Näkökulma: Avoin työnhakukirje Jari Lindströmille

Morjens, Jarppa!

Ajattelin heti näin alussa heittää tittelit menemään, koska sinultakaan ei heru minkäänlaista arvoa meille työttömille.

Koska olet kova poika leikkelemään työttömien päivärahoja ja jakelemaan karensseja, päätin kysyä sinulta töitä. Kun näköjään sinun mielestäsi työttömät ovat ilman töitä silkkaa laiskuuttaan. Senkun menevät töihin, vaikka jokaista avointa työpaikkaa kohti on kymmenen työtöntä. Niin otapa minut sitten töihin, kun se niin helppoa on.

Kouluja olen käynyt paljon enemmän kuin sinä. Minulla on takataskussa ylioppilastutkinto ja useampi ammattitutkinto loistavin arvosanoin, mukana korkea-asteen tutkinto. Minä tiedän taatusti paljon enemmän asioita kuin mitä sinä Jarppa opit siellä ammattikoulussasi. Olitko sinä Jarppa penaalin terävin kynä sielläkään?

Lisäksi minulla on laaja-alainen työkokemus. Oletkos sinä Jarppa ollut töissä muualla kuin paperitehtaalla?

Sen lisäksi, että olen sinua luultavasti huomattavasti fiksumpi, meissä on myös sellainen epäreilu ero, että sinä olet onnistunut keplottelemaan itsesi ministeriksi asti, kun taas minä olen tällä hetkellä työttömänä. Helppohan sinun on sieltä ministeri-Audin takapenkiltä kyykyttää fiksumpiasi paksun tilipussisi kanssa.

Mutta asiaan. Kun nyt näytät haukanneen itsellesi aivan liian suuren palan ministeriksi ryhtyessäsi, niin voisin auttaa sinua hädässä. Kun seuraavan kerran jäät sairauslomalle työuupumuksen takia, työtehtäviesi osoittauduttua jälleen kerran liian vaativiksi käytettävissäsi oleville henkilökohtaisille resursseillesi, niin voisin tulla tuuraamaan sinua.

Takaan, että saan jo parissa-kolmessa viikossa enemmän hyvää aikaan kuin sinä olet saanut vajaassa kolmessa vuodessa. Eikös se 14 päivää palkkatyötä tarvita, että välttyy sinun tukileikkuriltasi? Jos nyt edes sellaiselle pätkälle pääsisi hommiin. Onko liikaa vaadittu, että saisin palkaksi sen 9 euroa päivältä? Vai joudunko tyytymään hienoon ideaasi eli rekrytointikokeiluun, jossa en saa muuta kuin pelkän työmarkkinatuen palkaksi täysimittaisen työn tekemisestä?

Jos et halua minua sijaistamaan itseäsi ministerinhommissa, niin voisin toimia vaikka oikolukijanasi. Ne kirjoitusvirheitä vilisevät ja muutenkin alakoulutasoiset blogikirjoituksesi kieltämättä vaatisivat pientä viimeistelyä.

Tai sitten voisin ryhtyä lehdistövastaavaksesi, sillä olet antanut medioille monia sellaisia lausuntoja, jotka eivät ole omiaan kiillottamaan julkisuuskuvaasi. Suustasi on päässyt suorastaan sammakoita. Pienenä vinkkinä voisin sanoa, että marttyyrointi ja uhriutuminen eivät ole aikuiselle sopivaa ministeritason käytöstä.

Olitko sinä Jarppa nuorempana kenties koulukiusaaja? Vai peräti kiusattu? Vai miksi tunnut huumaantuneen vallasta niin, että haluat julmasti kiusata kanssaihmisiä tällaisella täydellisellä nöyryytyksellä, mitä suunnittelemasi aktiivimalli ja työpaikkojen hakupakko edustavat?

Nyt kun tarkemmin mietin, niin enpä minä taida halutakaan sinulle hommiin. Minulla on työurani aikana ollut monenlaisia pomoja, jotkut jopa todella sietämättömiä, mutta heillä kaikilla on sentään ollut empatiakykyä ja sydän paikallaan.

Sinulta Jarppa ei tunnu heruvan minkäänlaista myötätuntoa elämässään vaikeaan tilanteeseen eli työttömyyteen joutuneille. Leikkaamalla muutenkin vaatimatonta työttömyysturvaa ja jopa lopettamalla sen kokonaan kahden kuukauden karenssin ajaksi sinä ilmeisesti haluat tappaa työttömät nälkään. Onko mieleesi juolahtanut, mistä työttömät saavat ruokarahansa sen kahden kuukauden karenssin ajan? Kun se vajaa 5 prosentin leikkauskin vastaa jo yhden henkilön viikon ruokarahoja.

Oletko sinä Jarppa koskaan kuullut sitä Juicen kappaletta, jossa lauletaan ”Kato herra jos tehdään rengistä, eipä piittaa se vanhasta jengistä”? Jotenkin siitä tulee minulle mieleen eräs kykyihinsä nähden ihan liian vaativassa hommassa hääräävä ministeri.

Toivottavasti kohtalo suo sinulle jatkossa sitä mitä ansaitsetkin. Ainakin häpeä on ikuista. Me työttömät tulemme muistamaan tekosi aina, varsinkin seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niissä ei kunnian kukko laula sen enempää sinulle kuin muillekaan äänestäjänsä pettäneille sinisille loikkareille, joille oma ministerinpesti oli kunniaa ja äänestäjien luottamusta tärkeämpää.

Aktiivisin terveisin

Suomalainen työtön

32 thoughts on “Näkökulma: Avoin työnhakukirje Jari Lindströmille

  • 10.1.2018 at 17:10
    Permalink

    Vittu kun oli hyvä kipale, taattua Leskistä. Juice osasi vittuilla sivistyneesti herroille ja narreille ja oli lajinsa paras rocklyriikassa tai ainakin parhaita. Ei pidä unohtaa Gösta Sundqvistia. Herrat osasivat sivaltaa sanoilla, kuten sanoin, sivistyneesti vittuillen.

    Reply
  • 10.1.2018 at 19:14
    Permalink

    Jari Lindström kohta entinen ministeri ja tuleva päärynäpallo. Työttömien tuvalla kaffella porukka väsäsi samanlaista numerolappu konetta jollaisia näkee lihatiskeillä. Ainoa ero siihen että jos on asiaa vaalien jälkeen työttömälle EX-Ministeri Jari Lindströmille niin ota jonotus lappu ja odota kiltisti vuoroasi. Suomen leipäjonot yhdistettyinä jäävät hopealle tälle jonolle jolla on PALJON asiaa tälle uuvatille. Ei ole enään Audin takapenkkiä johon mennä piiloon tai takakonttia jossa Loikkarit tapaa matkustaa ja ne henkivartiat seisovat TE.Keskuksen jonossa eli nekään eivät pelasta. Eli lyhyesti vittumaista loppuelämää pilliruuan kanssa sulle Jartsa.

    Reply
  • 10.1.2018 at 19:24
    Permalink

    Petoksella on hintansa ja hyvä niin?

    Reply
  • 10.1.2018 at 20:53
    Permalink

    Herra iso herra haluaa nyt kyykyttää kaikkia työttömiä vaikka niitä tehdään tarkotuksella, siksi maahanmuutto.
    Houkutellaan uutta työvoimaa joille kaikki maksetaan… ai että kun avustukset loppuu ja arki koittaa. Sota on pystyssä ja herrat on piilossa!

    Reply
  • 10.1.2018 at 22:35
    Permalink

    Miten ukko on ylipäätänsä päästetty eduskuntaan,ja kaveria ei muka jätetä.

    Reply
  • 10.1.2018 at 22:36
    Permalink

    Joko tämä on lähetetty Jarpalle sähköpostilla? Jos ei ole, niin lähettäkää mahdollisimman moni, niin tulee ainakin luetuksi. Vaikka tuskin saa aikaan mitään erityistä pääkopassa, jossa aivosolu etsii kaveriaan.

    Reply
  • 10.1.2018 at 22:38
    Permalink

    Valitettavasti Nakki-Jari ei tämän pestinsä jälkeen joudu samaan ikeeseen muiden työttömien kanssa, kun tilipussia lämmittää sopeutumisraha. Tosin vain vuoden, mutta siinäkin on liikaa siihen nähden mitä tuhoa tuo nahkakuula siihen mennessä saa aikaiseksi.
    Luojan kiitos se on niin tampio ja niin vailla suhteita ja kytköksiä, että ei se kelpaa edes mihinkään lobbariks, se tarttis liikaa avustajia siihen(kin) hommaan.

    Reply
  • 10.1.2018 at 23:19
    Permalink

    Eikö joku vielä ymmärrä että tämä ”herra” on osa suurempaa suunnitelmaa tuhota koko eurooppa ja mennä kohti kansainvälisten suuryritysten johtamaan maailmaan jossa orjuutetaan kaikki…9 euroa päivä pakkotyö on vasta lastentarha mitä tuleman pitää…ps seuratkaa rahaa.

    Reply
    • 18.1.2018 at 17:39
      Permalink

      Terve. Moni tietääkin jo onneksi tämän. Asia on paljon vakavampi, miltä se näyttää. Itse huomasin jo aikoja sitten, mitä saamme tuta. Mukava että meikäläisiä löytyy yhä enemmän ja enemmän. Ei enää tarvetta foliohatuille.
      ”Seuratkaa rahaa” on hyvä neuvo. Sieltä löytääkin jo sellaisia ihmisiä, keitä ei kansallisvaltiot kiinnosta pätkän vertaa. Rajat on jo piirretty vaiheeseen. Matu on myös pelinappula. Matujen massasiirrot on peliliike johon vastataan ja minkä huomaa. Totuus kadotetaan tietyin väliajoin jollain isolla tapahtumalla, mihin lasken myös terrori-iskut. Huomatkaa, mitä esim. pankkimaailmassa tapahtuu silloin. Hämäryyksiä ja omistussuhteiden muutoksia. Media keskittynyt vain ja ainoastaan siihen, mikä ihmisiä koskettaa.

      Aivan mieletön savuverho tämän totuuden edessä ja hyödyllisiä idiootteja näennäisen isoissa asemissa, vaikka nämäkin on lopulta pelkkiä uhrattavia mokuja. Peli menee tästä vielä paljon rumemmaksi. Pitää ajatella isoa kuvaa ja ketkä siitä lopulta hyötyvät. Tieto on jo esillä. Etsivä löytää.

      Sota on alkanut, muttei vielä sodan sanakirjassa olevalla määritelmällä. Tulosta en itse ehdi näkemään, mutta yritän osaltani saada ihmiset havaitsemaan tämän itserakkaimman ja julmimman sopimuksen, mitä ihmiskunta on koskaan tehnyt ja joissa tätä shakkia pelaavat ne, ketkä ovat valmiina uhraamaan miljardeja henkiä saadakseen mieleisensä maailman, mitä pystyy muokkaamaan ja mikä on valmiiksi orjuutettu.

      Onko tämä väistämätön pakko? Moni sanoo kyllä. Minä sanon, että jos aiheesta ei aleta jo uutisoimaan näkyvämmin ja aloittamaan sotiminen omilla ehdoillamme ja liittoutumisilla, on seuraava pysäkki vasta jääkausi, mikä samalla resetoi tilanteen ja ”peli” ikäänkuin alkaa alusta.

      Kiinnostaisi kovasti tietää, ketkä suuret nimet luulevat olevansa jotenkin asian herroja, mutta ovat hekin silti pelkkiä marionetteja ja uhrattavissa olevia suuria nimiä, millä saadaan joskus kansalaisten oikeuden tunto hetkeksi tyydytettyä. Dystopiaa siis näkyvissä. Alle sadassa vuodessa jos olemme järjestäytyneet vihollista vastaan, voimme luullakseni rikkoa herrojen hienosti hiotun laskelman. Tilanne kuitenkin elää koko ajan ja asetelmat vaihtuvat. Kokonaiskuvan hallinta ja oikean vihollisen tunnistaminen jokaisessa vaiheessa auttaa vastaamaan kulloiseekin uhkaan. Sun Tsun Art of War on vieläkin kelpo teos ja kokonaiskuvan hallinta määrittelee kuka lopulta määrää ja mitä määrää. Muitakin tuoreempia teoksia voi huoletta sekoittaa keskenään.

      Nyt on jo tiedossa siis, kuka/ketkä haluaa olla vallankahvassa ja asiaa olisi muuten astetta simppelimpi lähteä purkamaan sieltä täältä sabotoimalla jne, ellei vihollisella olisi ollut aikaa järjestää itseään niin hyviin asemiin ympäri palloa. Media on tunnetusti se ensimmäinen valtiomahti. Kyllä se on. Uskokaa pois. Miten puoli maailmaa kattavaa propagandakoneistoa sitten voisi sabotoida. No ainakin vastamedian nousu helpottaa oireen tunnistamisessa. Alle kolmessakymmenessä vuodessa on pyrittävä pääsemään propaganda-mediaan sisään ja ymmärrettävä kuinka vaikuttaa uutisiin ilman isompaa haloota.

      Myös pankkimaailman tärkeihin tehtäviin pääseminen mahdollisimman nopeasti pääseminen on selkeä etu. Rahan liike on tärkeintä, kuten edellinen kommentoija sanoi. Maailmanpankkiakin voi kutsua jonkinlaiseksi enigmaksi. Mitä pankin pitää tehdä saadakseen jonkun valtio sisällissotaan? Eipä paljon mitään.

      Toivotaan, että ehdimme itsenäistyä Euroopasta muutaman muun maan kanssa. Pitää muistaa, että hallituksemme on valeltu. Moni päättäjä on pettänyt suomalaiset. Jotkut varmasti katuvatkin, mutta se on myöhäistä ja heidän hautajaisissaan ei tule kovin moni itkemään. Luottakaamme siis lapsiimme. Kertokaamme heille totuuksia asioista, jotta he tietävät paikkansa tulevaisuuden likaisessa uusjaossa. Pyrkikää selittämään heille, kuinka läpinäkyvää ja täysin hyödytöntä on olla suvakki. Suvakki eikä anarkisti ymmärrä tekevänsä kansallisvaltioille karhunpalveluksia ja heidän takia asiat ei liiku kunnolla eteenpäin. Suvakit ovat toisinsanoen vain ihmiskilpiä näille, ketkä Eurooppaa pitävät omana aloitusruutunaan tässä pitkässä ja uuvuttavassa sodassa. Aivopesty suvakki ei ymmärrä mitä on käynnissä ja siten vaarallinen paitsi itselleen, niin myös itselleen. Suvakki on alinta kastia oleva petturi, joka on vapaaehtoisesti asettunut tulevien näytöksien väistämättömäksi uhriksi. R.I.P.

      ~JD~

      Reply
  • 10.1.2018 at 23:49
    Permalink

    Otetaan lisää maahanmuuttajia jotta saadaan palkkatasoa alemmas kun ovat kouluttamattomia…MUKA. Siellä on monen alan ammattiväkeä..ei sieltä päässyt edes köyhät lähtemään ja sama oli aikonaan Somaliassa, rikkaat somalit voiteli avustuskoneistot ja pääsivät ”paratiisiimme”. Tosin…on täällä maahan tulleita töissäkin..mie kerran luulin oikeasti että HKL:n bussit on nykyään kauko-ohjattuja kunnes kuljettaja hymyili. Ja kauniisti hymyilikin ja hyvin ajoi, eli tsempit pakolaisille jotka haluavat tehdä työtä, ajaa täyttä ruuhkabussia keskellä helsinkiä ! Toivottavasti palkkataso on sama kuin kotimaisilla kuskeilla…mihinkä tämäkin vielä menee. Hyvin ”Työtön” yllä heitti nimmisterille. Tsemppaan myös työttömiä härmäläisiä..olin pitkään työtön ennenkun jäin sairaseläkkeelle jossa ollut nyt 9 vuotta. Haluaisin silti töihin koska hallitus leikkaa myös meiltä eläkeläisiltä. Tuli verolappuvirastosta uusi verokortti: +10 % minimieläkkeestä. No yks hyvä puoli on se että kelasta joka on nykyään sossu, annettiin 1,92 € avustusta Joulukuulle. Kiitos siitä, eihän me eläkeläiset olla koskaan verojakaan maksettu…..Pidin kyläsaaressa (HKI) pajaa kaksi vuotta. Oli tarkoitus perehdyttää H:gin kaupungin piikkiin, maahan tulleita pakolaisia 2 vuoden ajan suutarin hommiin. Ostin turusta kaatuneen suutarinpajan kaikki koneet ja loppuvaraston jolla päästiin alkuun. Korjailin oppilaita odotellessa hesan, vantaan ja espoon kierrätykseen annettuja kenkäpareja. KOKO 2 vuoden aikana työkkäri sai työnnettyä vain kaksi (2) pakolaista ja heistä kumpikin sanoin tullessaan saman:- En voi ottaa tätä paikkaa vastaan koska muuten heiltä menee hyvät tuet.. Olin pomo ja pomona miuta pomona oli pyyetty kirjaamaan oppilaiden sanomiset….pikkupiru istui olkapäällä sitten soittaessani työkkäriin kertoen saman mitä kuulin, yhtään värjäämättä, jolloin työkkäri sanoi että nytpä menee pakolaisten tulot sitten kluitenkin.

    En ole iloinen toisten kurjuudesta, enkä siitä että härmäläiset joutuu anomaan ruokaa kun täysin ammattitaidottomat kansanedustajat tekee järjettömiä päätöksiä. Eikö se ole jo tarpeeksi paha että MIES ja perheensä elättäjä joutuu kerjäämään ruokaa perheelleen??? En kuuna kullan valkeana ikinä menis eduskuntaan vaikka kaikki 11 ammattiani, kaikista koulutusasteista, ovat sellaisia joita en enää voi tehdä. Hain viime kesänä kolmeen alani paikkaan töihin: paikka 1:-olet liian sairas. 2:- olet liian vanha. 3: – olet liian omituinen. Koitappa siinä ettii töitä…

    Terveisin Mariaana 59 v.

    Reply
    • 16.3.2018 at 10:40
      Permalink

      Niinpä. Suomen kritisoitu toimeentulotuki siis on parempi kuin työ. Kysymys kuuluukin, minkälaista palkkaa tuossa työssä tarjottiin, vai tarjottiinko ollenkaan. Kun porukka istuu alamitoitetulla sosiaaliavustuksella tai perustyöttömyysrahalla mieluummin kotona, kuin käy töissä, niin silloin on 95% kyse liian huonosta palkasta. Piste.

      Ps. Mamun väitetyt korkeat tuet sosiaalitoimistosta eivät ole muuta kuin väitettyjä. Muistaakseni saavat jopa pienemmän tuen kuin kantajuntit.

      Reply
  • 11.1.2018 at 02:11
    Permalink

    Tunnen omakohtaisen läheltä sen mitä elämä on kun pomo on matalasti koulutettu tollo. Oma pomoni oli joitain vuosia ammattikoulusta tullut keplottelija oman työkokemukseni ja koulutukseni ollessa ihan jotain muuta. Kymmenien henkien yrityksen johtamisessa näkyikin olematon henkilöstöpolitiikka ja jatkuva pahoinvointi. Tämän pikkuherran vasempien käsien ammattipätevyysvaatimus oli takinkääntötaito tilanteen vaatiessa, sekä suullisesti sovittuihin asioihin liittyvät akuutit unohdukset.

    Korkeaan asemaan pääsee nykyisin olemattomilla meriiteillä. Ensisijaisen tärkeää on itse levittää ympärilleen käsitystä ”hyvästä tyypistä” sekä esiintyä vakuuttavasti, vaikkei ymmärtäisi asioista mitään. Oikeiden asioiden pyyteetön ajaminen katsotaan jo typeryydeksi mentaliteetillä ”onko tämä henkilö järjissään kun ei aja ensisijaisesti omaa asiaansa?”. Valtavaa itsekkyyttä pidetään nykyisin terveen ajattelun merkkinä.

    Pahoin pekään että ollaan pysyvästi metsään vievällä raiteella.

    Reply
    • 11.1.2018 at 17:13
      Permalink

      Ei koulutus ole tae ylipäätä mistään, idiootit ovat idiootteja koulutustasosta riippumatta.

      Reply
      • 14.1.2018 at 12:17
        Permalink

        Totuus vaan on sekin, että mitä korkeampi koulutus, sitä tyhmempi ja kädetön henkilö on. Tämä on tullut nähdyksi ihan käytännössäkin monesti.

        Reply
  • 11.1.2018 at 03:15
    Permalink

    Jos tulee se pakollinen työnhakumäärä per viikko niin kaikki lähettää avoimen työhakemuksen Jarille, Orpolle, Sipilälle yms. Eli kaikki työ kelpaa mitä on tarjolla. Tulee hyvä kampanja.

    Reply
    • 14.1.2018 at 12:24
      Permalink

      Helppoa kuin heinän teko, voin kevyesti lähettää vaikka 100 hakemusta viikossa, mutta sitten kun tuon julki sairaus historian, käsittäen pitkäaikais sairauden johonka liittyy rajut työrajoitukset, unohtamatta sydämen rytmihäiriötä, migreeniä, saati sitä, että selkäni on paskana edellisen työpaikan jäljiltä odottaen suurehkoa selkäleikkausta, niin tuskinpa tulee minkäänlaista kutsua. Enkä luonnollisesti lähde siitäkään valehtelemaan, että terveyden tilani tulee aiheuttamaan runsaasti poissaoloja väkisinkin, ei tule kutsuja yhteenkään haastatteluun. Olen tästä jopa lääkärin kanssa etukäteen keskustellut, että ei kannata sairauksiaan piilotella, ne kuitenkin tulee julki. Jännä myös nähdä keitä kaikkia vastaan saankin sitten nostaa rikossyytteet, jos minua aletaan terveydentilasta rankaisemaan leikkaamalla työttömyyskorvauksia, sairauksista kuitenkin lausunnot ylilääkäristä kirurgiin asti.

      Reply
  • 11.1.2018 at 07:06
    Permalink

    Tuo ukko nostaa varmaan ”sinisten” kannatusta huimiin lukemiin. Kokoomuksen apupoika voi heittää hyvästit poliittiselle uralle. Toivon että joutuu TE-toimiston pihteihin koska ei todellakaan kelpaa kokoomuksen riveihin ja muut puolueet eivät tätä kävelevää katastrofia huoli.

    Reply
  • 11.1.2018 at 08:40
    Permalink

    Arvoisa kirjoittaja! Olisiko itsetutkiskelun paikka, jos et tuolla kokemus- ja koulutuspohjalla työllisty, kun ammattikoulupohjallakin pääsee ministeriksi? Lindström on ottanut tarjotun työn rohkeasti vastaan, vaikka ei olekaan koulutusta vastaavaa. On myös matkustanut työn perässä pois kotipaikkakunnalta. Oletko sinä tehnyt niin? Tosin kaikille ei ole tarjolla ministerin pestiä, mut paljon on avoimia työpaikkoja josta aloittaa.

    Reply
    • 12.1.2018 at 12:19
      Permalink

      Sillä oli pää hartoita myöten soini ahterissa ja lupaus kokoomuksen marionetiksi, siitä tämä johtuu, ei muusta.

      Reply
  • 11.1.2018 at 09:29
    Permalink

    Tämä on tilanne vuonna 2018,
    Ryhmä toinen toistaan tollompaa ministeriä ryssii Suomen asiat!
    Sitten ihmettelevät kansan kiukkua ja vihapuhetta.
    Häpeäisivät saatanan tunarit!

    Reply
  • 11.1.2018 at 11:26
    Permalink

    Hee. Kokeillaan vuoden karenssia ja kysyn halutaanko siitä mielipidettä?

    Reply
  • 11.1.2018 at 12:34
    Permalink

    Jari Lindström, kävelevä katastrofi. Tunnen kyseisen herran, joka suutuspäissään hajotti täällä Kouvolassa oman puolueensa vuonna 2015 ministeriksi päästyään.

    Reply
  • 11.1.2018 at 14:57
    Permalink

    Jarppa on vain sihteeri, joka tykkää rahasta enemmän kuin moraalista, mikä ei tänä päivänä ole poliitikolle mikään ongelma, koska kansa hyväksyy sen. Ei jarppa mitään päätä, ei edes ehdota, vaan tekee kuten Orpo käskee, näin homma sovittiin ja näin se on toiminut.

    Turhaan haukutte Jarppaa. Ainoa, mitä Jarppa voisi oma-aloitteisesti tehdä, on lähteä lätkimään, mutta se vaatisi moraalista selkärankaa, joten turha luulo.

    Se on Orpo, joka on ottanut hallituksen panttivangikseen ja sanoo, mitä Jarpan on tehtävä. Orpo on oikea osoite, jos syyllisiä haetaan kansan kyykyttämiseen.

    Niin että käyttäkää nyt vähän niitä hoksottimianne.

    Reply
  • 11.1.2018 at 15:09
    Permalink

    Lindström on pelkkä lavaste.

    Hallitusjohdossa on ollut joko Kokoomus tai Keskusta viimeiset 14 vuotta ja jälki on sen näköistä.

    Nämä työttömyyden luojat toistavat samaa kaavaa:

    Ensin he luovat ongelmia yhteiskuntaan politiikallaan ja sitten he vielä syyttävät ja syyllistävät kansalaisia omista tekemisistään.

    Se on tuhoisaa ihmisille ja Suomelle.

    Heidän kaikki toimensa ovat vain kärsimyksen, kurjuuden ja lisästressin aiheuttamista kansalaisille, vaikka kansa on jo aivan piipussa nyt kaikista aiemmista kansalaisten elämää kurjistavista toimista.

    Kansa ei jaksa enää, sanoo Suomen poliisikin.

    Tällä aktiivimallilla murskataan taas suuri määrä ihmisiä ja heidän läheisiään.

    Ihmiset sairastuvat pysyvästi, väkivalta kodeissa ja kaduilla lisääntyy ja osa vetää itsensä hirteen.

    Kokoomus ja Keskusta kehuvat itseään saavutuksistaan.

    Hyi saatana, että millaisia ihmisiä tässä maassa on johdossa!

    Reply
  • 11.1.2018 at 15:15
    Permalink

    Tämä Juicen kappale tässä oli kuin piste Iin päälle. Kiitos!

    Reply
  • 11.1.2018 at 16:41
    Permalink

    En tue enää Lindströmiä kun kerran takkinsa käänsi, mutta tuo kirjoittaja kun tuntuu olevan kaikessa parempi niin luulisi jonkun niistä 3 ehdosta täyttävän, jotta ei 4,5% leikkausta hänelle tapahtuisi. Koko mallissahan ei ole kyse siitä, että työtön olisi laiska vaan työttömällä on aikaa täyttää joku kyseisitä ehdoista. Osalla kansalla tuntuu olevan se, että mitään ei saisi työttömänä tehdä, mutta rahaa kyllä pitäisi tulla katkeamatta. Jos työttömänä pitäisi jotain rahansa eteen tehdä niin se on kyykyttämistä. Jatkakaa vain inisemistänne, tällä vauhdilla kohta ei ole varaa maksaa samoja työttömyystukia, jos ei ihmiset mene töihin. Paljon on Suomessa yrityksiä, joihin kokoajan haetaan työntekijöitä, osa työttömistä ei hae paikkoihin, jotka katsovat olevan heidän arvonsa alapuolella, osalla taas ei ole koulutusta vastaavaa työtä ja osaa ei edes kiinnosta mennä töihin. Juuri näitä ihmisiä varten kyseinen malli on kait tarkoitettu ei niitä, jotka ahkerasti ovat olleet töissä ja kouluttaneet itseään uuteen työpaikkaan. Kyllä jokainen tunnistaa, että mihin ryhmään kuuluu.

    Reply
  • 11.1.2018 at 18:34
    Permalink

    No kun velvotetaan hakemaan töitä niin silloinhan niitä työpaikkoja hakeneen pitää saaha myös henkilökohtainen todistus haetulta työnantajalta että on haettu ja perustelut miksi ei kyseiseen työpaikkaan sovellu ja jos ei töitä tai todistusta kyseiseltä työnantajalta tule niin sit kaikki yritystuet ja verohelpotukset jne jne:t pois…Ainaskin joutusivat jonkuu palkkaamaan niitä todistuksia kirjottelemaan, eli tulis paljon työpaikkoja Suomeen kun joka firmaan pitäs ainaskin yks ottaa ja varmasti joutus Jartsa palkkaamaa useamman…

    Reply
  • 12.1.2018 at 05:33
    Permalink

    Tällä viikolla mm. eläkeputkilaiset ovat saaneet kirjeitä TE-toimistolta saapua haastatteluun ja heidän pitää kertoa työllisyyssuunnitelmistaan, muuten karenssi paukkuu.Jollain kilhataa takuuvarmasti vielä ja silloin tuon työttömän laborantin kannattaa vältellä väkijoukkoja.

    Reply
  • 12.1.2018 at 15:02
    Permalink

    Olisi yksi ehdotus Jarpalle. Työtön istuisi pari pv kuussa häpeäpaalussa ja saisi sitä vastaan pitää etunsa.

    Reply
  • 14.1.2018 at 09:25
    Permalink

    Tollon töitä sillä vaan on. Niitähän se itekin tekee.

    Reply
  • 14.1.2018 at 10:06
    Permalink

    Letteri sopisi lähettää myös sille toiselle yhteiskunnan vastikkeettomalle loiselle, eli Vartiaiselle, joka ei koko elämänsä aikana ole ollut mitään muuta kuin loiseläjä toisten kustannuksella edeten suojatyöstä toiseen, eikä koskaan ole tehnyt mitään hyödylistä, tuskin osaisikaan. Ilmankos on turvonnut läski Soinin mittoihin, ja suusta tulee samanlaista sontaakin. Vertasipa Vartiainen sdp:een riveissä työttömiä rikkaruohoihin, josta muuten on edelleen mahdollisuus selvittelyjeni mukaan nostaa törkeä kunnianloukkaus syyte. Törkeä kunnianloukkaus kun vanhenee 5 vuodessa, ja kun on toiminut kansanedustajana silloin, niin kyseessä on törkeä kunnianloukkaus ja virkaaseman väärnkäyttö. Löytyypä tämän loisen sanomiset myös wikipediasta, jonka jo talteen otin, ettei auta edes wikipedian muokkaus ja kohdan poisto, joka on ollut kaikkien nähtävissä tähän päivään asti. Ajattelin vakavasti pistää tämän loisen ulos eduskunnasta vaikka Wegeliuksen talleille paskaa luomaan. Valtioneuvoston säädökset kun yksiselitteisesti sanoo, että rikossyytteen alainen ei voi toimia kansanedustajana ja luottamustehtävissä. Onhan siellä kymmenittäin muitakin, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa toimiaeduskunnassa kansanedustajana, ja kas kummaa suurin osa osuu juurikin sekoomuksen ja kepu ripulien osalle. Ei muuta kuin kaikki kynnelle kykenevät juttua nostamaan.

    Reply
  • 15.2.2018 at 13:22
    Permalink

    Idässä ja somaliassa bilediscoissa soi tauotta 24/7 levyautomaateissa Jopen biisi ” Taidan siirtää paperini Turkuun ” …

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.