Näkökulma: Hallituksen joululahja Suomen kansalle on sangollinen p*skaa

15
Mainos

Juha Sipilän hallitus on tehnyt joulun alla järkyttäviä päätöksiä. Se on tällä viikolla hyväksynyt työttömiä kurittavan aktiivimallin ja hylännyt suomalaisten köyhien ruoka-avun. Samalla se kuitenkin hyväksyi koko maan kattavat ilmaispalvelut paperittomille.

Näistä jouluviikon päätöksistä näkee hyvin hallituspuolueiden (Keskusta, Kokoomus ja Siniset loikkarit) prioriteetit. Oman kansan vähäosaisista ei välitetä tuon taivaallista, vaan heidän vähästäkin otetaan pois. Kaukomailta tänne turvapaikkaa hakemaan tulleet, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet mutta silti maahan laittomasti jääneet ihmiset sen sijaan ovat hallituksen erityissuojelussa.

Juha Sipilän hallitus on kaikessa epäisänmaallisuudessaan suureksi häpeäksi satavuotiaalle Suomelle. Eikö hallituksen tulisi ajaa suomalaisten etuja ja hyvinvointia? Nyt suomalainen työtön ja köyhä sai hallitukselta joululahjaksi niskaansa roppakaupalla sitä itseään.

Mainos

Edellisellä hallituskaudella totesin kokoomuspyrkyri Jyrki Kataisen hallituksesta, että se on Suomen kautta aikojen surkein hallitus. Valitettavasti EU:n palkintovirkaan kesken hallituskauden livahtanut opportunisti Katainen ei kauaa ehtinyt tuosta kyseenalaisesta kunniasta nauttia, sillä herran uskossa oleva miljonääri Sipilä on kurittanut Suomen kansan vähäosaisia vieläkin kovemmalla kädellä.

Kuinka kauan me suomalaiset siedämme tällaista käsittämätöntä toimintaa? Monessa muussa maassa on noustu barrikadeille ja valtaa pitävät syösty vallasta paljon pienemmästäkin.

Miksi me lampaat annamme tämän nöyryyttämisen jatkua?

Katso myös:

Näkökulma: Aktiivimalli – Kun työttömiltä viedään ihmisarvon rippeetkin

 

 

Mainos

15 KOMMENTIT

  1. Nyt loppuu sitten se marina tästä ”työttömien ruoka-avusta”. Ne joilla on kuorma-autot sopivat Hurstiin ja muihin hyväntekijöihin. Sen jälkeen sovitte Suomen puolustusvoimien kanssa varuskuntien ylijäämä ruuan keruusta ja jaatte sen työttömille ja vähävaraisille.

    Armeija heittää pois esmi. kaksi tuntia metsänreunassa kiertäneet banaanit, omenat, päärynät, maidot, jugurtit, mehut, näkkleivät jne. Tätä ”jätettä” jonka ”laatua ei voida taata” tulee yhdestä kolmeen kuorma-autollista jokaisesta varuskunnasta joka ikinen päivä. Ruokaa tuhotaan sielä niin järjettömiä määriä että siitä riittään yhden kaupungin ruokkimineen. Niin että haette ruuat sieltä ja jaatte ne asukkaille.

    Se mihin ruokaa ei saa jakaa on pääkaupunkiseutu. Sen vuokrataso on niin kieroutunut että sitä ei saa pönkittää millään tavalla. Päinvastoin, ihmiset pitää saada muuttamaa sieltä pois. Niin että, kaukkiin muihin kaupunkeihin ja kuntiin sitä voidaan jakaa.

    Ja nyt kaikki köyhen auttajat ottavat sormen pois suusta ja ryhtyvät toimeen. Samalla tavalla, kaikista kaupoista saa kerätä ”viimeisen päivän ylittäneet” tuotteet, mutta NE PITÄÄ HAKEA joka päivä, kuten varuskunnistakin.

    Onko halua tai tarma? Työtömillä ja vähävaraisilla ei muuta olekkaan kuin aikaa. Nyt tarvitaan auto ja polttoaineet.

  2. Ajoitus oli suunniteltu etukäteen -nyt porsaat on kotona ansaitulla joululomalla. Mitä mahtaa pukki maanpettureiden pakettiin laittaa? Paljonko sielunsa myymisestä nettoaa vuonna 2017?

  3. Olen kauhusta kankeana ollut tässä jo 2 päivää ja itku on herkässä. Odotan vielä lopullista päätöstä enenkun teen itselleni lopullisen päätöksen. Lähin kaupunki minulla on 120km päässä lähin kauppa on 10km päässä. Minulla ei ole ajoneuvoa bussilla kuljen ruoka ostokset ostamassa. Työtä haen jokapäivä hakemuksia ympäri suomea tuhansittain. Työhaastatteluja noin 2-3\kk. Leikkaukset tekevät selvää minun elämästä enkä nää enää syytä elää täällä suomessa vaikka tätä maata rakasta ja sen kansalaisia. Toivon teille kaikille hyvää elämää ja voimia tuleviin taistoihin sortoa vastaan.

    • Kovasti kuulostaa tutulta, valitettavasti. Neljäs vuosi lähtee käyntiin säännöllistä työttömän loisteliasta ja kaikkien kadehtimaa arkea, välissä muutamia pätkätyöjaksoja. Tämä lienee omalla kohdallani viimeinen joulu, ellei ensi vuosi ei tuo muuta kuin lisää paskaa nieltäväksi. Kurkku on jo täysi umpisurkeiden hallitusten syöttämää paskaa ja enempää ei enää sisuksiin mahdu vaikka kuinka aktivoitaisiin.

      Vituttaa vain että tuokin mielisairaan oloisesti virnuileva, saatanan-sipilä aina vain porskuttaa ja miljoonat tilillä lisääntyvät. Ja saastainen eliitti vain hykertelee kun on pari työtöntä lopullisesti pois kuvioista.

  4. Eipä oo terveen järjen käytöllä ja Sipilän hallituksella mitään yhteistä.Päätetään perutaan ,päätetään perutaan . Ja sitten vielä nää loppuvuoden päätökset, huh. Aikamoinen rosvosakki. Entäs nää jutut maahanmuuttajista ,Sipilä ? Onko kaikki muumit Kempeleen laaksossa eli onko siellä päässä mitään ja jos on niin mitä ? Jos kansannousua ootatte niin näillä päätöksillä on hyvä aloittaa.
    Hyvää Joulua ja tukehtukaa kinkkuunne, tää ei unohdu .

  5. Erään kansansa tarpeet unohtaneen joulupäivä kului kansansa kyrpiinnyttyä ja armeijansa käännyttyä komentajaansa vastaan näin:

    • Huono vertaus. Suomessa eliitti(poliittinen ja taloudellinen), oikeuslaitos, poliisi ja media ovat tiukasti yhdellä puolella kansalaisia vastaan. Millä määrällä laukauksia ajattelit tehdä selvää koko apinalaumasta? Puhumattakaan että nykyaikaisista suomalaisista lampaista ei ole enää muuhun kuin määkimään.

      • Mikä vertaus? Ei kyseessä ole uhkaus eikä toive, no, ehkä jälkimmäinen. Onpahan vain muistutus siitä että joissakin maissa missä ihmisistä on johonkin, myös tapahtuu oikeus.

        • Toiveenkin kait pitäisi perustua johonkin, muuten se on pelkkää haihattelua. Lampaiden lienee turha toivoa, että että jonain päivänä joku kanssalampaista hyökkäisi tuulispäänä susijoukkoa vastaan.

          Vaan apropoo; voi saatana muuten kun ottaakin pannuun tuo oikealla puolella irvistelevä vittunaama-sipilä.

  6. Jos tuo menee läpi, alkaa liittojen joutsenlaulu. Uusi iso teollisuusliitto on vain johtohenkilöiden isojen palkkojen tae, muuta hyötyä siitä ei ole. Johan aallon huima palkankorotus sen näytti mihin suuntaan mennään, ahneus on iskenyt myös AY-liikkeeseen. Mitää neuvoja yksinkertaisimpiinkaan asoihin sieltä ei enää saa.

  7. Mellakkapoliisi kieltää ruuan jakamisen köyhille, onhan Nissinen taas virassa ja lex hakkaraista puuhataan.

  8. Mielessäni on jo kauan aikaa pyörinyt ajatukset tasan 28 vuotta sitten tapahtuneissa Romanian v. 1989 maan diktaattoriperheen saamassa ”lopputilissä”, jossa kurkkuaan myöten kurjistunut, väsynyt, alistettu, nälässä ja syvässä toivottomuuden sekä tulevaisuuden näkymiin väsynyt kansa yhteistuumin tuli siihen lopputulokseen, jotta tämä saa riittää, vaikka oma henki menisi noustessa tyranniaa vastaan ja sen valtakoniestoa, salaistapoliisia ja muita ”hallituksen” ”turvallisuuselimiä”, joiden ainoa tehtävä oli Neuvostoliiton WWII jälkeen suorittaman Romanian miehityksesta saakka turvata vain kommunistinen hallinto ja kohdistaa sortotoimet omaa kansaansa vastaan aina armeijaa myöten, jonka tehtävänä paperilla oli turvata ulkoiset rajat ja maan ”vapaus” ja ”itsenäisyys”.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.