Lettukauppias uhkasi tappaa toimintaansa kuvanneen Helsingissä – Kansa lähetti lisää tappouhkauksia Facebookissa (video)

Facebookissa on levinnyt helsinkiläisen Petri Hynnisen päivitys, jossa hän kertoo tapaamisestaan kadulla lettuja paistaneen ja myyneen herrasmiehen kanssa.

Hynninen kirjoittaa:

”Olimme kävelyllä tänään joulupäivänä keskustassa kun törmäsimme tällaiseen epäilyttävään kauppiaaseen.

Hänellä ei ollut terveysviranomaisten määräämiä tarvikkeita. Juoksevaa vettä, käsienpesupaikkaa, pisarasuojaa eikä myöskään käytössä telttaa jonka pitäisi suojata ylhäältä ja kolmelta eri sivulta ruoanlaittopistettä.
Hän säilytti ruokatarpeitaan, ruoantekovälineitä ja tarvikkeita maassa.
Hän käsitteli rahaa, omaa puhelintaan ja muita ympärillä olevia esineitä samoilla kumihansikkailla kuin ruokaa mitä myi asiakkaille.
Hän ei kertonut yrityksensä nimeä, Y-tunnusta eikä muitakaan kysymiäni laissa määriteltyjä asioita.
Hän ei antanut, tai edes tarjonnut kuittia mikä sekin on laissa määrätty toimenpide.
(Jos kuitenkin liiketoiminta on vähäistä, mikä tarkoittaa 10000 euroa vuodessa ei yritystä tarvita ja kuittiakaan ei ole pakko antaa.) 2015.
(Myös kaupungin kärryistä ja pyöristä säännelty sääntö mahdollistaa kärryistä ja pyöristä myymisen.) 2015.
Tällä kauppiaalla oli kuitenkin teltta jota hän ei käyttänyt mutta sateen sattuessa sitä olisi luultavasti käyttänyt jolloin tilanne onkin jo toinen.

Tässä tapauksessa kyseessä on kauppias joka on päivittäin myymässä Helsingin puistoissa ja kadunkulmissa, liiketoiminta on ammattimaista. 10000 euron liikevaihto ylittynee vähintääkin helposti.
Tässä lyhyessä, muutaman tunnin ajassa hän teki todistetusti yli 300 euron edestä myyntiä.
Jos hän myy saman tai vaikka puolet vähemmänkin vuoden jokaisena lauantaina ja sunnuntaina kertyy myyntiä 150 euron myynnillä vuosittain 15000 euroa.
Kyseinen kauppias on kuitenkin myymässä päivittäin ei pelkästään viikonloppuisin joten tämä 10000 euron summa ylittynee monenkertaisesti.
Jokainen voi tarkistaa näitä kyseisiä sääntöjä ja lakeja taholtaan. En minä muista tarkalleen uusia säädöksiä kärryistä ja pyöristä myytävistä elintarvike-annoksista mutta lähestulkoon ne menevät niin kuin mainitsin. Itse olen ollut myymässä lähinnä teltasta ja torilta käsin mutta jo jonkun vuoden poissa tästä liiketoiminnasta.

Kysyttyäni häneltä näistä asioista sanoi hän minulle ettei minun kuulu tietää tuollaisia asioita ja hänen ei tarvinnut kuulema vastata.

Paikalla oli myös venäläinen seurue joka kysyi vaimoltani että mikä on tilanne ja voiko tältä kyseiseltä kauppiaalta ostaa?
Vaimoni vastasi että terveysviranomaisten määräyksiä rikotaan ja kehoitti maanmiehiään olla ostamatta.

Kauppias vaimoni kehoituksen kuultuaan alkoi agressiiviseksi, hän totesi englanniksi että nyt hänet oli todella suututettu ja uhkasi tappaa meidät.

Otimme puhelimet esiin ja aloimme kuvata. (Kts. Videot)

Soitin poliisille kolme kertaa.
Toivoin että he tulisivat selvittämään tilannetta paikan päälle jotta sen todellinen kuva ilmenisi myös poliisille.

Ensimmäinen soitto oli kutakuinkin asiallinen ja ystävällinen, sanoisinko ymmärtäväinen.
Minulle kerrottiin että partio tulisi paikalle. Toinen kerta puolen tunnin kuluttua saman henkilön hätäkeskuksessa vastatessa oli äänensävy ja tyyli jo kaikkea muuta kuin ystävällinen vaikkakin asiallinen. Edelleen sanottiin että partio tulisi mutta on ruuhkaa ja kiireitä. Tällä kertaa minulle todettiin myös että on näiden ihmisten oma vika jos he tällaista ruokaa ostavat.
Meitä pyydettiin odottamaan.

Tuona lyhyenä 40 minuutin aikana, ohi ajoi kaksi poliisin partiota jotka kumpainenkaan ei kiinnittänyt sen enempää tapahtumiin kuin meihinkään huomiota.
Soitin kolmannen kerran ja tällä kertaa äänitin puhelun. Nyt vastasi naishenkilö hätäkeskuksesta puhelimeen. (äänite)

Minua ei juurikaan haluttu kuunnella hätäkeskuksessa enkä liioin saanut sanottavaani sanotuksi. Poliisia ei ikinä tullut tilannetta selvittämään.
Olimme paikalla n. 3,5 tuntia.
Lähtiessään paikalta tämä kauppias jätti ”mobiilikioskinsa” parkkiin Espanpuistoon vaikkakin sekin on kiellettyä kaupungin säännöissä mikä koskee pyöristä ja kärryistä myymistä. Myyntipisteen tulee olla liikkuva.

Tämä on tilanne Helsingissä.

Pyhien jälkeen selvitän tarkasti säännökset Helsingin kaupungin kanssa. Otan yhteyttä veroviranomaisiin ja poliisiin.
Toimitan myös kyseiset videot terveysviranomaisten tarkailttavaksi.
Teen myös rikosilmoituksen tappouhkauksesta.

Olen 5:ssä polvessa torikauppias itse ja kannatan vapaampaa kaupunkikuvaa ja sen viihtyvyyttä tarojamalla yrittäjille vapaata mahdollisuutta myydä ruoka-annoksia kaduilla. Tämä nykyinen meno on kuitenkin kaikkea muuta kuin mukavaa, viihtyisää tai edes turvallista.
Joukoissa valitettavasti on henkilöitä jotka eivät halua tai osaa noudattaa länsimaisia hygieniasäännöksiä ja tämä on haitaksi koko ammattikunnalle. Tappouhkauksella maustettu ruoka-annos tuskin maistuu ainakaan paremmalle.

Vilkasta keskustelua ja lisää tappouhkauksia – Tällä kertaa kansalta

Hynnisen päivitys on kerännyt sadoittain kommentteja, jotka voit lukea Facebookista. Keskustelun käytyä kuumana, Hynninen kirjoittaa kommentteihin:

”Olen hämmästynyt että te jotka kutsutte itseänne suvaisevaisiksi ja rauhan kannattajiksi käyttäydytte näin sivistymättömästi.
Tappouhkauksia, uhkauksia, asiattomuuksia näinkö te toimitte?
Laitan julkaisun näkymään hetkeksi vain kavereilleni jotta saan siivottua kaiken törkyn pois tästä julkaisusta.”

Asiasta tarkempia tietoja kysyneelle Hynninen vastaa:

”Olen poistanut tänään melkein 50 kommenttia ja saanut 30 tappouhkausta yksityisviesteistä. Ei siinä mitään mutta siivoan tuon seinän nyt kunnolla ja katson nuo yksityisviestit läpi.”

Hieman myöhemmin Hynninen lisää vielä seuraavan kommentin:

”Tämä keskustelu on avannut vain enemmän silmiäni siihen että Suomen maahanmuuttopolitiikkaan täytyy tulla muutos.
Nykyinen hallitus on epäonnistunut tehtävässään koskien maahanmuuttoa, työllistämistä ja talouspolitiikkaa. Tämä ihmisten pahoinvointi näkyy tällaisena vihakäyttäytymisenä mitä tänään on todistettu. kaikki saavat tehdä mitä huvittaa ja jos joku puuttuu asiaan se teilataan ja yritetään vihapuheella hiljentää. On haukuttu rasistiksi, fasistiksi ja natsiksi. Onko todella näin että tämä on Suomen nykyinen tilanne?
Vihervasemmisto huutaa kurkku suorana vapauksia kaikille muille paitsi tavallisille ihmisille, ja kukaan ei kanna vastuuta mistään.
Onneksi kohta tulee vaalit ja tämä kaikki voi muuttua.

Itse asia on jäänyt tänään erilaisten mielipiteiden ja omien ideologien jalkoihin.
Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Huomenna otan edelleenkin yhteyttä verovirastoon, terveysviranomaisiin ja Helsingin kaupungille. Jatkan myös prosessia laittoman uhkailun osalta poliisin kanssa.”

Alla Hynnisen julkaisemat videot tapauksen tiimoilta.

Hynnisen kolmas hätäkeskuspuhelu on tässä.

https://soundcloud.com/petri-hynninen/whatsapp-audio-2017-12-25-at-232313

Lähde: Facebook

25 thoughts on “Lettukauppias uhkasi tappaa toimintaansa kuvanneen Helsingissä – Kansa lähetti lisää tappouhkauksia Facebookissa (video)

  • 27.12.2017 at 16:25
    Permalink

    Tämä on ikävä kyllä Suomen nykytila. Maahan on päästetty aivan liikaa invaasioon pyrkiviä henkilöitä. Ja Suomen viranomaiskoneisto on täysin kykenemätön tekemään mitään päätöksiä tasa-arvon pohjalta tai voimassa olevien lakien pohjalta.

    Turvapaikan hakija ei saa tehdä töitä odottaessaan turvapaikkaa.

    Miksi siis niille maksetaan korvauksia? Miksei niitä laiteeta suljettuihin vankiloihin odottamaan päätöstä? Tarjota ruokaa ja pidetä keittiöveitset niiden käsien ulottuvilta pois? Samoin tulentekovehkeitä.

    Suomea tuhotaan ennen näkemätöntä vauhtia. Ja kansa hyväksyy tämän. Elämme nyt Kataisen ”paremminvointivaltiossa”. Koska ihmiset heräävät?

    Artikkelissa puhuttiin vaaleista. Muistakaa kaikki äänestäjät: Eduskuntapuolueita ei saa äänestää. Ja tutustukaa äänetämienne tahojen taustoihin ja puolueohjelmiin. Sieltä löytyy se totuus. Esim. Persuista ja Piraateista. Valitettavaa, mutta kumpikaan ryhmä ei ole suomalaisen työläisen tukena eikä apuna. Vaan monikansallisen mädätyksen.

    Reply
    • 22.1.2018 at 18:38
      Permalink

      Valitettavasti ihmiset heräävät vasta kun on liian myöhäistä.

      Reply
  • 27.12.2017 at 16:29
    Permalink

    Putkaa linnaa vankeutta ja kama valtiolle sakot päälle ja kotimaa kutsuu ei sii suomi

    Reply
  • 27.12.2017 at 17:12
    Permalink

    Oikein hyvin tehty, että kuvattu ja poliisi kutsuttu! Eihän semmoinen välikeittiö ole laillista! Ei olla missään Lähi- idässä.

    Reply
  • 27.12.2017 at 17:29
    Permalink

    Jatka hyvää työtäsi, 92% Suomesta on suvakkinazeja vastaan

    Reply
  • 27.12.2017 at 17:30
    Permalink

    On muuten useissa karvakourien pitämissä ns. laillisissakin ppaikoissa hygienia aivan hanurista. Koskaan ikinä milloinkaan en syö niissä mitään! Kerran yksi virtsasi grillin takaovesta ulos ja jatkoi kokkaustaan muina miehinä pesemättä karvaisia kouriaan. Eräs pizzerian pitäjä kuskaa kotona tehtyä pizzataikinaa taxilla jätesäkissä ravintolaansa jne. Onhan näitä.

    Reply
  • 27.12.2017 at 17:57
    Permalink

    Onko ählämi vielä paikoilla..ählämi voi tulla kokeilemaan niin ählämipsakapedofiilia sattuu leukaan. Tuollaiset kun uhkaa pitää välittömästi vetää turpaan..

    Reply
  • 27.12.2017 at 17:59
    Permalink

    ”Tsai-jai, tsai-jai”. Mutta Herra Jumala nähkööt olisipa soittajana ollut huppunaama-anarkisti eli Helsingin punakaarti -poliisin ja sen toimintaan valtuuttaman nukkehallituksen Angela Merkelin aamuvirtsan tuloksen mukaan poliittista linjaansa harjoittava laiskanjoukea maantierosvojoukkio, joka vie lapsilta ja vanhuksiltakin leivän suusta antaakseen sen paskaisille karva-apinoille samenntityynyllä – että kadunkulmassa seisoskelee kaksi kansallismielistä invalidimopedilla liikkuvaa harmaakaihista vanhusta nenä räässä. Ja kuin tsunami Tapaninpäivänä v. 2004 kauniiden tyttöjen maassa tapahtui, olisi Hälytyskeskus reagoinut kuin rasvattu puolikuu ja suoranaisesta hysteerisestä kohtauksestaan olisi ollut heti kykenevä raportoimaan siitä poliisille, jonka seurauksena suoranaisena itämaisena eli varaslähtönä olisi ollut paikalla arviolta 250 poliisin voimin höystettynä karhukoplalla, virka-apuna Pasi-panssiajoneuvolla, 5 helikopterilla, rannikkovartiostolla, Suomen armeijan ”kuutti-osastolla” peräsuolet rasvattuna sekä tietenkin poliittisena tukena poliisin ja armeijan paras ystävä Antifa hätä -hälytyksellä huppunaama-pojat suoraan äipän kainalista maitopartoineen päivineen. Kovan ytimen luonnollisesti tästä räyhäporukasta muodostavat perin vihaiset tyttölapset, jotka nähdessään itse Spede-vainaakin voisi pitää sen kuuluisan ”Rautakauppa” -sketsin siinä samalla kun reksiviittakin on ihan valmiina vieressä. Ja uskallan luvata ihan näin etänä. Ettei noiden rauta-tyttöjen nänneistä maito tule koskaan virtaamaan, sillä he elävät viattomien verestä ja raiskatusta maasta.

    Reply
  • 27.12.2017 at 18:31
    Permalink

    Vihanlietsontaa Jouluna!! Ovatko nämä asianosaiset karanneet / vapaalle päässeet jouluksi ja mistä? Töissä oli jouluaattona ja -päivänä taas elinkautisvankeja (suomalaisia sarjamurhaajia ja raiskaaja-murhaajia) joululomalla! Olipa mahti rentouttavaa saada poliisilta ohjeita puhelimessa, et mite toimia, kun yksikin uhkaili ja kävi käsiksi, sitten kaiutin päälle ja poliisi sanoi et kakkua tulee lisää, kun partio saa hänet kiinni mun kimpusta..
    Ja rasistit, ensin teille ei kelpaa, jos matu ei tee töitä ja sitte kun tekee niin sekin on perseestä!! Menkää ite töihin stanan ryöttäset pummit! Kukkaa peruskoulun kunnialla selvittäny ei tasan ole noi v*mmainen, et työtä tekevää käräyttää!

    Reply
    • 27.12.2017 at 21:56
      Permalink

      Sitäpähän ”Niitätte mitä olette kylväneet” TE suuret suvaitsemattomat suvaitsevaiset. Tukkimalla suomalaisten turvat ja syyttämällä heitä kaikesta siitä, mitä ”lemmikkinne” tekevät ja ovat tehneet on lopputuleman tulos vain luonnonvoiman kaltainen laki siinä missä gravitaatiovoimakin. Mitä meidän ”rasistien” mielipiteisiin tulee tulee ne tuomita vasta sen jälkeen kun on käynyt ”hyvien ihmisten” keskuudessa kuuntelemassa heidän ”herkkien sydäntensä” pommin varmoja lyöntejään. Perusteellinen tutustuminen Kalifaattiin nimeltä ruotsi ja sen totalitäristiseen hallintokulttuuriin, jossa ajetaan vähänkin erilailla ajattelevia ihmisiä suhteessa maahanmuuttoon itsemurhiin ja vandalisoidaan heidän elämäänsä aina perhettä ja pieniä lapsia myöten. Siis sitä samaa kuten Alpakkagaten ja antifan sekä muiden puna-anarkistien toimintatapana on suora väkivalta sekä vahingoittamistarkoitus ”vääräuskoisten” omaisuutta vastaan punaisen poliisin ja EU:n George Soroksen mädättämän Suomen nukkehallituksen suosiollisella suojeluksella ”taistelussa natseja” – joita ei edes ole, koska he kuolivat 70-vuotta sitten – vastaan syyttäen heitä kaikesta siitä mitä anarkistit itse tekevät kuin mallia ottaenKansallissosialisti Adolf Hitlerin 1920-30-luvun ruskeapaidoista, jotka käyttivät peittelemätöntä terroria ja mielivaltaista anarkiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät ajatelleen poliittisista kysymyksistä juuri samalla tavalla kuin HE itse ajattelivat. Kaiken tämän voi päättää suomalaiseen sanontaan: ”Pata kattilaa soimaa!!!”

      Reply
      • 28.12.2017 at 21:17
        Permalink

        Olihan hienosti kirjotettu. Ja tottakin vielä.

        Reply
      • 30.12.2017 at 13:26
        Permalink

        Komentti on napakymppi osuma! Suvakit ei pystyisi analysoimaan noin.

        Reply
  • 27.12.2017 at 19:03
    Permalink

    EiOoEnääTotta miten olisi, jos me elettäisiin kaikki samoilla säännöillä? Ei noudateta enää mitään sääntöjä, tahi lakeja ja pistetään torikaffelat pystyyn minne halutaan. Näinkö saataisiin kaikki työllistettyä, hä?
    Eikös juurikin suomalaisten pitäisikin olla vankilasta lomalla Jouluna, eikä ulkomaalaiset.
    Rasistit, Natsit jne. samaa soppaa. Eli on rasistista ilmoittaa sääntöjä / lakeja rikkova ulkomaalainen, kun hän rikkoo MEIDÄN sääntöjä? Minusta tuo on Isänmaallinen teko, että käräyttää juurikin ulkomaalaiset vääryyttä tekevät ihmiset, jotka ovat hävittäneet kaikki paperit mereen, tai matkalla tänne, mutta puhelimet kyllä löytyy…
    Kannattaa lukea oma kirjoitus ennen postaamista, niin ei tee itsestään idioottia.

    Reply
    • 27.12.2017 at 23:25
      Permalink

      Jumaleisson…Ei varmaan ollut hygieniapassista tietoakaan ( Eviran mukaan se pitää olla, kun käsittelee pakkaamatonta elintarviketta ja myös myy sitä).

      Reply
  • 28.12.2017 at 00:38
    Permalink

    Että vihalettuja myyvät…
    Tämäkin gentlemanni vaikuttaa siltä että jokainen kantasuomalainen ostaja saa lettujen mukana vähintäänkin sanattomat tai maistuvat husuterveiset.
    Paistaako gentlemanni jonkin perjantaisaarnan jälkeen arseniikkilettuja?

    Reply
  • 28.12.2017 at 06:35
    Permalink

    Kuka vähä älyinen menee syömään noita. Täytyy olla melko sekaisin monikultuurisuudesta että henkensä uhalla syö noita ”lettusia” Voihan seassa olla myös kiva ”ullatus”. Itse olen kiertänyt jo vuosi kaukaa nuo etniset kokit, edes pizzeriat eivät kuulu valikoimiin vaan jos pizzaa pitää ulko saada on se kotimainen. Olihan esim. kotipizzan myynti noussut hurjasti, joten ihmiset tiedostaa jo että verot maksamalla hyödyttää yhteiskuntaa.
    https://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/kotipizzan-myynti-kasvoi-taas-voimakkaasti-6686070

    Reply
  • 28.12.2017 at 08:57
    Permalink

    Hesasta tulee Suomen malmö,oikeastaan helevetin hyvä.Päättäjät joutuu hommaan luodin kestävät autot jotta pysyvät hengis,silti ei silmät aukee.

    Reply
    • 29.12.2017 at 00:22
      Permalink

      Kyllä on törkeätä jos poliisi ei puutu tuommoseen kauppaan Täytyyhän tietää ostajien mikä terveydentilakin on myyjällä Kyllä minä ainakin jouduin lääkärissä käymään vaikka vain joskus tuurasin kioskissa

      Reply
  • 28.12.2017 at 09:37
    Permalink

    Olihan letut varmasti teurastettu oikealla häläl-tyylillä?

    Reply
  • 29.12.2017 at 04:42
    Permalink

    Karvaranteilta en osta mitään ikinä ja samaa suosittelen muillekin nyt kanssa..

    Reply
  • 30.12.2017 at 23:32
    Permalink

    Oli niin vähäinen rikos, joten kaikki voivat kaupata mitä haluaa ja missä vaan 🙂

    Reply
  • 11.1.2018 at 22:27
    Permalink

    kuka vähä-älyinen ostaa tuollaisesta paikasta mitään??

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.