Ministeri Lindström tutustuu Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen toimiin

Työministeri Jari Lindström vierailee Turussa, Uudessakaupungissa ja Laitilassa 15.1.2018. Matkan kattavana teemana on Varsinais-Suomen positiivinen rakennemuutos ja toimet sen ratkaisemiseen.

Varsinais- ja Lounais-Suomessa elinkeinoelämän kasvu ja työllisyysnäkymät ovat poikkeuksellisen hyvät, jonka myötä sinne on syntynyt ns. positiviisen rakennemuutoksen tilanne. Tuotannon kasvu ja sen vaatima työvoiman lisätarve ovat niin suuria, että alueella tarvitaan erillistoimia.

Lindström tutustuu Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaaseen ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tiloihin ja ratkaisuihin. Hän tapaa myös kunkin kaupungin sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja TE-toimiston johtoa.

Entinen pääministeri Esko Aho esitti viime syksynä TEM:lle tehdyssä selvityksessään ratkaisuksi ns. siltasopimusta valtiovallan ja Varsinais-Suomen sekä Satakunnan kesken.

Keskeistä on huolellisesti mietitty ja selkeä konsepti, joka perustuu eri toimijoiden saumattomaan yhteistyöhön sekä yksilöllisten valintojen helppouteen. Toimenpiteitä toteutetaan valtion ja kuntien kehysten ja talousarvioiden puitteissa.

Lähde: TEM

Katso myös:

6 thoughts on “Ministeri Lindström tutustuu Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen toimiin

  • 12.1.2018 at 15:29
    Permalink

    Ei ole Ministeri Lindströmillä mitään aihetta ylpeilyyn.

    Autotehtaan työntekijät asuvat muutaman neliön kopperoissa tai kulkevat päivittäin yli 100 km työmatkoja matalapalkkoja maksavalle autotehtaalle. Työtä on luvassa vain muutamaksi vuodeksi joten oman asunnon hankinta on todella riskialtista alueella jonka työllisyys pääasiassa perustuu 70 km säteellä vain yhteen epävakaaseen työpaikkaan.

    Moni innokas autonrakentaja tulee pettymään raskaasti 3 – 4 vuoden sisällä.

    On tietenkin hyvä että on edes väliaikaistöitä, mutta on aivan turha pullistella hallitulla positiivisella rakennemuutoksella… kun sitä ei ole!

    Reply
    • 13.1.2018 at 06:10
      Permalink

      50-luvun ajat ovat palanneet jolloin työntekijät asuivat pieneissä parakeissa epäinhimillisissä oloissa. Epävarma työpaikka koska yksi kaunis päivä auto konserni siirtää tuoannon vaikka puolaan.Ei kannata paljon satsata ainakaan omaan asuntoon.

      Reply
    • 14.1.2018 at 17:47
      Permalink

      Juu, mutta tärkeintä onkin että ”positiivinen pöhinä” kestää 2019 vaalien yli. Harva virkamies ajattelee mitään viittä vuotta pidemmällä tähtäimellä.

      Reply
  • 13.1.2018 at 08:54
    Permalink

    Todellinen ”hallittu positiivinen rakennemuutos” saadaan aikaiseksi ja ”konserin siirtäminen Puolaan” estettyä kustannustasoa eli veroja alentamalla ja sääntelyä eli erityisesti työmarkkinasääntelyä purkamalla.

    Ei kekkuilemassa wienerikahveilla ”konsepteja” miettimällä kunnan ja valtion kassasta.

    Reply
  • 13.1.2018 at 20:11
    Permalink

    Tututsuminen ja asioista ymmärtäminen onkin tässä se eri asia ja uutinen. Tuota jälkinmäistä ei tällä vuosituhannella tule kuulapäältä tapahtumaan. Lähteekö mukaan myös se tuhatpäinen turha virkamieskunta, joka vastikkeetta saa palkkaansa täysin tyhjästä.

    Reply
  • 14.1.2018 at 10:35
    Permalink

    Kuulapään on hyvinkin pian tutustuttava jälleenkoulutus mahdollisuuksiin, kun ruskea tulevaisuus lentää eduskunnasta ulos seuraavissa vaaleissa. Saattaapa osa tehdä perinteiset takinkäännötkin, ja pyrkiä toisiin puolueisiin joka tuolla ex perussuomalaisita koostuvalle valehtelija sakille on ominaista, että pysyy keinolla millä hyvänsä edskunnassa, mutta eiköhän kansa ole tämän porukan valheet ja toimet nähnyt. Soininkin ”suuret” lupaukset vaaleissa oli, että poistamme mm. autoveron, seuraava askel olikin laskea sitä, ja kaikkihan me tiedämme miten siinä lopulta kävi, se triplaantui. Kuulapään pätevyys vastikkeettomana nilkkinä ei enää riitä edes paperitehtaalla makoiluun, riittäneekö edes wc paperirullan pyörittämiseen. Tosin kyllä ne tällekkin loiselle varmaan järjestää jonkin uuden suojatyön perinteisesti.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.