Lisätietoa lentokapteenin hengen vaatineesta Kittilän onnettomuudesta

Poliisi on jatkanut Kittilän lentokentällä torstaina 4.1.2018 tapahtuneen onnettomuuden tutkintaa. Tutkimuksissa on tarkentunut, että lentokone on Gulfstream G150 -mallinen liikesuihkukone, johon mahtuu 7 matkustajaa. Kone oli tullut Suomeen Venäjältä 2.1.2018 ja sen oli tarkoitus palata Venäjälle tapahtumapäivän iltana. Suomeen tullessa koneessa oli matkustajia, mutta paluulennolle ei ollut tulossa matkustajia vaan sen oli tarkoitus lentää tyhjänä takaisin.

Miehistö oli rauhassa valmistellut konetta lähtöön, kun onnettomuus tapahtui. Koneen kapteeni oli avannut ulko-oven, jolloin ovi oli syöksynyt voimalla lentäjää päin. Koneen moottorit eivät olleet tuolloin käynnissä.

Koneen miehistön määrä oli yhteensä kolme henkilöä. Tapahtumassa menehtyi koneen kapteeni, joka oli poliisin saamien tietojen mukaan kokenut lentäjä. Kapteeni oli Saksan kansalainen. Miehistöön kuului myös perämies ja lentoemäntä, jotka ovat kotoisin Bulgariasta ja Venäjältä. Poliisi pääsi kuulustelemaan henkilöitä perjantaina 5.1. ja he ovat luonnollisesti tapahtumasta hyvin järkyttyneitä. Miehistö on työskennellyt aikaisemminkin yhdessä ja lentäneet kyseisellä koneella.

Onnettomuustutkintakeskus on suorittanut koneeseen teknistä tutkintaa. Poliisi ei arvioi onnettomuuden syytä vaan jää odottamaan onnettomuustutkintakeskuksen raporttia. Kittilän lentoasema on voinut toimia tapahtumasta huolimatta normaalisti. Lentoliikenne on tähän vuoden aikaan Kittilässä erittäin vilkasta.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Katso myös:

2 thoughts on “Lisätietoa lentokapteenin hengen vaatineesta Kittilän onnettomuudesta

  • 8.1.2018 at 18:06
    Permalink

    Tämä oli taas näitä kuolemia. Laittaa ajattelemaan asioita ja varsinkin sitä, ettei koskaan tiedä mikä on se viimeinen päähänpisto.

    Reply
  • 8.1.2018 at 18:38
    Permalink

    Kone on ollut ”roikassa” eli sen sisätiloja on lämmitetty. Koneen ohjaamo ja matkustamo on paineastia korkealla lentämisen vaatiman paineistuksen vuoksi, ja lämmetessään ilma laajenee huomattavasti ja matkustamoon syntyy ylipaine. Näitä tilanteita varten siellä pitäisi olla eräänlainen helpotusventtiili jota ilmeisesti nyt lämmitettäessä ei ole käytetty, joten ovi on paukahtanut paineella auki, ja kyseisessä tyypissä ovi aukeaa ylhäältä alaspäin rappusiksi joten isku on tullut päähän. Onko virhe kenttähenkilökunnan vai koneen käyttäjien vastuulla, kuka tietää..

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.