Opetusministeri Grahn-Laasonen: Kustannukset eivät saa muodostua esteeksi toisen asteen opinnoille

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on huolissaan niistä nuorista, joille kustannukset voivat muodostuvat esteeksi lukion tai ammatillisen koulutuksen suorittamiselle.

Opetushallituksen tänään julkistetun toisen asteen kustannuksia käsitelleen selvityksen mukaan oppimateriaalikustannukset ovat vaikuttaneet joidenkin nuorten toisen asteen koulutuksen keskeyttämiseen.

”Suomen vahvuus on koulutettu kansa. Varattomuus ei saa muodostua kenellekään kouluttautumisen esteeksi yhteiskunnassa, joka uskoo mahdollisuuksien tasa-arvoon. Tarvitsemmekin pikaisesti lisäselvityksen siitä, mitkä ovat parhaat ja vaikuttavimmat keinot tukea niitä nuoria, joille kustannukset muodostuvat syyksi keskeyttää opinnot. Tähän kysymykseen Opetushallituksen selvitys ei antanut vastausta”, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Grahn-Laasonen katsoo, että toimien tulee kohdentua nimenomaan putoamisvaarassa oleviin nuoriin, sillä julkinen talous on tiukoilla.

Meidän tulee löytää kaikkein vaikuttavimmat toimet auttaa nimenomaan heikoimmassa asemassa olevia nuoria. On esimerkiksi arvioitava sitä, kattaako etuusjärjestelmä riittävän tehokkaasti opiskelun kustannukset, Grahn-Laasonen jatkaa.

Grahn-Laasonen kehottaa kouluja ja kuntia ottamaan huomioon oppimateriaaliratkaisuissa niiden kustannusvaikutuksen opiskelijoille ja perheille. Koulujen kirjastot ja lainaamot ovat hyvä mahdollisuus keventää opiskelukustannuksia.

Opetusministerin mukaan on syytä jatkaa toimia, joilla toisen asteen koulutukseen liittyviä kustannuksia saadaan kokonaisuudessaan laskettua. Yksi konkreettinen esimerkki on digitaalisten oppimateriaalien arvonlisäveron laskeminen painettujen materiaalien tasolle. Lisäksi on taloudellisen kehyksen sallimissa rajoissa syytä tarkastella mahdollisuutta alentaa ylioppilastutkinnon maksuja.

Parannuksen toisen asteen opiskelijoiden taloudelliseen asemaan toi vuoden vaihteessa voimaan astunut muutos, jonka seurauksena vanhempien tulot eivät enää vaikuta itsenäisesti asuvan 18–19-vuotiaan toisen asteen opiskelijan opintorahan määrään.

Lähde: OKM

3 thoughts on “Opetusministeri Grahn-Laasonen: Kustannukset eivät saa muodostua esteeksi toisen asteen opinnoille

  • 22.1.2018 at 16:40
    Permalink

    Yksi konkreettinen toimenpide on koulutusaikojen lyhentäminen vuoteen tai kahteen ammatillisissa tutkinnoissa ja todellisen oppisopimuskoulutusjärjestelmän ottamista käyttöön eli ei mitään virkamiesvaltaista byrokraattista järjestelmää vaan markkinaehtoisesti toimiva.

    Esimerkikki: jokin aika sitten Kaupan alan keskusliitto ehdotti nuorille vuoden mittaista harjoittelua kaupassa jonka jälkeen he olisivat työllistyneet kauppaan. Mutta tämä ei kelvannut ammattiliitto PAM:lle koska se ei kuulemma yleisivistänyt tarpeeksi.

    Tämä perustelu ontuu, koska lukemattomat tradenomit ja merkonomit työskentelevät kaupan kassoilla, jonka työn oppisi parissa viikossa. Mitä nämä tradenomit ja merkonomit tekevät esimerkiksi kielten pitkällä pänttäämisellä?

    Reply
  • 22.1.2018 at 16:45
    Permalink

    Ööö… eihän ne olekkaan. Opiskelu on ilmaista ja vanhemmat maksavat asunnon ja ruuat. Kirjat saa koulun puolesta. Samoin matkakulut yhteiskunnalta. Mikä siinä on niin ”kallista”??

    Tosin, jos velttoilee ja käy koulua ”vasemmin käsin” niin että aloittaa ammattikoulun vasta 24-25 vuotiaana, silloin on saattanut pudota jo tukien ulkopuolelle. Mutta elämä on valintoja täynnä.

    Reply
  • 23.1.2018 at 10:10
    Permalink

    Forssan matujen kummi-täti ja koraanikoulu -ministeri ”tähtisilmä” Sanni Grahn-Laasonen on siis ”huolissaan”.
    Niin olen minäkin ”huolissani”. Sanni Grahn-Laasosen ja sitä kautta nukkehallituksen syvin ”huoli” on siinä, ettei syrjäytyneet suomalaiset nuoret boosteroidu työelämään riittävän nopeasti maksamaan ”elatusapua” kunniakansalaisillimme, jotka ovat sen sijaan jo ”valmiiksi” ”korkeakoulutettuja” insinjöörejä (katkomaan kauloja, ei muuta).
    Siksi toisekseen Suomen ”hyvinvointivaltiota” ei ole suinkaan tarkoitettu elättämään kantasuomalaisia syystä tai toisesta ”vapaa-ajattelijan” uralle ryhtyneitä ”taakkoja”, jotka eivät tuo senttiäkään takaisin toisin kuin uussuomalaiset makaamalla kotona ja istumalla kahviloissa sekä kuormittamassa terveydenhuoltojärjestelmäämme milloin milläkin matokuurituksella tai tuberkelillä, puhumattakaan nyt niistä ”pöpöistä”, joita äärimmäinen ”läheisyys” naaraan kanssa saattaapi aiheuttaapi.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.