Juha Sipilä yrittäjäjuhlassa: Ensi kaudella työllisyysaste 75 prosentin tuntumaan

Pääministeri Juha Sipilä korosti Keski-Suomen yrittäjäjuhlassa Jyväskylässä, että Suomen talous on kääntynyt selkeään kasvuun. Tämä näkyy myös monen suomalaisyrittäjän liikevaihdossa ja tuloksissa.

– Suomen talous kasvoi viime vuonna kolmen prosentin vauhtia, mitä pidettiin pari vuotta sitten aivan utopistisena lukuna. Myös tämä ja ensi vuosi näyttävät varsin hyviltä. Viime mittauksessa työllisyysasteemme oli noussut jo 70,4 prosenttiin. Näin hyvä marraskuinen lukema on nähty viimeksi vuonna 1990, sanoi pääministeri Sipilä juhlapuheessaan.

Hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste tällä vaalikaudella 72 prosenttiin. Sipilän mukaan tämä on välietappi, sillä seuraavalla vaalikaudella on päästävä pohjoismaiselle tasolle eli noin 75 prosentin tuntumaan.

Sipilä pitää työllisyyden vahvistamista kestävimpänä keinona yhteiskunnan eheyden takaamiseksi sekä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen turvaamiseksi ikääntyvässä Suomessa.

– Kun on työtä, on vähemmän syrjäytymistä ja pahoinvointia. Työtä tekemällä moni kokee olevansa osa yhteiskuntaamme. Jokainen on hyvä jossakin, ja työttömyyden vuoksi yhteiskunnassa jää paljon hyvää osaamista hyödyntämättä.

Sipilä kannusti erityisesti naisia yrittäjyyden polulle. Samalla hän muistutti, että naisyrittäjyyttä ja naisten työmarkkina-asemaa on parannettu perhevapaakustannuksia tasaamalla.

– Naistyöntekijän perhevapaista aiheutuvia vanhemmuuden kustannuksia on tasattu työnantajalle maksettavalla 2 500 euron kertakorvauksella. Tämänsuuntaisia tekoja naisyrittäjät ovat odottaneet pitkään. Tämä hallitus laittoi asian viimein toimeksi.

– Sote-alalla on paljon naisyrittäjiä. Kun hallitus sorvasi valinnanvapauslakia, pidimme mielessä erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Kun valinnanvapaus toteutetaan nyt asiakassetelipainotteisena, pienten yrityksen kilpailuasema paranee merkittävästi.

Lähde: Valtioneuvosto

6 thoughts on “Juha Sipilä yrittäjäjuhlassa: Ensi kaudella työllisyysaste 75 prosentin tuntumaan

  • 22.1.2018 at 10:59
    Permalink

    USKOA SAA KETÄ HUVITTAA, NOUSU VUODET. EI HUOLTA HUOMISESTA, RAHAA ON SIPILLÄ TASKUSSA.
    YRITTÄJÄT VALITTAVAT, HUONOLLA TULOKSELLA, JOKA VUOSI, JA OVAT AINA, TEHNEET TAPPIOTA, JOTEN TÄMÄ JUTTU, ON VAIN HUULI. HYVÄ ON MIEHEN, MIELIKUVITUS JUTUILLAAN, TOIVOA NAISET YRITTÄJIKSI. TÄLLÖIN MIEHET JOUTAA KOTIJOUKKOJEN KOMENTAJIKSI ? OIKEIN !!!

    Reply
  • 22.1.2018 at 11:06
    Permalink

    Ja valtio se vain velkaantuu.
    Eli kaikenmaailman tempputyöllistäminen ”siistii” rumia tilastoja.

    Reply
  • 22.1.2018 at 11:21
    Permalink

    Sehän on nyt nähty että yli 58 vuotiaat eivät työllisty ollenkaan. Laitetaan nämä yli 42 vuotta työelämässä olleet pois työnhausta ja avot kuinka Sipilän työttömyys laskee. Nämä kehäraakit eivät saa mistään töitä vaan aina vedotaan siihen ikään ja onko kropassa paljon kulumia ja muuta vikaa. Yksikin työnantaja sanoi suoraan ettei uskalla palkata näitä koska sairauslomat ovat pitkiä näiden kohdalla. Nuoret pitäisi saada pois notkumasta kaduilta töihin, se olisi hallituksen oikea suunta työllisyyden pienentämiseen, eikä kyykyttää vanhuksia jotka ovat menettäneet työpaikkansa pelkästään ikänsä vuoksi.

    Reply
  • 22.1.2018 at 12:16
    Permalink

    Merkillistä. Ongelmajätteellekin on osoitettu keräys/käsittelypaikkansa, mutta kun on kyse työttömistä, on jätteet tuuliajolla ja retalehtaa ihmisten ilmoilla siellä täällä. Luulisi että se olisi kansantaloudenkin etu, että tuo jätelajike otettaisiin huomioon ympäristölainsäädännössä.

    Ps.
    Ja kun kuitenkin löytyy ainakin se yksi kuutio, joka vetää maissit snorkkeliin tuosta ylläolevasta, niin suosittelen ennen näppikseen kajoamista katsomaan vaikka jostain vikipediasta ”sarkasmin” määritelmän.

    Reply
  • 22.1.2018 at 13:24
    Permalink

    Sipilä on kyykyttämisen pohjoismaiden mestari,mokomakin hihuli.

    Reply
  • 23.1.2018 at 09:56
    Permalink

    Työllisyysaste ei nouse ennen kuin t y ö e h t o s o p i m u s t e n y l e i s s i t o v u u s on purettu eli ay-liikkeen valta-asema murrettu.

    Ja tätä ei Suomessa yksikään hallituspoliitikko suostu tekemään. Ay-liikkeen mafia-asema on nimittäin niin suosittu kansan keskuudesa, ”pyhä lehmä” johon ei saa koskea.

    Suomi käykin Kreikan tietä ja tulee romahtamaan. Asiaa ei auta jatkuvasti lisääntyvät sosiaaliturvamenot, poliittiset suojatyöpaikat (mm. maakuntasatraapit), sosialistinen ”maahanmuutto”politiikka ja sääntelyn kiristyminen erilaisten ympäristö- ja tasa-arvo yms. ideologien myötä, korkeasta verotuksesta ja julkisen velan paisumisesta puhumattakaan

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.