Kolumni: Voi Teuvo minkä teit…

”Viina on viisasten juoma”, vanha sanonta jonka merkitystä voi kukin tulkita omalla tavallaan. Jotkut ajattelevat sen niin, että viina sopii viisaaseen päähän parhaiten, jotkut taas niin, että viinaa juovat viisaat. Omasta menneisyydestäni löytyy kosolti jurrissa tehtyjä törttöilyjä ja siksi sanonta avautuu omassa mielessäni lähinnä tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa. Viina todella sopii viisaaseen päähän ja ”hölmöjen” siitä tulisi pidättäytyä.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja (nyttemmin ex-) toinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen oli eduskunnan pikkujoulujen yhteydessä kännipäissään hölmöillyt ”kympin arvoisesti”. Riehunut toisen porukan tiloissa ja yrittänyt väkisin pussata entistä puoluetoveriaan, poliisikansanedustaja Veera Ruohoa.

Käytöstä ei voi perustella mitenkään eikä sisältö kevene, vaikka sitä kuinka kääntelisi. Mies itse on ollut aktiivinen asian selvittelyssä, kertonut oma-aloitteisesti tapahtuneesta sekä pyytänyt henkilökohtaisesti anteeksi ”uhriltaan”. Tapahtunut on saanut rutkasti ansaitsemaansa julkisuutta. Veera Ruohon kokemukseen konkretisoitui #Metoo-kampanja ja Hakkarainen kippasi lisää vettä mediamyllyyn, joka on muutenkin tuntenut suoranaista inhoa, jopa vihaa sekä Hakkaraisen puoluetta, että tätä itseään kohtaan. Kaikesta huolimatta väittäisin, ettei suurin haitta tapauksesta tullut Hakkaraiselle tai edes Ruoholle, (joka varmasti järkyttyi liian innokkaasta läheisyyden hakemisesta). Suurin haitta tästä koituu Perussuomalaiselle puolueelle, joka muutenkin on jatkuvasti suurennuslasin alla ja jota media tykkää riepotella milloin mistäkin syystä.

Tekopyhyys sikseen, jokainen humalassa käynyt on varmasti mokannut jotakin. Virhearviointeja ja ylilyöntejä tulee jokaiselle, joskus jopa selvinpäin. En millään tavalla vähättele tapahtunutta, mutta yleinen ”lynkkaaminen” vaikuttaa karvan verran tekopyhältä, ottaen huomioon, että meillä on ministeri sammunut kuola poskella maajoukkueen juhlatilaisuudessa, kännispäissään kaatuillut puoluejuhlissa, lähetellyt toistuvasti irstaita viestejä vastakkaiselle sukupuolelle ja niin edelleen…

Käsittääkseni Hakkarainen potee äärimmäisen huonoa omaatuntoa ja on sisäistänyt mainitsemani sanonnan ja erityisesti itsekin kannattamani tulkintamuodon. Teuvo on kertonut lopettavansa ryyppäämisen ja sitä toivoo varmasti kaikki muutkin. Hän on ilmoittanut luopuvansa puolueensa varapuheenjohtajuudesta ja saanut vakavan varoituksen käytöksestään. Seuraava askel, mikäli vastaavaa tapahtuu uudestaan, on eduskuntaryhmästä erottaminen. Mies katuu aktiivisesti.

Arvostan Hakkaraista edelleen ”tavallisen kansan äänenä” eduskunnassa, mutta tällainen käytös on täydellisen sopimatonta, oltiin missä tahansa. Kaikkein sopimattominta se on kansakuntamme korkeimmilla jakkaroilla keikkuessa. En moralisoi tämän toimintaa enempää, mutta toivotan hänelle tarmoa raitistumiseen.

Tästäkin tapauksesta opittavaa on jokaisella: Viina on yhdelle hyvän päivän tuttu, toiselle kiva kaveri, jollekin perheenjäsen ja Hakkaraiselle se porukan kuriton ja mauton pelle, joka istuttaa kavereidensa päähän typerimmät ajatukset mitä maa päällään kantaa.

Petri Perta

3 thoughts on “Kolumni: Voi Teuvo minkä teit…

  • 19.12.2017 at 10:57
    Permalink

    No, näitä on ollut kautta historian. Kukaan ei enää muista Kanervaa, Vanhasta, Jaskaria, Kankaanmäkeä, Karpelaa, Niinistöä, Pietikäistä… Mutta Teuvo muistetaan jostain syystä. Ja häntä tuodaan jatkuvasti esille.

    Reply
  • 19.12.2017 at 11:06
    Permalink

    Veera Ruoho vanhana taekwondotaiturinna olisi voinut heittää Teuvon kanveesiin.
    Teuvo edustaa perinteistä jo harvinaistuvaa viinakulttuuria. Annettakoon hänelle anteeksi oman kulttuurinsa mukainen käytös, kun nyt SUVAITSEVAISUUS on tapetilla. Ei Teuvo vaarallinen ole, hölmö kylläkin.
    Oikeasti vaarallisiakin kulttuureja löytyy ja niitä oikein haalitaan mmaatamme rikastuttamaan.

    Reply
  • 19.12.2017 at 11:48
    Permalink

    No mutta hyvänen aika. Tälläistä tämä nyt sitten on. Kun ”vääräuskoinen”, joka on vielä vääräuskoistenkin mielestä ”vääräuskoinen” sen lisäksi, että hartaiden herrasmies -laumojen, virallisen uskontunnustuksen mukaan on ihan Islamin oikea vääräuskoinen, joka sortuu ilman Allahin voitelua ilakoitsemaan humpuukijuoman vallassa muslimien näkövinkkelistä katsottuna ”päättömässä” seurassa pienessä rujoudessa käpälöitsemään valkoista naista, jota ei ole valkoiselle miehelle tarkoitettukaan miksikään iloksi. Vaan lyhentämään tämän elämää ja tekemään siitäkin vähästä mahdollisimman helvetillisen. Tälläinen kurittomuus on saatava kuriin, sillä se mukavasti viekin kaiken huomion muslimien joukkoraiskauksista huomion todelliseen ongelmaan tässä kaksinaismoralistien luvatussamaassa. Vihreät ym. suvakki-ihqu -unelmoijat heittelevät nyt kärrynpyöriä kuin marakatit alpakka gaten jälkeen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.