Ministeri Tiilikainen: Euroopan parlamentilta selkeä tuki uusiutuvan energian ilmastotavoitteille

Euroopan parlamentti äänesti 17.1.2018 kannastaan uusiutuvaa energiaa, energiatehokkuutta sekä energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden seurannan hallintomallia koskevista lakiesityksistä.

Suomen kannalta uusiutuvan energian direktiivi (RED II) on tärkeä, sillä se luo kehikon uusiutuvan energian edistämiselle vuoteen 2030 saakka. Direktiivin sisältyvät biopolttoaineita ja bioenergian kestävyyttä käsittelevät kohdat ovat Suomen kannalta erityisen keskeisiä.

Parlamentilta sekä hyviä että haasteellisia kantoja jatkoneuvotteluja ajatellen

Euroopan parlamentin kannan mukaan liikenteen uusiutuvan energian osuuden kokonaistavoite vuonna 2030 tulee olla vähintään 12 prosenttia. Kehittyneiden biopolttoaineiden (liite IX A-osa) osuus tulee olla vähintään 3,6 % vuonna 2030.

– Neuvoston joulukuussa saavuttama yhteisymmärrys ei ollut liikenteen uusiutuvan energian ja biopolttoaineiden tavoitteiden kunnianhimon osalta toivottavalla tasolla. Jatkoneuvotteluja ajatellen pidän hyvänä, että Euroopan parlamentti äänesti näiltä osin kunnianhimoisempien tavoitteiden puolesta, toteaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

– Investointivarmuuden luomisen osalta äänestystulos jätti kuitenkin jonkin verran toivomisen varaa – esimerkiksi jättämällä komissiolle mahdollisuuden poistaa liitteestä IX raaka-aineita vuonna 2025 toteutettavan arvioinnin pohjalta. Jatkoneuvotteluissa tulee varmistaa, että luodaan aidot investointeja edistävät puitteet ilmasto- ja uusiutuvan energian tavoitteisiin pääsemiseksi.

– Bioenergian kestävyyskriteereissä on tärkeää, että metsäbiomassan tuotannon kestävyyttä voidaan tarkastella maatasolla sekä hyödyntää olemassa olevia instrumentteja. On erittäin hyvä, että tämä ns. riskiperusteinen lähestymistapa hyväksyttiin myös Euroopan parlamentin äänestyksessä ilman hallinnollista taakkaa aiheuttavia lisäyksiä.

Uusiutuvan energian direktiiviä ja muita Euroopan parlamentin täysistunnossa käsiteltyä lakiesityksiä käsitellään seuraavaksi Euroopan parlamentin, ministerineuvoston ja Euroopan komission yhteisissä kolmikantaneuvotteluissa (trilogit).

Ministeri Tiilikainen ja Ruotsin koordinaatio- ja energiaministeri Ibrahim Baylan lähettivät 11.1.2018 Euroopan parlamentin jäsenille kirjeen, jossa muistutettiin kestävän bioenergian merkityksestä EU:n vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamisessa.

Lähde: TEM

2 thoughts on “Ministeri Tiilikainen: Euroopan parlamentilta selkeä tuki uusiutuvan energian ilmastotavoitteille

  • 17.1.2018 at 21:41
    Permalink

    Tarttee tehdä jotain. Merenpinta on noussut hollannissa. Tosin niin on noussut viimeisen 10000 tuhannen vuoden ajan, mutta nyt se on NOUSSUT. Kamalaa. Jos maksatte tililleni jotain, vaikutan siihen varmasti. Ainakin ostan uuden Audin.

    Reply
  • 17.1.2018 at 23:17
    Permalink

    Eli nyt varmaan Suomestakin poistuu tuo 100% sakkotulli Kiinalaisilta aurinkopaneeleilta, eikös?
    Ja investointitukia saavat kotitaloudektkin yritysten lisäksi, eikö?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.