Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisesta tehty tutkintapyyntö

Nykysuomen saamien tietojen mukaan yksityishenkilö on tehnyt tutkintapyynnön poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisesta.

Heikki Stenius valtakunnansyyttäjänvirastosta vahvistaa Nykysuomelle asian.

– Asia on saapunut meille, ja on tällä hetkellä alustavassa esiselvityksessä, jossa aineisto käydään läpi ja katsotaan, onko tutkintapyynnön perusteella syytä epäillä rikosta ja onko aihetta aloittaa esitutkinta, Stenius sanoo.

– Nämä ovat salassapidettäviä asioita, joten näistä ei voi kertoa siinä laajuudessa kuin haluaisitte, hän jatkaa.

Nykysuomen saamien tietojen mukaan tutkintapyyntö koskee poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen lisäksi myös poliisitarkastaja Henry Lehteä, ja asia on siirtynyt Keskusrikospoliisin hoidettavaksi.

Mikäli aihetta ilmenee, asialle nimetään tutkinnanjohtaja, ja esitutkinta käynnistetään.

 

 

8 thoughts on “Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisesta tehty tutkintapyyntö

  • 3.1.2018 at 12:26
    Permalink

    Olisikos Vastarinta tehnyttutkintapyynnön Kolehmaisesta koska hän poliisihallituksen kanssa ajoi lakiin perustumatonta kieltokannetta? Edes valtakunnan syyttäjä ei halunnut ottaa asiaa käsiteltäväkseen niin asia ajettiin ”riitatapauksena” läpi.

    Reply
  • 3.1.2018 at 12:48
    Permalink

    Se että poliisesissä on rikollisa ei yllätä enää. Ennen luotin lähes täysin poliisen rehllisyyteen mutta en enää. Suurin syy että poliisi saa politikoida avoimesti kuten armeijan kantahenkilökuntakin. Eduskunnassa on ennätys määrä poliiseja joka kertoo paljon tilanteesta.

    Reply
  • 3.1.2018 at 15:09
    Permalink

    Suomen pahimman liivijengin päällikkö Seppo Kolehmainen. Ja kansalaiset on pakotettu jälleen kerran maksamaan heihin itseensä kohdistuva riisto. Hölmöimmät huutavat lisää rahaa poliisille tajuamatta kusevansa omille kintuilleen rahoittaessaan menossa olevaa kansanvaihtoa jolla on virkavallan 100% tuki takanaan.

    Poliisi on ystävä -maahantunkeutujan ystävä. Vapaamuurarit ja muut nilkit on saatava kitkettyä pois poliisin joukoista -jokainen. Ja niitä siellä riittää!

    Reply
  • 3.1.2018 at 15:44
    Permalink

    😀 Hauskasti ja osuvasti lohkaistu.
    Muutosta tälle? Hah. Meillä on Suomessa sellainen hauska järjestelmä missä politikot vaikuttavat siihen kuka on poliisin johdossa ja sitten poliisi ”tutkii” itse itseään 🙁 Ja Demla molkkarina vielä varmistaa ettei maaleja tule. Onneksi on kuitenkin Oikeuskanslereita – paskat housuissa, komeroissa piilossa.
    Ei itsenäistä demokratiaa vahtivaa Perustuslakituomioistuinta, ei itsenäistä Poliisivalvontalaitosta jne.

    Oikea muutos vaikkapa siionipressan myötä ei tulisi, mutta jonkin alkua sekin voisi toki olla.

    Reply
    • 3.1.2018 at 21:18
      Permalink

      Sotatermeillä tilannetta voisi osuvasti kuvailla ”olemme motissa”. Mikään valtion ylläpitämä laitos ei ole meitä tulossa sieltä pelastamaan -kaikki johtopaikat on miehitetty vihollisen toimesta.

      Reply
  • 3.1.2018 at 22:41
    Permalink

    Kaikki yhteydet Demlan, Kolehmaisen, SDP:n, Vihreiden välillä pitäisi julkistaa. Joku ubermokuttaja pitää kolehmaista kulkusista, siitä ei liene epäilystä.

    Reply
    • 4.1.2018 at 01:08
      Permalink

      Niin pitäisi mutta kun meillä ”maailman demokraattisimmassa ja täysin korruptiovapaassa” maassa ei ole mitään instanssia joka pystyisi asioita tutkimaan ja julkituomaan.

      Reply
  • Pingback: Laki on kaikille sama, mutta rapatessa roiskuu? – Skeptiset Uutiset

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.