Jouko Piho: Mistä Väyrynen saa virtansa?

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen otsikoi tämän päivän (15.12.2017) kolumninsa kysymyksellä ”Mistä Väyrynen saa virtansa?”.

Tekstissä tulee sama asia uudelleen esille niin, että nyt kysellään motiivia: ”Mikä Väyrystä sitten ajaa pyrkimään joka paikkaan, kerta toisensa jälkeen?”

Akkanen vastaa kysymykseensä yhdellä sanalla: ”Valta.” Sitten hän jatkaa: ”Yhtä avoimen vallanhimoista poliitikkoa Suomessa on nähty harvoin, jos koskaan.”

Olen asiasta ja Väyrysestä eri mieltä. Väyrynen ei ole vallanhimoinen. Olen tullut siihen tulokseen, että Väyrystä eteenpäin ajavana motiivina on vilpitön tahto vaikuttaa asioihin. Ja voidakseen saada muutoksia aikaan, on oltava valtaa, koska ilman valta-asemaa ei voi tehdä mitään.

Väyrynen pyrkii sen tähden saamaan valtaa, mutta ei vallan itsensä vuoksi, vaan sen vuoksi, että vasta vallan kautta voi toimia. Valta ei ole Väyryselle siis itseisarvo vaan välinearvo johonkin päämäärään pääsemiseksi.

Väyrysen kohdalla syytös vallanhimosta on siis väärä. Mitä hyötyä on hyvästäkään ohjelmasta, jos ei ole valtaa toteuttaa sitä? Ja mitä hyötyä on vallasta, jos ei ole hyvää ohjelmaa?

Väyrysellä on molemmat. Väyrysellä on hyvä ohjelma, mutta hän tarvitsee myös valtaa voidakseen päästä toteuttamaan näkemyksiään yhteiskunnan kehittämisestä.

Lopuksi Akkanen sanoo jotain hyvääkin Väyrysestä: ”Väyrysestä ollaan monta mieltä, mutta politiikan toimittajille hän on arvokas. Ilman Väyrystä kotimaan politiikka voisi ajoittain olla tylsää.”

2 thoughts on “Jouko Piho: Mistä Väyrynen saa virtansa?

  • 17.12.2017 at 11:01
    Permalink

    Paavo Väyrynen on piikki lihassa niin maan hallinnolle ja yksityisille ihmisillekin. Mutta ”väykkää” yhtään kehumatta sen kummenmmin hän on ollut monista tulehtunuttta ärtymystä ja patologista vihaa aiheuttaneissa asioissa oikeassa päinvastoin kuin silloiset maan asioista vastuussa olleet valtapuolueiden edustajat. Se kuinka kukin haluaa nämäkin asiat muistaa ja arvottaa on henkilökohtainen asia ja paljolti makukysymys, mutta reaalisesti tämä vihonviimeinen ”kiusankappale” on ollut ennustuksissaan ja loogillisten poliittisten seuraus- ja syysuhteiden kohdalla oikeassa ja aina niin päin, että persielleen tulee menemään, jos tätä jatketaan.
    Kukaan ei ole viaton ja vikoja vailla oleva ihminen. Ei Paavo Väyrynenkään, mutta kuitenkin on hyvä, että hän sai kannattajakorttinsa määrän täyteen ja on EU -federalistien kiusana nostamassa esille kiusallisia yksityiskohtia ja tapahtumia valtapoliitikkojen suhmuroinnista EU -kysymyksissä, joissa on ohitettu Suomen kansa tylysti viekkaudella ja vääryydellä. Jos mies on ollut suomalaisessa politiikassa väh. 40-vuotta näkyvillä paikoilla vaikuttamassa ja läsnä. Sen kaltaisella poliitikolla, jos kellä on persfektiiviä suomalaisesta politiikasta ja siitä kuinka mikäkin asia on junailtu läpi ja kuka on mitenkin tullut sanoneeksi ja perustelleeksi kulloisenkin politiikkaan liittyvän asian.

    Reply
  • 17.12.2017 at 13:48
    Permalink

    Ei tuota kannata pohtia. Paavolla on (kuten melkein jokaisella politikolla) melkoinen leegio ihmisiä jotka tekevät ilmaiseksi töitä niiden eteen. Paavo vain kansalaispuoluleelle keräsi ihan oikeita asiantuntijota. Ja ehkä sinne siksi onkin niin paljon tunkua koska sinne ei pääse kuka tahansa.

    No, politikko elää omaa elämäänsä ja nostaa EU-palkkaa vaimonsa kanssa. Ja odottelee että leegio kertoo mitä sanotaan ja missä sanotaan. Ja koska leegio sopii tapaamiset sekä aikataulut, ei politikon tarvite kuin olla valmiina. Ja leegi hoitaa kilometrikorvaustane sekä palkkioiden laskutuksetkin. Joten sekin puoli on kunnossa.

    Mutta… surullusinta on se että Paavo on Paavo. Se sylkee äänestäjiensa kasvoille ja pyllistää heille heti kun heistä ei ole hyvötyä. Paavo on kuin Ron Jeremy. Sekin on paikalla ja julkisuudessa vain jos saa siitä raha tai valtaa. Kumpikaan ei liiku jos siitä ei ole hyötyä.

    Onneksi Paavo on jo vanha kuten Niinistökin. Eikä Ahtisaarikaan enää Haloskan kanssa kauaa keiku. Sen jälkeen meillä on vielä nämä Kukko-pojat riesanamme.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.