Rakentajilla vuorokauden lakko perjantaina 2.2.2018

Rakennusliitto toteuttaa perjantaina 2. helmikuuta monien muiden SAK:n liittojen tapaan poliittisen lakon.

Rakennusliiton hallitus teki asiasta päätöksen tiistaina SAK:n liittopäättäjien kokouksen jälkeen.

SAK:n järjestämä suuri työttömyysturvan leikkausten vastainen mielenilmaus alkaa samana päivänä Helsingin Senaatintorilla klo 11.00.

Rakennusliitto vastustaa lakollaan työttömyysturvan aktiivimallia, joka tuli voimaan vuoden alusta. Samalla rakentajat vaativat aktiivimalli kakkosen valmistelun pysäyttämistä.

Rakentajat pysäyttävät perjantaina 2.2.2018 työnsä klo 00.00. Lakko jatkuu perjantaina klo 24.00 asti eli se kestää täyden vuorokauden. Lakko koskee kaikkia liiton sopimusaloja pois lukien sellainen rakennustuoteteollisuuden prosessiteollisuus, joka edellyttäisi aikaisemmin aloitettavaa tuotannon alasajoa.

Kyseessä on ammattiliiton julistama poliittinen työtaistelu, josta ei lain mukaan voi tulla seurauksia siihen osallistuville työntekijöille.

Liitto kehottaa kaikkia aktiivimallia vastustavia rakentajia osallistumaan perjantaina 2.2.2018 pidettävään SAK:n mielenilmaukseen Helsingissä. Tilaisuuteen järjestetään ilmaisia kyytejä eri kaupungeista. Katso tiedot kuljetuksista tästä: kuljetukset

SAK kehittää kannustavaa työllistämismallia

SAK:n liittojen suurtapaamisessa Helsingin messukeskuksessa vastustettiin voimakkaasti vuoden alussa voimaan tullutta työttömyysturvan aktiivimallia.

SAK esittää sen sijaan omassa työllistämismallissaan ennen muuta työvoimapalvelujen ja koulutuksen parantamista. Samalla kun SAK vastustaa voimakkaasti aktiivimallia se haluaa pysäyttää kehitteillä olevan aktiivimalli kakkosen valmistelun.  Ne ovat keskusjärjestön mielestä molemmat lähinnä työttömyysturvaa leikkaavia ja työttömiä rankaisevia.

–   Aktiivimalli on kumottava ja karenssit yksinkertaistettava. Nykyiset karenssit ovat kohtuuttomia ja liian monimutkaisia ymmärtää, sanoi SAK:n mallia esitellyt hankepäällikkö Saana Siekkinen.

SAK esittää, että jokainen työtön tavataan heti työttömyyden alussa ja hänen kanssaan käydään lävitse myös työttömän oikeudet ja velvollisuudet. Samalla tehtäisiin jokaiselle selkeä suunnitelma, miten töitä haetaan tai koulutusta lisätään.

Työttömällä pitäisi olla SAK:n mukaan myös mahdollisuus opiskella kuuden kuukauden ajan ilman rajoituksia, kunhan hän tekee työllistymissuunnitelmassa olevat asiat ja on valmis vastaanottamaan työtä.

SAK:n uusi malli ei ole vielä valmis vaan sen kehittämistä jatketaan seuraavan vuoden ajan liittojen jäsenten ja työttömien kanssa.

SAK:n suurkokous Helsingissä keräsi reilut 600 liittopäättäjää, jotka olivat vahvasti yksimielisiä, ettei hallituksen nykylinja miellytä. -Aktiivimalli on aktivoinut hyvin SAK:n väkeä vastarintaan. Se on siis toiminut, vitsaili SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Hänen mukaansa SAK jäi aikanaan pois työttömyysturvan kehittämisestä, koska ei voinut hyväksyä leikkauksia. -Niitä ei hyväksytä nytkään.

Elorannan mukaan uudesta mallista tulee ”joka päivä ilmi uusia heikkouksia”. -Se on sisällöllisesti ja toiminnallisesti kelvoton. Ei ole takeita siitä, että malli toisi työpaikkoja tai työttömät lähtisivät hakemaan töitä. Niitä kyllä haettaisiin, jos niitä olisi.

SAK myös vaatii, että aktiivimallia vastustava kansalaisaloite käsitellään ripeästi eduskunnassa. Kansalaisaloite sulkeutuu 31.1.2018, sillä sen tekijä Martin-Eric Racine haluaa sen nopeasti eduskunnan käsittelyyn.

Lähde: Rakennusliitto

4 thoughts on “Rakentajilla vuorokauden lakko perjantaina 2.2.2018

  • 23.1.2018 at 17:23
    Permalink

    Nyt on oikeita otteita!

    Reply
  • 23.1.2018 at 18:22
    Permalink

    Onhan päivän selvää ,että herneaivoinen työministeri (ilman mitään osaamista)on sipilän hallituksen sätkynukkena tuhoamassa ainoatkin suomen mahdollisuudet selviytyä tilanteeasta,ja laittaa kaikki huono osaiset vaivaiset työttömät maksajiksi työttömyystilastojen parantamiseksi. Äänestä 5.

    Reply
  • 24.1.2018 at 05:16
    Permalink

    Pientä kohinaa ja se jää siihen ja kaikki jatkuu entisellään. Suorastaan huvitti kun täällä päin oli kutsuttu viime viikolla yli 100 eläkeputkilaista lähialueilta TE-toimiston tilaisuuteen. Oli kuulema ollut innokasta porukkaa ja paikalla oli ollut pari firmaa katsatamassa tulevaa ammattitaitoista orjalaumaa. Aivan kaistapäistä touhua vaikka itse en pistä pahaksi vaikka suuria ikäluokkia vähän ravistellaan ennen eläkeuraa. Tuon ikäluokan eläkeikään ei koskettu, itsellä se nousi kolmella vuodella.

    Reply
  • 24.1.2018 at 15:20
    Permalink

    Eivät enää varmaankaan ymmärrä enää toistensa kieltä. Tänäpäivänä Helsingissä rakennustyömaat ovat kuin Baabelintornin ”rakennushankkeen” aikoina. Ne ovat pullollaan ulkomaalaisia rakennusmiehiä, jotka tekevät ”halvalla” ja ”nopeasti”, joka tarkoittaa automaattisesti sitä, että huonoa tulee, mutta tulkoon. Suomalaiset laatumiehet ovat hinnoiteltu kylmästi ulos, sillä Baltiassa ja Itä-Euroopassa palkkataso on niin alhainen, että täkäläiset poljetutkin palkat ovat varsinainen runsaudensarvi ulkomaalaisille ”nopsakintuille”.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.