Haastattelussa Ylöjärven luottamustoimista erotettu Matti Ylitalo: ”Se oli henkilökohtainen kosto”

Monet mediat otsikoivat eilen, miten some-kirjoittelun takia erotettu ylöjärveläisvaltuutettu voitti kiistan kaupunkia vastaan hallinto-oikeudessa. Nyt Matti Ylitalo kertoo Nykysuomelle tapauksen mielenkiintoiset taustat.

Ylöjärven kaupunginvaltuustossa viime valtuustokauden Perussuomalaisissa aloittanut, sittemmin sitoutumattomaan Ylöjärvi 2001+ -ryhmään siirtynyt Matti Ylitalo on helpottunut mies. Hallinto-oikeudelta tuli tiistaina päätös, jonka mukaan Ylöjärven kaupunginvaltuuston tekemä päätös miehen erottamisesta luottamustoimista on laiton.

Ylöjärven nykyisessä kaupunginvaltuustossa Ylitalo ei enää istu. Mies kävi välillä hetken asumassa Espanjassakin, kun kyllästyi Suomen nykyiseen menoon. Hän palasi kuitenkin takaisin Suomeen vaimon tultua raskaaksi.

– Ylöjärven kaupunginvaltuusto mielivaltaisesti erotti minut kaikista lautakunnista Facebook-kirjoitusteni perusteella. Tapauksesta nousi tietysti kohu, koska koskaan aiemmin ei ole Suomessa vastaavaa tapahtunut.

Ylitaloa ei erotettu kaupunginvaltuustosta, mutta kaikista neljästä luottamustehtävistä, joissa hän vaikutti. Mukana oli niin lautakuntien jäsenyyksiä kuin yhden lautakunnan varapuheenjohtajan paikka. Lisäksi Ylitalo toimi Pirkanmaan liittokokouksen kokousedustajana.

Ylitalon mukaan 45 ylöjärveläisvaltuutettua 51:stä vaati hänen erottamistaan luottamustoimista.

– Tein tästä suorastaan kusipäisestä toiminnasta valituksen hallinto-oikeuteen, joka kumosi valtuuston päätöksen. Erottamiseni oli siis täysin laiton, Ylitalo toteaa.

– Asialla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä luottamustoimien kannalta, koska en toimi enää valtuutettuna. En halunnut jatkaa sitä touhua.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteella Ylöjärven kaupunki joutuu myös korvaamaan osan Ylitalon oikeudenkäyntikuluista.

– Päätös oli niin selkeä, että tuskin siitä kukaan lähtee valittamaan, Ylitalo arvelee.

Ylitalo vertaa asiaansa Kittilän kunnanjohtajan erottamiseen.

– Tilanne oli siinä aivan sama. Sekä asiaa valmistellut virkamies että jokainen erottamiseni puolesta äänestänyt valtuutettu ovat mielestäni syyllistyneet virkarikokseen. Sitä ei tarvitse näyttää enää edes toteen, sillä hallinto-oikeus on jo todennut heidän päätöksensä vääräksi ja laittomaksi.

– Harkitsen vakavasti tekeväni rikosilmoituksen kyseisistä henkilöistä sen jälkeen, kun hallinto-oikeuden päätös on saanut lainvoiman, Ylitalo kertoo.

”Henkilökohtainen kosto”

Ylitalon paljastaa erottamisensa taustalta mielenkiintoisen yksityiskohdan.

– Pahin pukari ja erottamiseni pääagitaattori oli Ylöjärven silloisen ja nykyisenkin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Kokoomuksen Katja Luojus, Ylitalo kertoo.

– Luottamustoimista erottamiseni oli tämän kovimman päsmärin henkilökohtainen kosto siitä, että kaadoin hänen palkka-asiansa. Etsimällä etsittiin joku tapa, jolla se voidaan kostaa minulle.

Ylitalo taustoittaa, että kesken viime valtuustokauden Ylöjärvellä suunniteltiin, että Luojukselle olisi alettu maksaa 25 000 euron vuosipalkkaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimen hoitamisesta.

– Siihen saakka Luojus oli saanut toimesta pelkät kokouspalkkiot, jotka ovat vuositasolla arviolta noin 7000 euroa, Ylitalo valaisee.

– Asia meni jo valtuustossa läpi, mutta valitin asiasta hallinto-oikeuteen, jonka vuoksi kaupunki ei pannut toimeen kyseistä asiaa, vaan se jäädytettiin.

Ylitalo kertoo, että hallinto-oikeus ei kaatanut asiaa, mutta hänen tekemänsä valituksen vuoksi kaupunki ei ehtinyt alkaa maksaa Luojukselle kyseistä palkkaa viime valtuustokauden aikana.

– Mielestäni on todella väärin, että kesken valtuustokauden tehdään jollekin näin suuri palkankorotus.

Ylitalo ei tiedä, nauttiiko Luojus tällä hetkellä tuota mainittua palkkaa jatkaessaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana nyt uudellakin valtuustokaudella.

– Ihme sinänsä, että jatkaa, sillä mielestäni hän ei siihen äänestäjiltä mandaattia saanut, sen verran pieni oli hänen äänimääränsä viime kuntavaaleissa, vaikka valtuustoon pääsikin, Ylitalo sanoo.

”Ylöjärvellä asiantuntemattomia viranhaltijoita”

– On ainutlaatuista Suomessa, että luottamushenkilö erotetaan tehtävästään, vaikka mitään rikosta tai virhettä luottamustoimen hoidossa ei ole tapahtunut, Ylitalo sanoo.

– Ihmettelen, miten Ylöjärven kaupunki pystyy toimimaan, jos sillä on noin asiantuntemattomia viranhaltijoita. Tällaisten ihmisten tulisi olla marttakerhon sihteereitä.

– He vetosivat valtuuston osoittamaan luottamuspulaan, mutta ei se päde vaaleilla valitun valtuutetun kohdalla. Se pätee esimerkiksi silloin, jos ollaan erottamassa vaikka kaupunginjohtajaa. Valtuutettua ei voi erottaa luottamustoimistaan kuin rikoksen tai vakavan virheen perusteella, Ylitalo kertoo.

Ahkeruuden puutteesta ei Ylitaloa voi ainakaan syyttää.

– Tein koko valtuustokaudella neljänneksen kaikista valtuustoaloitteista, 51 valtuutetun joukosta.

– En kuitenkaan ole kovin pidetty henkilö paikallispoliitikkojen keskuudessa, koska ravistelin Ylöjärvellä perinteisesti toiminutta hyväveli-verkostoa, joka on kaupungissa harvinaisen vahva.

Emme toistaiseksi ole tavoittaneet Katja Luojusta kommentoimaan asiaa.

 

8 thoughts on “Haastattelussa Ylöjärven luottamustoimista erotettu Matti Ylitalo: ”Se oli henkilökohtainen kosto”

  • 22.12.2017 at 13:16
    Permalink

    Ylöjärvi on muutekin outo kunta kunnan politikkojen ja virkamiesten suhteen. Sielä tehdään laittomia päätöksiä vähän väliä. Onneksi se sosialipuolen virkamies joutui eroamaan kun KHO totesi virkamiehen ja sosialilautakunnan laittomuudet päätöksissään. Sen jälkeen kanssakäyminen on pikkuisen parantunut. Mutta miten aina Ylöjärvellä? Miksi aina pitää tapella perusoikeuksista?

    Reply
  • 22.12.2017 at 13:28
    Permalink

    Jälleen yksi muurinmurtajalla vedetty ikkuna ”eeei meillä Suomessa..” -touhuun. Ja hyvä niin.

    Vaan mitenköhän kostajanpiirteiset kähmijät saisi pidettyä poissa päättävistä asemista! Aluksi ainakin se vaatii tarkkaavaisuutta ympäristömme ilmiöiden kanssa + aktiivista sinisilmäisyydestä ja älyllisestä laiskuudesta eroon pyrkimistä. Jokaiselta, joka ei saata ratsastaa muiden tuella ja ilmaisnäytteillä.

    Reply
  • 22.12.2017 at 14:03
    Permalink

    Tämä on koko suomen laajuinen, erittäin tuhoisa ongelma. Valta kunnissa on ajautunut pienin moraalittoman klikin haltuun. Tämän takia kunnat ja kaupungit ovat velkaantuneet konkurssin partaalle -kaikki päätökset tehdään pienen sisäpiirin hyväksi seurauksista välittämättä ja lasku sysätään kuntalaisten maksettavaksi. Korruptio on laajamittaista eikä sitä enää edes vaivauduta peittelemään kunnolla. Harva viitsii tai uskaltaa nousta vastustamaan näitä erittäin vastenmielisiä ihmisiä vaan yrittää pysyä kaiken rikollisen toiminnan ulkopuolella.

    Nostan hattua Matti Ylitalolle suoraselkäisestä toiminnasta. Toivottavasti tämä rohkaisee muitakin väärin kohdeltuja huolehtimaan oikeuksistaan. Rikolliset on saatava pois päättäviltä paikoilta ja vastaamaan tekemisistään.

    Reply
  • 22.12.2017 at 14:17
    Permalink

    Yks omasta kokemuksesta hyväksi havaittu järkimies Ylöjärvellä ainakin on, Potilasasiamien Olavi Pilvinen, piti kyllä hienosti mun puolia kun psykiatri ei meinannut jatkaa sairaslomaa, kun halusin lääkkeettömän hoidon. On siellä (ainakin yksi) kunnon virkamies siis, oikeassa virassakin vielä.

    Reply
  • 22.12.2017 at 14:26
    Permalink

    EDIT: Nykysuomelle myös pisteet kun uutisoi näistä tapauksista. Paikalliset lehdet ovat lähes poikkeuksetta mukana tukemassa sisäpiiriläisten rikollista toimintaa ja suojelevat siihin kuuluvia henkilöitä -eli toimivat täysin päinvastoin mitä varten ovat olemassa.

    Nyt kun vuodenvaihde lähenee on hyvä hetki perua paperilehtien tilaukset -niiden ”uutisointi” on puolueellista mielipidevaikuttamista mistä ei kannata maksaa mitään.

    Reply
  • 22.12.2017 at 16:46
    Permalink

    Ylöjärven Kunta valtaklikkeineen ja varsinkin sosiaalipuolen epäselvyyksineen on sellainen käärmeenpesä että se ansaitsisi Karpon selvitysmieheksi. Harmi vaan kun The Karpo on hiljennetty eikä seuraajaa ole eikä ilmeisesti tule.

    Reply
  • 22.12.2017 at 17:07
    Permalink

    Saippuakauppiasta kohdeltu kaltoin

    Reply
  • 22.12.2017 at 19:12
    Permalink

    Suomi on mätä jo ns. ”paikallishallintoa” myöten. Kaupunkitasolla se on ollut jo vuosikymmeniä ”sulle, mulle” -tyyliin junailtujen asioiden ja erilaisten rakennusprojektien tasolla, joissa ei ole ollut tietoakaan siitä, että verovelvollisten maksamia verotuloja mitenkään säästeltäisiin – päinvastoin. Oma lukunsa on tietenkin kaupungin / kunnanhallinnon viranhaltijain ja luottamusmiesten erilaiset ”opintomatkat” sun muut ”pippalot” aikana, jolloin päättävissä elimissä on tehty leikkaus -talousarvioita ja kipeitä säästöjä vanhustenhoidosta, koulusta, lastenhoidosta, sairaanhoidosta vain muutamia mainitakseni. Valtakunnan tasolta lähtenyt avoin mädättyminen on laskeutunut sakkana pullon pohjalle niin, että jo pienemmissäkin kunnissa esiintyy omanlaistaan suhmurointia, vaikka pienissä piirissä asiat eivät pysy niin salassa ja ”esson baarissa” pidettävät karvahattu -parlamentit käsittelevätkin kunnan asiat pitkin ja poikin varsin kattavalla ja ankaralla kädellä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.