Hämeen poliisi huolissaan huumekuskien lisääntyneestä määrästä

Hämeen poliisi on seurannut huolestuneena ajoneuvon kuljettajien huumeiden tai alkoholin ja huumausaineiden yhteisvaikutuksen (huumeratit) yleistymistä syksyn aikana. Ilmiö ei ole uusi vaan samansuuntainen kehitys on havaittu mm. Tanskassa ja Ruotsissa joitain vuosia sitten. Kehitys on nyt havaittavissa niin Hämeessä kuin laajemminkin Suomessa.

Viime viikolla Hämeessä tavattiin tavanomaisessa partioinnissa 18 huumerattia. Edellisen viikon vastaava luku oli kahdeksan. Huumerattien osuus tavatuista rattijuopoista oli ennätykselliset 65%.

Kiinnijääneitä rattijuoppoja ja huumeratteja oli eniten Lahden alueella. Riihimäellä huumeratteja jäi kiinni toiseksi eniten. Alkoholia nauttineita oli ratissa huolestuttavan paljon myös Heinolassa.

Valtaosa huumerateista liikkuu henkilöautolla ja yleensä vielä ilman ajo-oikeutta. Usein myös ajoneuvo on jonkun muun omistuksessa. Näissä tapauksissa auton takavarikointi ei auta saamaan huumeratteja pois liikenteestä. Lain mukaan poliisi voi takavarikoida auton vain jos epäilty itse omistaa ajamansa ajoneuvon. Tarkasteluajankohtana liikennevahinko-onnettomuuden yhteydessä tavattiin neljä huumerattia. Kiinniotoissa paljastuu usein myös muita rikoksia.

Tyypillisesti huumeiden vaikutuksen alaisena ajelee mies (15 tapausta) mutta aina joukkoon sopii myös muutama naiskuljettajakin (3). Hämeessä suurin osa huumerateista on amfetamiinin vaikutuksen alaisena tai sitten kannabispositiivisia. Huumeratteja tavataan liikenteestä ympärivuorokauden, mikä osaltaan asettaa valvonnallisen haasteen poliisille. Asia liittyy suoraan siihen, että huumeiden käyttäjällä ei ole välttämättä normaalia vuorokauden rytmitystä vaan liikutaan ja autoillaan kelloajoista riippumatta.

Hämeen poliisi tehostaa edelleen rattijuopumusvalvontaa ja käyttää mahdollisuuksien mukaan lain suomia pakkokeinoja tutkinnan yhteydessä. Aiemmin Päijät-Hämeessä käytettyä Tie Selväksi -hanketta laajennetaan koskemaan myös Kanta-Hämettä. Hankkeessa puututaan alle 25-vuotiaiden rattijuopumuksiin kokonaisvaltaisesti ja selvitetään epäillyn elämäntilannetta laajemmin. Tarkoituksena estää syrjäytymistä ja mahdollista uusintarikollisuutta yhteistyössä sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Lähde: Poliisi

3 thoughts on “Hämeen poliisi huolissaan huumekuskien lisääntyneestä määrästä

  • 18.1.2018 at 15:46
    Permalink

    Ajatelkaapa ystävät rakkaat! Kunka tämä ilmiö suorastaan RÄJÄHTÄÄ käsiin, jos Laura Huhtasaari valitaan presidentiksi. Voi kauhistuksen kananhäkki sentään!!!
    Vakavasti asiaan kantaa ottaen. Asialle pitäisi tehdä jotain, koska liikenteessä kuljettaessa jo talvellakin jokainen meistä on ”tarjottimella” kuolemalle jo kyllä tarpeeksi. Mutta eihän Suomessa ole ”resursseja” mihinkään muuhun kuin siihen yhteen asiaan, koska meitä johtaa mullilauma, joka puskee mitä puskee eikäpä siinä sen enempää mitään edes järjenpoikasta olekkaan. Tietääkseni jossain päin maailmaa edes yritetään asialle tehdä jotain. Jos ei muuta, niin vankiloita on ollut rahaa rakentaa niin paljon, ettei ainakaan niin suuressa määrin kuin Suomessa tarvitse ”pihtailla” tuomioissa sen takia, ettei ole sijoituspaikkoja kylliksi. Istuntotuomioon tai sitää korvaamaan pitäisi kyetä tarjoamaan hoitoja, joilla pyritään irti huumeriippuvuudesta mikäli asianomainen siihen suostuu. Tämä pitkäaikaiseksi hoidoksi suunniteltu projekti maksaa tietenkin rahaa, jota nyt kaiken viimeksi tämänkaltaiseen toimintaan haaskataan, sillä nukkehallituksen päätehtävä on ajaa Suomi pankrottiin ja selvitystilaan vielä myymällä maakin jalkojemme alta sille heimolle, joka aina on ollut hotki mainitunlaiseen ”monopolipeliin”.
    Vankila ei hoida ihmistä, mutta se edes pitäisi jonkin aikaa huumekuskin poissa liikenteestä, jossa selväpäiselläkin on osaamista talvikeleillä ja kesälläkin. Ja kuten me kaikki tiedämme, jo nykyiselläänkin joukkoomme mahtuu monenmoisia ”suhareita” syntymähumalalla.

    Reply
  • 18.1.2018 at 18:27
    Permalink

    Tähän saadaan muutosta vain valvontaa lisäämällä. Enkä tarkoita nettipoliiseja enkä niitä jotak kyttää kansallismielisiä. Tarkoitan sitä että poliisi vetää enstex-halari niskaan ja pysäyttää autoja huumekoiran kanssa kahdeksan tuntia päivässä. Näin talvella tehtävä on helppo koska pillinenenät ei viitsi kulkea jalkaisin eikä busseilla. Ne ajaa mieluummin katsastamatomilla autoilla ilman ajokorttia. Yhdellä kertaa saataisiin huumeet takavarikkoon sekä sakot pillinenille.

    Ja katukuvan puhdistuessa Suomikin pelastuu. Haaviin saattaa jäädä muutama ulkomaalaiseltakin näyttävä huumekuriiri.

    Reply
  • 18.1.2018 at 19:03
    Permalink

    ”Usein myös ajoneuvo on jonkun muun omistuksessa. Näissä tapauksissa auton takavarikointi ei auta saamaan huumeratteja pois liikenteestä”
    Ainakin tähän asti auton luovutus ihmiselle jolla ei ole ajo-oikeutta on rangaistava teko. Vai onko tänne myös rantautunut, ns. tulottomat auton vuokraajat kuten Ruotsissa uusruotsalaisille se on suuri bisnes. Kuten PT kirjoitti
    https://pt-media.org/2018/01/12/esittelyssa-ammatti-automaalivahti/

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.