Suomi valmistautuu jatkamaan UNIFIL-operaatiossa

Suomen on tarkoitus jatkaa osallistumistaan YK:n UNIFIL-rauhanturvaoperaatiossa siten, että Suomi osallistuu noin 200 rauhanturvaajalla operaation ranskalaiseen reservipataljoonaan vuoden 2020 loppuun saakka. Osallistumisesta päätetään sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaisesti. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle on toimitettu asiasta selvitys.

Suomi on osallistunut Libanonin UNIFIL-operaatioon keväästä 2012 alkaen. Kyseessä on tällä hetkellä Suomen suurin yksittäinen kriisinhallintaosallistuminen. Voimassa olevien osallistumispäätösten mukaisesti Suomi osallistuu operaation suomalais-irlantilaiseen pataljoonaan noin 170 sotilaalla sekä ranskalaiseen reservipataljoonaan noin 160 sotilaalla.

Tarkoitus on, että osallistumista ranskalaisessa reservipataljoonassa lisätään noin 200 sotilaaseen 1.9.2018 alkaen 31.12.2020 saakka. Tämän suunnitellaan sisältävän jääkärikomppanian, esikuntahenkilöstön ja tarvittavat tuki- ja huolto-osat.

Osallistumisen keskittäminen ranskalaiseen reservipataljoonaan tarkoittaa nykymuotoisen yhteistyön päättymistä Irlannin kanssa. Suomen osallistuminen irlantilais-suomalaiseen pataljoonaan päättyy voimassa olevan osallistumispäätöksen mukaisesti 31.12.2018.

Lähde: Puolustusministeriö

3 thoughts on “Suomi valmistautuu jatkamaan UNIFIL-operaatiossa

  • 14.12.2017 at 15:14
    Permalink

    Miksi Irlanti ei kelpaa, saako ranskiksilta edes halvalla Rafale-hävittäjiä?
    Macaroni ilmoitti vetävänsä ranskalaisia joukkoja Afrikasta, taisteluvoittoja kuulemma olisi pitänyt tulla.
    Siivoaako Suomi-vasallivaltio uudella pantti-sotilasyksiköllä ranskisten vetäytymisen jälkiä?

    Reply
  • 14.12.2017 at 19:41
    Permalink

    Sinne uppoaa taas veronmaksajien rahaa. YK:han ei maksa senttiäkään mistään. Ja jos muka on ns. lupaus tuonnemiten jotain maksaa. Se on vain tyhjääkin tyhjempää puhetta. Ja kun tunnen niin hyvin suomalaiset polittikot, he antavat anteeksi suuresta sydämestään saatavat, koskapa mehän ollaan niin rikkaita ettei paskalle taivuja ja onnellisia, ettemme tiedä miten päin olisimme.

    Reply
    • 14.12.2017 at 23:02
      Permalink

      Ei pidä paikkaansa -100 000 kehitysmaalaista on luvattu palkkioksi suomelle. ME TIENATAAN TÄLLÄ!

      -vieläkö joku ihmettelee miten valtionvelka voi olla yli 110 miljardia eikä mitään ole saatu vastikkeeksi niille joiden nimissä tuo täysin käsittämätön määrä lainaa on otettu?

      -Rahat on levitelty ympäri maailmaa ”projekteihin” joista Suomi ei ole, eikä koskaan myöskään tule hyötymään mitään. Tämä kaikki on tehty tarkoituksena velkaannuttaa Suomi EU-mafian vallankaappausta alustaen. Nyt tuosta helvetinkoneesta on päästävä irti keinoista välittämättä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.