Poliisi on selvittänyt Porvoossa ja Loviisassa tehdyt kolme ryöstöä

Sunnuntaina 3.12.2017 ryöstettiin Porvoon Kevätkummussa sijaitseva R-kioski. Kioskiin oli tullut nainen, joka uhkasi myyjää veitsellä ja sai saalikseen pienen summan rahaa. Samana iltana ryöstettiin samalla tavalla Porvoossa Aleksanterinkatu 29 osoitteessa sijaitsevassa K-market. Tekijöinä oli nainen ja mies ja kaksikko sai saaliikseen pienen summan rahaa.

Loviisassa ryöstettiin tiistaina 5.12.2017 Keittiömaailma -niminen liike. Nainen oli tullut liikkeeseen ja uhkasi myyjää rautaputken tapaisella esineellä sekä huumeruiskulla. Nainen sai saaliikseen pienen summan rahaa.

Edellä mainittuihin rikoksiin epäiltynä Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on poliisin vaatimuksen mukaisesti vanginnut porvoolaisen 20-vuotiaan miehen ja poliisi on pidättänyt kaksi 20-vuotiasta naista. Toinen naisista on vangitun miehen avopuoliso. Päätekijäksi on selvinnyt naisen samanikäinen ystävätär Pohjanmaalta. Epäillyt ovat tunnustaneet teot.

Esitutkinta valmistunee lähiviikkoina ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Poliisi on selvittänyt Porvoossa ja Loviisassa tehdyt kolme ryöstöä

  • 2.1.2018 at 14:57
    Permalink

    Ihania pikku kullanmuruja, vapaan kasvatuksen hedelmiä! Heissä ja huippuosaajissa on Suomen tulevaisuus!

    Reply
  • 2.1.2018 at 19:20
    Permalink

    Huumeet ovat kiva juttu. Ainakin Kaliforniassa ajatellaan näin. Tulipalonhan voi vertautuvasti sammuttaa sillä, että laitetaan nurkan alle pieni ”vastavalkea”.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.