Tossavainen: Pankkikriisin ja laman järkyttävät vääryydet on korjattava

1
Mainos

“Lähihistoriassamme on tapahtumia, joita ei ole läpivalaistu eikä tehty oikeudenmukaista loppuselvitystä. Yhdeksänkymmentäluvun pankkikriisi ja lama on ollut sotiemme jälkeen järkyttävin tapahtuma, joka horjutti kansalaisen luottamusta yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Presidenttinä asettaisin totuuskomission selvittämään pankkikriisin tapahtumat.”

Näin vaati presidenttiehdokas Laura Huhtasaari uudenvuodenpäivänä. Hän on oikeassa. Teemme valtavan vääryyden, mikäli annamme asian hautautua.

Kerron tässä hieman lisää tapahtumien kulusta. Taustatietolähteenä on ollut mm. Erkki Ahon blogi.

Mainos

Suomen itsenäisyydenajan pahimmalle lamalle on useita syitä. Tärkein niistä on ns. vakaan markan politiikka, jota  presidentti Mauno Koivisto voimakkaasti taustalla puolsi. Käytännössä hommat hoiti Esko Ahon hallitus. Pääministerin ohella keskeinen rooli tuossa onnettomassa politiikassa oli valtiovarainministeri Iiro Viinasella.

Pankkikriisin selvittelyssä keskeinen päätös oli Suomen Säästöpankin pilkkomissopimus valtion ja neljän ostajapankin välillä. Salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittiin listaukset yrityksistä, jotka viedään konkurssiin, sekä määriteltiin kaatamisperusteet. Käytännössä pankeille annettiin vapaat kädet raakaan peliin ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin.

Pankit putsasivat saatavansa pankkituen avulla, ja samalla kaadettiin noin 48.000 enemmän tai vähemmän elinkelpoista yritystä, joista monet olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille.  Valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin talousvaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Samalla aiheutettiin noin puolen miljoonan työttömyys.

Esimerkiksi säästöpankkijohtaja Veikko Korpela totesi aikoinaan Seura-lehden haastattelussa, että “tyhminkin pankinjohtaja tajusi Esko Ahon luvanneen ilmaista rahaa. Katkaisimme rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olleiden yritysten kanssa. Tajusimme, että turha on keskustella ongelma-asiakkaiden kanssa, koska valtio maksaa pankin luottotappiot.”

Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyö, ihmisarvo ja omaisuus. Menettelystä kärsivät myös heidän läheiset, sukulaiset, tuttavat, takaajat, yritysten työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat ja yhteistyökumppanit.

Kaiken kaikkiaan pankkikriisi kosketti noin miljoonaa ihmistä, jotka joutuivat kärsimään päättäjien virhearvioinneista. Hinta oli ja on monen osalta inhimillisesti katsottuna liian kova.

Kuten Laura Huhtasaari totesi, pahoittelut tai anteeksipyynnöt pankkikriisin uhreille ja heidän omaisilleen eivät riitä. Kymmenillä tuhansilla yrittäjillä ja sadoilla tuhansilla velallisilla sekä heidän jälkeläisillään on oikeus saada korvaukset kärsimistään vääryyksistä.

…….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Mainos

1 KOMMENTTI

  1. No no, nyt on konkreettisia lupauksia. Tekoja. Saadaankohan niitä kuulla vielä lisää?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.