Suomalaisten älyk­kyy­so­sa­mää­rä on kääntynyt selvään laskuun

Kalevava uutisoi sivuillaan, kuinka Suomalaisten älyk­kyy­so­sa­mää­rä on kääntynyt selvään laskuun.

James R. Flynnin tutkimuksen mukaan Suomalaisten älykkyysosamäärä ei enää kasva, vaan 1990 puolivälin jälkeen älykkyysosamäärä on laskenut ja laskee edelleen.

Tutkimus kertoo samaa tarinaa kaikista muistakin pohjoismaista, tosin Ruotsilta ei ole ollut saatavilla kaikkia tietoja ja tiedot ovat puutteellisia.

Syyksi tähän kerrotaan koulujen opetustason laskeminen ja itseopiskelun väheneminen. Tutkimuksen toinen kirjoittaja Michael Shayeri pitää myös älypuhelimia ja pelejä syynä.

(Tosin 90-luvun alussa ei kännyköitä, eikä kovin kummoisia pelikoneita tunnettu, eli älykkyysosamäärän laskeminen tuolloin on pakko johtua muista asioista. -nykysuomi)

Shayerin mukaan matematiikka- ja tiedekokeet osoittavat, että nykyään vain viisi prosenttia 14-vuotiaista brittilapsista suoriutuu samoista tehtävistä, jotka joka neljäs samanikäinen selvitti vuonna 1994.

Pohjoismaiden älykkyysosamäärä laskee vuodessa 0.23 pistettä ja on laskenut -90 luvun puolivälistä lähtien.

Väestön valtaosan älykkyysosamäärä sijoittuu välille 85-115 pistettä.

Suomessa opetusministereinä 1980-luvun alusta on toiminut kaksi puoluetta SDP ja KOK.

Wikipedia

 

15 thoughts on “Suomalaisten älyk­kyy­so­sa­mää­rä on kääntynyt selvään laskuun

  • 2.1.2018 at 07:54
    Permalink

    Turha siittä on älypuhelimia, tai pelejä, syyttää jos opetus kouluissa suuntautuu enemmän kulttuurimarxilaiseen propagandaan kuin oikeisiin aiheisiin mitä kuuluisi opettaa. Siksi toisekseen, ei se mitä koulussa opitaan, tai ei opita, mittaa millään tavoin älykyyttä. Se jolla sattuu olemaan hyvä muisti selviää koulusta noin vain ilman mitään läksyjen lukua ja hyvään muistiin ei juuri tarvita muita henkisiä lahjoja.

    Reply
    • 2.1.2018 at 09:22
      Permalink

      Älykännyt on varmasti osasyyllinen. Omaa pollaansa ei tarvitse enää työllistää, kun ruudusta tulee kaikki valmiiksi pureksittuna.

      Sama on koulujen muuttuminen arvosanattomiksi eli ei ole enää mitään tavoiteltavaa, kun on vain hylätty/hyväksytty. Tämä muutos koulutuksessa on nimenomaan vasemmistolaista ja marxistista tuhotyötä: kaikki pitää tasapäistää ja huonolahjaistenkin pitää olla turvassa arvostelulta, kun on aivan sama miten hommansa hoitaa; se ei näy lopputuloksessa eli todistuksessa. Suomi ei tuota enää huippulahjakkuuksia, kun koulujärjestelmässä ei ole enää tasokursseja, joilla lahjakkaimpia tuetaan pääsemään pidemmälle. Yhteiskunta nimeltä Suomi romahtaa ilman lahjakkuuksia, koska keskinkertaisuudella ei pärjää, jos tuotetun hyödykkeen hinta ei ole alle kymmenesosa siitä, mitä suomalainen pystyy tuottamaan. Viimeinen tasokurssit kokenut sukupolvi jää eläkkeelle 25 vuoden päästä. Siis pitäisi jäädä, mutta epäilen vahvasti, että nykyistä eläkejärjestelmää ei enää silloin ole.

      Suomella on tulevaisuutta vain jos kykenemme tuottamaan esim. huipputeknologiaa älykkäiden kansalaisten avulla tai sitten maan pitää eristäytyä globaalista taloudesta ja olla omavarainen kaiken suhteen. Valitettavasti maamme on, absoluuttisen typeryyden johdosta, jo myyty suurelle pääomalle ja maamme tuottama lisäarvo kilpailijoihin verrattuna tulee laskemaan. Tämä taas vaikuttaa suoraan ulkomaankauppaan, koska emme pysty devalvoimaan ulkoisesti. Sisäinen devalvaatio eli palkkojen leikkaaminen on ainoa vaihtoehto. Ongelma vaan on siinä, että palkat eivät nytkään riitä elämiseen ja ne pitäisi puolittaa.

      Reply
  • 2.1.2018 at 08:23
    Permalink

    Ruotsissa pudotus on ollut vielä suurempi,mistähän ”ihmeestä” sekin johtuu?Katuturvallisuuskin on laskenut. Olisiko sama syy-yhteys?

    Reply
  • 2.1.2018 at 08:29
    Permalink

    Väärä otsikko,se pitäisi olla,että;Suomalaisten päättäjien äo on laskenut.
    Mikä on faktaa ja havaittavissa kaikkialla missä tämän ktadtroofi ,kokkepuli ja sintti hallituksen saamattomuus näkyy.
    Presidentti Sauli Niinistö lle kiitos tästä.
    Ei jatkoon..

    Reply
    • 2.1.2018 at 11:16
      Permalink

      Äo:n laskusta kansan keskuudessa toki lähes väistämättä seuraa myös että tyhmempiä ihmisiä valitaan hallintoon. Arvot muuttuvat yksinkertaisemmiksi, valintapooli surkastuu ja äänestäjätkin muuttuvat hölmömmiksi.

      Eräs ei niin mukava sivuvaikutus on se, että poliittinen johtajuus on entistä helpompi kaapata ulkovaltojen toimesta.

      Reply
    • 2.1.2018 at 11:37
      Permalink

      Putte..just noin se alkoi. Soita on sitä kaikkein surkeinta jätettä jota tänne työnnetään.

      Reply
  • 2.1.2018 at 09:42
    Permalink

    Minua tämä ei yllätä lainkaan.

    Jo aikoinaan kun koulut rupesivat saamaan rahaa siitä paljonko oppilaita vuosittain valmistuu ja paljonko niitä siirty luokilta toisille, oli tuhon siemenet jo kylvetty. Se kiihtyi vielä sen jälkeen kun oppilaitoksista tehtiin osakeyhtiöitä. Oppiaikaa venytettiin puolesta vuodesta aina puoleentoista vuoteen mutta tunteja on vähemmän kuin ennen.

    Kaikkein hupaisinta tässä on se että rahaa riittää aina uusiin seiniin ja uusiin rakennuksiin mutta opetukseen tai väöineisiin sitä ei riitä. Miljoonilla remontoidaan kouluja ja niihin uusiinkin rakennuksiin tehdään se sama virhe kuin vanhoihin: koneellinen ilmastointi joka sammutetaan viikonlopuiksi ja lomiksi. Se takaa että taas on vuoden päästä saneerattavaa.

    Tosiasia on että jos entinen teknikko pystyy auttamaan tohtorin väitöskirjoissa niin aika alas on vajottu.

    Reply
  • 2.1.2018 at 11:15
    Permalink

    Voisi sitä pahansuopa ihminen väittää osasyyksi 90-luvun alussa suomeen valumaan alkaneiden somalipakolaisten äö panosta.

    Reply
  • 2.1.2018 at 12:48
    Permalink

    Ns. yleissivistys ja historian tuntemus on nolla nykynuorisolla. Aivopesun tulosta mitä ainakin eteläisen suomen kouluissa ”opetetaan”. Historiaa vääristellään punavihreiden toimesta. On käänteine mitä 30-luvulla oli vallalla.

    Reply
  • 2.1.2018 at 13:12
    Permalink

    Onko se nyt ihme, tuodaan ja päästetään maahan tyhmää sakkia tyhmentämään tilastollisesti, ja kantikset hoidellaan koululaitoksen marxistisella doktriinilla ja viimeistellään Putouksella ja Tuubilla.

    Reply
  • 2.1.2018 at 15:03
    Permalink

    Tähän on kaksi syytä evoluution näkökulmasta: Nykyään matalan koulutustason ihmiset tekevät enemmän lapsia kuin korkeakoulutetut. Luonnonvalinta ei enää vaikuta syntyvyyteen ja lasten hengissäpysymiseen yhtä paljon kuin ennen.

    Reply
  • 2.1.2018 at 19:48
    Permalink

    Tuo tutkimus ei kyllä sitten yhtään yllätä. Silloin kun minä kävin koulua joka oli ”liitukautta” ja siitä joskus syntynyttä vihlovaa ääntä. Käytiin koulua ilman häiriötä liiallisilta ”aktiviteeteiltä” sekä opetusohjelmat olivat vestetty aivan eri puusta. Esimerkiksi, jos nykyisen kaapu -Sannin opetusministeriökauden erinäisiä päätöksiä ja opetussuunnitelmia on hiukkaakaan seurannut niin suurin aika menee feminismissä, päänkatkojien kulttuuriin kääntymisessä ja isänmaansa vihaamaan oppimisessa. Missä välissä siinä lasketaan ja kirjoitetaan senttiäkään. Omana aikanani silloin kun taistolaiset räyhäsivät rauhan puolesta sekä vääryyksien korjaamisesta tappamalla kapitalistit pystyyn. Opetusministerinä on suht’koht ruma, mutta pätevä Marjatta Väänänen (Kesk), joka tappeli naarasleijonan lailla kommunisteja vastaan ettei räkänenien tarvitsisi lukea Vladimir Lenin teoriitiikkaa tai laulaa setä HoTsi Mihn:nistä aina Maon ”punaiseen pieneen kirjaan”. Tiedän. Maailma muuttuu ja se asettaa omat rajansa ja myös maailman hullutukset muuttuvat, jotka tekevät sen saman kuin ensin mainittukin. En kuitenkaan halua syyttää tai moittia nykyisiä lapsia tai nuoriakaan sen vuoksi etteivät he ”osaa” mitään tai osaavat vähemmän. Aivan sama kuten siinä, jos lapsi ei osaa käyttäytyä mitenkään, jos häntä ei ole edes kasvatettu. Lapset ovat nykyään silmin nähtävästi suoraan sanottuna hullujen ”aikuisten” armoilla, joilla itselläänkään ei ole tapulissa kaikki lepakot tallessa, vaan jo aivan pieniä ihmisenalkuja suistamalla suistetaan niiltä raiteilta pois, jotka itse luonto on vetänyt vain siksi ajaksi kunnes lapsi saavuttaa oikeanlaisella ohjauksella vaihe vaiheelta sen joltisenkin mielentasapainon, jolla mennään murrosiän yli aikuisuuteen joka ei koskaan merkitse sekään ”opintojen” päättymistä vaan se jatkuu hamaan vanhuuteen ja hautaan saakka.

    Reply
  • 3.1.2018 at 16:08
    Permalink

    Juha. Silloin kun itse tiedon tikapuita aloitin kiipeämään oli opetusministerinä Marjatan edeltäjä Ulf (Uffe) mikälie sund…Tämän hepun ohjenuoraa jos olisin noudattanut, en aamulla voisi peilliin katsoa. Tyypillinen demarikiipijähyötyjä. Vähän noita Suomea hyödyttäviä demareita omana elinaikanani tulee mieleen.. hetkinen…ei tullut mieleen yhtäkään.

    Reply
  • 17.9.2018 at 18:08
    Permalink

    ÄO:n laskun huomaa mm. tämän julkaisun artikkelien kieliasun tasosta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.