Suomen hallituksen kansainvälinen tasa-arvopalkinto Angela Merkelille

7
Mainos
Pääministeri Juha Sipilä julkisti 14. joulukuuta Brysselissä Suomen hallituksen perustaman kansainvälisen tasa-arvopalkinnon (International Gender Equality Prize) ensimmäisen saajan. Palkinto myönnetään Saksan liittokansleri Angela Merkelille tunnustuksena hänen pitkäaikaisesta maailmanlaajuisesta toiminnastaan ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustajana sekä naisten ja tyttöjen puolestapuhujana.

”Liittokansleri Angela Merkel on noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä ja hän on esikuva monelle naiselle ja tytölle”, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

Tasa-arvo on keskeinen arvo satavuotiasta itsenäisyyttään juhlivalle Suomelle.

”Annoimme ensimmäisenä valtiona maailmassa täydet poliittiset oikeudet naisille 1906. Palkinnon myötävaikutuksella haluamme vahvistaa tasa-arvon arvostusta myös muissa maissa eri puolilla maailmaa”, pääministeri Juha Sipilä jatkaa.

Suomen hallituksen perustama palkinto on suuruudeltaan 150 000 euroa. Palkinnonsaaja ei saa summaa omaan käyttöönsä, vaan hän ohjaa varat naisten ja tyttöjen asemaa vahvistavaan avustuskohteeseen. Palkintosumma rahoitetaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista.

Liittokansleri Merkelin valitsema palkintokohde julkistetaan Tampereella alkuvuonna 2018 järjestettävässä korkean tason tasa-arvoseminaarissa. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Valtioneuvosto myönsi palkinnon riippumattoman palkintolautakunnan tekemän ehdotuksen pohjalta. Palkintolautakuntaan kuuluvat tänä vuonna sen puheenjohtaja Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sekä kirjailija ja tutkija Rosa Meriläinen.

Palkinnon perustelut

Liittokansleri Angela Merkel on elämäntyöllään noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä ja esikuvaksi monelle naiselle ja tytölle. Hän on omalla esimerkillään osoittanut, että naiset voivat päästä ylimmille johtopaikoille.

Liittokanslerina Merkel on nostanut sukupuolten tasa-arvon maailman valtionpäämiesten agendalle. Hän on pyrkinyt parantamaan erityisesti kehitysmaiden naisten oikeuksia ja mahdollisuuksia.

Saksassa hänen tavoitteenaan on naisten ja miesten aito yhteiskunnallinen tasa-arvo, johon kuuluu esimerkiksi työ- ja perhe-elämän helpompi yhdistäminen.

Kansainvälisten haasteiden paineessa Angela Merkel on aina puolustanut ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia. Hän on myös vahva Euroopan arvojen puolestapuhuja ja esikuva – todellinen eurooppalainen johtaja.

Lähde: Valtioneuvosto

Kuva: © Juha Roininen / EUP-IMAGES

Mainos

7 KOMMENTIT

  1. Tuota, tuota. Kuinkahan paljon tämä Merkelin ämmä on edistänyt saksalaisten naisten ja tyttöjen turvallisuutta päästämällä maahansa miljoonittain lähi-itäläisiä muslimimiehiä raiskaamaan, kourimaan, ryöstämään, sekaantumaan tyttölapsiin. Raiskaten vielä wanhat mummotkin, sillä niin kaikkiruokaisia nämä islamin uskoiset muslimi -ihmisjätteet ovat.
    Siis kuinka paljon on eroa WWII Berliinin v. 1945 venäläisten suorittaman valloituksen aikana raiskattujen tuhansien saksalaisten naisten ja tyttöjen raiskausten välillä on tämänpäiväiseen tilanteeseen verrattuna? Siis tämän koira- ja natsi pelkoisen ”rauhan rakentaja” kommari -ämmän hallinnon kanssa, joka haluaa saksalais -vihassaan hävittää koko valkoisen saksalaisen rodun risteyttämällä sen kivikautisten luolaihmisten kanssa, jotka siitä eteenpäin rutsastelevat itsensä sisäsiittoisuuden syöksykierteeseen.

  2. On niin mukavaa, kun voi vaan unohtaa ne tuhannet raiskatut joita hän marionettina politiikallaan on aiheuttanut. Leikitään vain että asiat on hyvin ja kaikki kivaa.

    Tämä keskenkasvuinen hyvän ihmisen leikkiminen on vakava mielenterveyshäiriö.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.