Poliisi takavarikoi rattijuopolta auton Turussa

1977 syntynyt turkulainen mies kuljetti henkilöautoa 1,65 promillen humalassa ajokiellon aikana Varsinais-Suomenkadulla tiistai-iltana hieman ennen iltakuutta.

Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten ajoneuvon, jonka omistaja oli kuljettajana. Kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Mies oli aikaisemmin määrätty ajokieltoon, eikä hänellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Ajoneuvo oli määräaikaiskatsastamaton ja poliisi poisti tämän johdosta ajoneuvosta kilvet. Epäilty kuljetettiin Turun pääpoliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen. Tarkkuusalkometrin tulokseksi saatiin edelleen törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävä lukemat.

Selvittelyissä ilmeni, että miehellä on vuoden 2017 aikana kaksi aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta, sekä kaksi törkeää rattijuopumusta. Toistuvien rattijuopumusepäilyjen ja rikollisen toiminnan jatkumisen vuoksi miehen auto takavarikoitiin poliisin toimesta rikoksentekovälineenä. Ajoneuvon lopullisesta kohtalosta päättää tuomioistuin.

Nyt miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeutta, sekä ajoneuvorikkomuksesta auton katsastamattomuudesta johtuen.

Lähde: Poliisi

One thought on “Poliisi takavarikoi rattijuopolta auton Turussa

  • 27.12.2017 at 14:37
    Permalink

    Ei ne uskalla näitä paalata. Onko Suomen historiassa yksi tai kaksi ajoneuvoa joutunut paalattavaksi. Ensimmäinen taisi olla Hämeenlinnassa joskus vuosituhannen alussa.

    Näitä kun paalattaisiin auto kerrallaan niin loppuisi se ”viidenkympin” autoilla huruttelu.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.