaan pientä osaa väestöstä tai pientä ryhmää kerralla. Kyseinen väestönosa/ryhmittymä luonnollisesti saatetaan median avulla epäilyttäviksi tai uhkaaviksi mieluiten ”miltei rikollisiksi” (esim. Kansallismieliset).
    4. Tuetaan epäasiaa sitomalla siihen positiivisia mielikuvia ja mielellään tietysti ihmisoikeudet tai vastaavat… (laittomat siirtolaiset ja ihmisoikeudet)
    5. Julistetaan ja mainostetaan asiaa nämä mielikuvat ja oikeudet edellä.
    6. Pyritään asetelmaan jossa ihmisten täytyy kannattaa tätä epäasiaa ollakseen ”Hyvä Ihminen” Samalla tietysti demonisoidaan epäasiaa vastustavat pahoiksi/natseiksi/rasisteiksi.
    7. Ympäristö ja lopulta yhteiskuntakin taipuu kannattamaan epäasiaa, koska enemmistöä asia ei suoranaisesti kosketa eikä epäasian kannattaminen ole mikään kohtalonkysymys kansakunnalle (yksittäisenä asiana).
    8. Palataan kohtaan 2. ja jatketaan… (kunnes päämäärä on saavutettu).

    Reply
    • 10.12.2017 at 07:29
      Permalink

      Seuraava aloite mitä tuo porukka tekee helsingissä on että miedot huumeet vapautetaan suomessa. Saavat koko helsingin hörhöt puolelleen ja ovat oivaa vaalikarjaa.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.