Paavo Väyrynen: Niinistön gallup-luvut epäuskottavia – Tekijät mediatalojen talutusnuorassa

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen paljastaa verkkosivuillaan, että mielipidetutkimuksia tekevät yritykset, Taloustutkimus ja TNS-gallup, ovat sitoutuneet yhteistyöhön vain Ylen ja HS:n kanssa. Muille ne eivät tutkimuksia Väyrysen mukaan tee.

Väyrynen kirjoittaa:

”Poliittisilla mielipidetutkimuksilla voidaan vaikuttaa vaalien tuloksiin. Monessa maassa mielipidetutkimusten tekeminen on tästä syystä kielletty juuri ennen vaaleja.

Meillä ei tähän pidä mennä, mutta olisi harkittava, voitaisiinko tutkimusten luotettavuutta, puolueettomuutta ja vastuuntuntoista käyttöä edistää alan itsesääntelyllä samaan tapaan kuin media-ala toimii Julkisen sanan neuvoston puitteissa. Mukana voisivat olla mielipidetutkimuksia tekevät yritykset, johtavat tiedostusvälineet ja yliopistoissa työskentelevät politiikan tutkijat.

Mielipidetutkimusten vaikutus äänestyskäyttäytymiseen nousee taas esille presidentinvaalien yhteydessä.

Kaksivaiheisessa kansanvaalissa suurin merkitys on tutkimuksilla, jotka tehdään ja julkistetaan juuri ennen ensimmäisen kierroksen äänestystä. Ne vaikuttavat siihen, kenen äänestäjät uskovat voivan päästä toiselle kierrokselle. Tästä minulla on henkilökohtaista kokemusta vuosien 1994 ja 2012 presidentinvaaleista.

Vuonna 1994 MTV julkaisi juuri ennen vaaleja tutkimuksen jonka mukaan Elisabeth Rehn olisi ollut Martti Ahtisaaren jälkeen toisena, Raimo Ilaskivi kolmantena ja minä vain runsaan 16 prosentin kannatuksella vasta neljäntenä. Tutkimus oli tehty ennakkoäänestyksen aikana. Siinä kannatukseni oli 21,8 prosenttia, Ilaskiven 17.0 % ja Rehnin 15.5 %.

Vuonna 2012 Yle julkaisi suuren vaalikeskustelun yhteydessä mielipidetutkimuksen, jonka mukaan Pekka Haavisto olisi ollut kakkosena 12 prosentin ja minä kolmantena 10 prosentin kannatuksella. Samaan aikaan suoritetussa ennakkoäänestyksessä minun kannatukseni oli kuitenkin noin kahdeksan prosenttiyksikköä korkeampi ja neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin Haaviston.

Tällä kertaa hämmennystä herättävät hyvissä ajoin ennen vaaleja tehdyt ja julkistetut tutkimukset. Niilläkin voi olla vaikutusta vaalitulokseen siinä mielessä, että osa äänestäjistä alkaa jo ennakkoon sitoutua ehdokkaisiin heidän gallup-suosionsa perusteella.

Tästäkin minulla on omakohtaista kokemusta. Syksyllä 1987 Yleisradio jätti julkaisematta ensimmäisen mielipidetutkimuksen, joka osoitti, että kannatukseni oli noussut suuremmaksi kuin Harri Holkerin suosio. Totuus tuli kuitenkin julki ja löin vaaleissa selvästi Holkerin.

Tällä kertaa hämmennystä herättää se, että julkistetuissa mielipidetutkimuksissa Sauli Niinistön kannatus olisi vielä joulukuussa jopa noussut ja muiden ehdokkaiden suosio aivan olematonta.

Pyrimme tilaamaan Taloustutkimukselta oman presidentinvaaleihin liittyvän mielipidetutkimuksen, mutta saimme vastaukseksi, että yritys on sitoutunut yhteistyöhön vain Ylen kanssa. TNS -gallupilla on samankaltainen sopimus Helsingin Sanomien kanssa. Nämä mediatalot siis päättävät, milloin tutkimuksia tehdään ja miten niitä tehdään. Ne ratkaisevat, kuinka tutkimustuloksia julkistetaan ja kuinka niitä tulkitaan.

Tämä tilanne on epäterve. Olisi pohdittava, kuinka voitaisiin katkaista tämä kytkös johtavien mediatalojen ja mielipidetutkimuksia tekevien yritysten väliltä ja turvata siten mielipidetutkimusten tekemisen ja niiden julkaisemisen puolueettomuus.

Kun olen vuoden lopulla tavannut äänestäjiä kaikissa Suomen maakunnissa, tiedän varmuudella, että esimerkiksi HS:n ennen joulua julkistamat gallup-luvut ovat pahasti pielessä.

Sauli Niinistön gallup-luvut ovat epäuskottavia senkin vuoksi, että suuri enemmistö suomalaisista vastustaa hänen ajamaansa poliittista linjaa: syvenevää EU-integraatiota, sotilaallista liittoutumista ja avointen rajojen politiikkaa.

On kansan aliarvioimista uskoa siihen, että julkisuudessa syntyneet mielikuvat ratkaisisivat presidentinvaalit. Vaalien lähestyessä äänestäjät tulevat tietoisiksi siitä, että vaalien kautta on mahdollisuus muuttaa Suomen suuntaa – vahvistaa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, palauttaa ulkorajojen valvonta ja siirtyä kestävään kehitykseen myös oman maamme sisällä.”

Lähde: paavovayrynen.fi

10 thoughts on “Paavo Väyrynen: Niinistön gallup-luvut epäuskottavia – Tekijät mediatalojen talutusnuorassa

  • 4.1.2018 at 12:11
    Permalink

    MÄTÄ systeemi tekee kaikkensa että EU-eliittiä nuoleskeleva globalisti valitaan.

    Reply
  • 4.1.2018 at 13:01
    Permalink

    Paavo olisi ylivoimaisesti paras näistä ehdokkaista.

    Reply
    • 5.1.2018 at 10:43
      Permalink

      Paavo olisi ollut ylivoimaisesti paras näistä ehdokkaista 20 vuotta sitten! (jälkiviisautta).
      KEPU:lla on käytännössä kaksi ehdokasta, niiin suuri puolue se kuvittelee olevansa.
      Paavo on haistanut markkinaraon, imuroidaan kansallis-mielisiä ääniä. Kaikki on käytännössä pois Lauran äänisaaliista.

      Reply
  • 4.1.2018 at 13:14
    Permalink

    Paavokin vanhana tilastojen rukkaajana ja mielipiteiden muokkaajana uskaltaa tarttua aiheeseen jota on iät ja ajat käyttänyt itse hyväkseen: Tialstoilla/gallupeilla ei mitata mielipiteitä, niillä muokataan mielipiteitä!!!

    Paavokin on käyttänyt tätä hyväkseen koko elämänsä. Ja nyt kun ei ole enää mitään hävittävää, nostetaan itse aiheutettu ongelma pöydälle.

    Mutta te kaikki jotka Paavosta niin perustatte, miettikääpäs jos Paavosta tuliskin presidentti, jostain ihmeen syystä, minkälaisen presidentin me saisimme. Saisimme presidentin joka piti monituntisia puheita edeuskunnassa ettei liityttäisi EU:hun. Ja kun oli aika toisen kerran äänestää, Paavo käänsikin takkinsa ja sanoi kaikille KEPU-laisille että ”äänestäkää kyllä”. Ja niinhän Paavolle annettiin ensimmäiselle EU-kaudelle paikka MEP:inä. Kun muut politikot luulivat että hän jää Brysseliin. Mutta eipäs Paavo jäänytkään. Hän ilmoitti että jatkaa samalla kansanedustajana ja vimonsa on avustaja. Ja niin paavo petti taas kaikki häneen luottaneet. Paavo suututti aikoinaan Kekkosenkin kiemuroinneillaan ja valitteli kun ei sopinut neuvottelupöytiin. No, kuka tuollaista riidankylväjää haluaisi lähelleen?

    Ja nyt viimeinen veto, kannattajakorttien aikana. Ensin ihmiset keräävät Paavolle kortteja hyvää hyvyyttään ovelta ovelle, saaden niskaansa kaikki Paavon pahat teot. Ja vain siksi kun Paavo sanoi että ”irti EU:sta” jos hänestä tulee presidentti. Ja kun tarvittavat nimet oli saatu, niin Paavo julistaa välittömästi ”parempaa yhteistyötä EU:n kanssa”.

    Ja vaikka ihmiset petetään jatkuvasti, toistuvasti, niin aina löytyy niitä hölmöjä jotka lähtevät Paavon kelkkaan. Uskovat sen lupauksiin ja tarinoihin.

    Paljonkos Paavo on laittanut omaa rahaa kampanjaansa? Ei yrityksen tai muun, vaan ihan omaa rahaa omalta henkilökohtaiselta pankkitililtään? Sen verran hän itsekkin uskoon itseensä.

    Reply
  • 4.1.2018 at 14:42
    Permalink

    Ensin ”Suomen Gallup” sitten ”TNS Gallup” ja lopuksi ”KANTAR TNS OY” ja valehtelu jatkuu.

    TNS Gallup vedätti kysymyksillään – pakotti vastaamaan vain myönteisesti

    Myönnämme virheen, sanoo TNS Gallupin tuotantojohtaja.

    Suomen Kuvalehti 4.11.2015. Eiköhän edellinen kerro minkälainen yritys on kyseessä.

    Reply
  • 4.1.2018 at 15:44
    Permalink

    Galluppihan saadaan sellaiseksi kuin halutaan, riippuen kysyjästä ja kyseltävästä. Paavo on tässä oikeassa. Kuulosteltaessa kansan syvimpiä rivejä (meitä huonompi osaisia) ääniä saisi Laura ja Paavo. Niinhän se menee: Valhe, emävalhe ja gallup.

    Reply
  • 4.1.2018 at 16:34
    Permalink

    Juurikin näin. Näillä yritetään kääntää epävarmojen kannatuksen niinistön suuntaan, he kun ovat helpoiten vietävissä. Vaaleistä voi tulla yllätys ja oma ehdokas on huhtasaari tai väyrynen, aika näyttää. On niin läpinäkyvää valtamedian aivopesu, mutta onneksi on vaihtoehtomediat jotka antavat todellista totuutta asioista.

    Reply
  • 5.1.2018 at 01:59
    Permalink

    Yksinkertainen vastaus ja ratkaisu:

    VEDONLYÖNTITOIMISTOT ja KERTOIMET

    Ei tarvita kysettavia galluppeja joiden tekijät eivät itsekkään luota tuloksiinsa.

    Reply
  • 6.1.2018 at 20:21
    Permalink

    Kukaan ei koskaan uskalla kysyä salen ja haukion laiva reisusta.Haukio 17v,sale käytti haukioo hyväksensä ja jäi kiinni.Salen vaimo sekosi ja teki itsemurhan.Google on poistanut kyseiset tiedot.Paavo nosta asia julkisuuteen,et mitään häviä.Salen media haukkuu sut mutta se on normaslia täs maas.

    Reply
    • 9.1.2018 at 15:37
      Permalink

      Jos kertomasi on totta, on se korutonta kertomaa ehdokkaan arvopohjasta, vastuunkannosta ja empatiakyvystä.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.