Suomi sai liikennehankkeille 17 miljoonaa euroa EU:n rahoitustukea

Suomalaiset toimijat hakivat kesäkuussa 2017 väylä- ja liikennehankkeille EU:n Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitustukea (CEF-rahoitustukea). Kyseessä oli niin sanottu Blending-haku, jossa hankkeessa tuli olla mukana yksityistä rahoitusta. Tukea haettiin yhteensä 21,32 miljoona euroa.

Suomalaisille toimijoille tukea myönnettiin tässä EU-haussa noin 17 milj. euroa. Vuosaaren satamaväylää koskeva hanke sai noin 6,7 miljoonan euron rahoituksen. Suomen valtio oli mukana Vuosaaren satamahankkeessa sekä Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalihankkeessa.

Vuosaaren satama-allasta sekä sinne johtavaa väylää halutaan syventää, jotta satama voisi vastaanottaa täydessä lastissa olevia suurempia laivoja. Vuosaaren väylän kulkusyvyyttä ja satama-allasta on tarkoitus syventää nykyisestä 11 metristä 13 metriin. Väylän syventäminen mahdollistaa nykyaikaisten konttialusten pääsyn satamaan ja poistaa ulkomaankaupan pullonkaulan.

Muiden suomalaisten toimijoiden hankkeet saivat yhteensä noin 11 miljoonan euron rahoituksen. Hankkeet ovat Finavian Helsinki-Vantaan lentoaseman multimodaalinen matkakeskus ja MEGA-E: Metropolitan Greater Areas – Electric -hanke, jossa Fortum Oyj on mukana.

Verkkojen Eurooppa eli CEF Transport -ohjelmasta investoidaan vuosina 2014‒2020 Euroopan liikenneinfrastruktuurin parantamiseen, puuttuvien yhteyksien rakentamiseen ja pullonkaulojen poistamiseen. Tällä kertaa tukea myönnettiin Euroopan laajuisesti 39 eri hankkeeseen noin miljardi euroa.

Verkkojen Eurooppa -ohjelman komitea päätti myönnettävästä tuesta 12. joulukuuta.

Lähde: LVM

7 thoughts on “Suomi sai liikennehankkeille 17 miljoonaa euroa EU:n rahoitustukea

  • 13.12.2017 at 11:45
    Permalink

    Wau! oikein 17 miljoonaa! Paljonko annettiin sinnepäin? Tämä EU-kultapossukerho on laatinut mielenkiintoiset säännöt -kun sinne antaa tonnin niin pitkän anelemisen jälkeen sieltä SAATTAA saada 500€ takaisin. Mahtavan hieno systeemi! -ainakin yksityisille pankeille…

    Reply
    • 13.12.2017 at 14:41
      Permalink

      Suomen herrat ovat laittaneet maan ja kansan holhouksenalaiseksi vasallivaltioksi joka maksaa holhoojilleen holhouksesta ja kerjää omia rahojaan.
      Herrat sanovat Suomen lähtevän tällä nousuun, vaurastuvan ja itsenäistyvän…
      Saulin luulisi lakimiehenä tietävän miten hyvin lakimiehet ova holhottujen asioita hoitaneet – omaksi edukseen…

      Reply
  • 13.12.2017 at 20:27
    Permalink

    Kun on kyse ”Liikennehankkista”. 17 miljoonalla voi yhtä hyvin pyyhkiä perseensä. Kiitos
    P.S. Suomi -tollot varmaankin vielä tinkivät ”avustuksen” pinemmäksi eli oli olivat neuvotteluissa ”tiukkoina”. Hyvä pojat!

    Reply
    • 13.12.2017 at 22:05
      Permalink

      Joo, kyllä tuota voi pitää silkkana vittuiluna suomalaiselle autoilijalle -ja sitä se luultavasti olikin…

      Reply
  • 14.12.2017 at 07:15
    Permalink

    Eli pääkaupunkiseutu saa rahaa, muu suomi näivettyy, teiden hoito on kuin 30-luvulta muualla suomessa.

    Reply
  • 15.12.2017 at 09:51
    Permalink

    Talvisodanhenki, luit ajatukseni.

    Suomi antaa hattu kourassa EU:lle miljardeja. Jäsenmaksu + lainat EU valtioille. Tähän lisäksi vielä muut suhmuroinnit. Kalliiksi tulee meille veronmaksajille.

    Mitä näiden valtarakennelmien takana on? Miten on mahdollista että järjestelmä ikään kuin tuosta vain kahmaisee rahat ja vallan ja antaa murusia takaisin?

    Mikä on se koossa pitävä valta ja voima joka pitää kuristusotteessa näitä puhuvia päitä jotka toimivat kulissina oikealle vallalle.

    Miksi julkiset viranhaltijat eivät joudu ilmoittamaan jäsenyyttä salajärjestössä?
    Miksi eduskunnasta ei löydy yhtäkään kansanedustajaa joka tekisi aloitteen asiassa?
    Miksi poliisit vastustavat raivoisasti vapaamuurarijäsenyyden ilmoitusvelvollisuutta?

    http://www.independent.co.uk/news/uk/home-news/masons-freemasons-freemasonry-in-the-police-corruption-cover-up-conspiracy-theories-united-grand-a7333116.html

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.