”Kevät vaalien jälkeen” – Mitä kaiken armeliaasti peittäneen lumen alta paljastui?

En voi sanoa olevani erityisen tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen. Huh… Tulihan sanottua! Niinistön kannatusta on vaikea väheksyä, mutta Huhtasaaren 6,9% kannatus on mielestäni vähintäänkin pienoinen pettymys. En olisi kuuna päivänä odottanut Niinistön olevan noin murskaavan ylivoimainen ja aivan sunnuntai-iltaan kello 19:30 saakka, kunnes ennakkoäänet julkistettiin, elättelin toiveita toisesta kierroksesta, jolla vastakkain olisivat Laura Huhtasaari ja Sauli Niinistö. Olen yrittänyt miettiä, mistä loputtoman tuntuinen uskoni asiaan johtui ja lisäksi sitä, miksi Niinistö sai ennenkuulumattoman kannatuksensa…

Pääasialliset syyt väsymättömään uskooni löytyivät ehdottomasti torilta, perussuomalaisista julkaisuista ja sosiaalisesta mediasta: Omistamme. Kaikkialla läsnä ollut tekemisen henki ja vankkumaton luotto Huhtasaaren ajamien ajatusten oikeellisuuteen valoi eräänlaista taisteluhurmosta, todellista ”Me”-henkeä. Vaaleissa voimakkaasti esillä olleen ”perussuomalaiset vastaan muut”-asetelman positiivista vaikutusta kaikkeen tekemiseen ei myöskään sovi väheksyä.

Toisaalta, syyt luottamukseeni vaalien positiivisempaan lopputulokseen saattoivat johtua, osittain myöskin edellä mainitun hengen ja meiningin vuoksi, eräänlaisesta kuplasta joka ympärilleni ilmestyi. Olen poikkeuksetta rehellinen itselleni ja siksi asiaa on tarkasteltava myöskin tältä kannalta. En hyvällä tahdollakaan voi sanoa, että mainittu kupla olisi syntynyt ”varkain” tai vahingossa, jos taas ei aivan täysin tahallisestikaan. Mielestäni on ymmärrettävää, että vaalihumussa ajautuu tiettyyn putkeen, jossa vastaan sattuu samaan putkeen, samoista syistä joutuneita ihmisiä. Siellä sitten poristaan mukavia ja nostetaan framille muiden ehdokkaiden vikoja ja vajavaisuuksia. Putkesta olisi varmasti päässyt uloskin, jos siellä ei olisi ollut niin helvetin hyvä olla?

Ehdokkaani ajamat asiat olivat toki mielestäni kohdallaan ja niiden ”myyminen” on kyllä helpompaa, kun niihin uskoo itsekin, mutta kuinka ihmeessä mainitsemani kupla esti näkemästä sen, kuinka sokeasti kansa luotti Niinistöön? Kuplasta ja putkesta oli kyllä hyötyäkin: Ensi kerralla se porina suunnataan putkesta kansalle, eikä jäädä taputtelemaan toisia selkään. Kieltämättä olo on hieman hölmö, kun tajuaa mitä tuli tehtyä…

Olisiko asian tiedostaminen ja kuplasta poistuminen sitten muuttanut mitään? Ei varmasti olisi, niin suuri oli himmeämpien mitalien ja ykkösen ero. Mitään ei olisi tehty toisin, torilla oltaisiin käyty, keskusteluissa puolustettu omaa ehdokasta ja sosiaalisessa mediassa avoimesti naurettu hölmöille lohkaisuille Huhtasaaren uskonnollisuudesta ja puolueen väitetystä toimintakyvyttömyydestä. Toisaalta, jos tuota kuplaa ei olisi ollut, olisiko vaalijuoksun aikana nähty jotakin huomioimisen arvoista, jotakin mikä olisi kuulunut keskusteluihin? Ehkä, mutta jossittelu on sinänsä turhaa. Kansa on puhunut ja pulinat pois…

Miksi jo kuninkaaksikin mediassa tituleerattu Sauli Niinistö sitten sai naurettavan suuren 62,6% kannatuksensa? Onko hän onnistunut narraamaan kansan uskomaan, että hän on ”koko kansan presidentti”, ajattelee tämän kansan parasta, vastustaa NATO: on liittymistä, rapsuttelee koiraansa ja pelaa spontaanisti pipolätkää ulkojäillä? Sitä minun on kovin vaikea uskoa… Niin etäinen tuo päävampyyri on ollut, ettei sitä yksien vaalien aikana muuteta. Eleetön, kylmä ja epäinhimillisen monotoninen kaikessa ulosannissaan. Mitä sellaista Niinistö sitten tarjosi, että kansa todella Halusi hänet kuudeksi vuodeksi maamme keulakuvaksi? Kovin harva kansalainen tuohon on osannut minulle vastata. Siksi uskonkin vakaasti, että kansa on joutunut propagandan uhriksi ja se lähes tuplasi Niinistön kannatuksen edellisien vaalien ensimmäiseltä kierrokselta. Muista ehdokkaista, ainakin niistä jotka olisivat voineet Niinistön todella haastaa, luotiin kuva suoraan paholaisesta seuraavina, idiootteina ja ylipäätään kyvyttöminä hoitamaan kyseistä virkaa. Kannatus ei tuplaantunut siksi, että Niinistö olisi mystisellä tavalla ”parempi” nyt, kuin 2012 eikä siksi, että vastaehdokkaat olisivat olleet huonompia.

Onpa tuota yritetty perustella kansan vakauden kaipuullakin, mutta miten ihmeessä demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti horjuttaisi maan vakautta? Noh… Ottaen huomioon tämän maan poliittisten toimittajien, ”asiantuntijoiden” ylimielisyyden vaalien aikana, emme me kohta tarvitse demokratiaa. Toimittajien ottama etiikan vartijoiden ja ”kansakunnan omatunnon” rooli saattoi tavallaan syrjäyttää kansanvallan jo näissä vaaleissa. Onko medialla todella sellaista valtaa, että Timo Haapala & Co. voi päättää, kenestä tulee presidentti, kansanedustaja, maakuntavaltuutettu tai kaupunginvaltuutettu? Toivottavasti ei, se saattaisi hyvinkin olla se toistaiseksi käyttämättömänä ollut vaihde, jolla Suomen syöksyä päin helvettiä voitaisiin vielä vauhdittaa…

Petri Perta

19 thoughts on “”Kevät vaalien jälkeen” – Mitä kaiken armeliaasti peittäneen lumen alta paljastui?

  • 30.1.2018 at 21:12
    Permalink

    Niin, tunnustan myös syyllistyneeni tuohon samaiseen kuplautumiseen. Nyt pitäisikin pohtia sitä, miten tuollaisen kuplan voisi puhkaista ulkoapäin. Suomessa on nimittäin yksi kupla joka tosiaankin pitää saada puhki… Me ihmiset kun olemme aika samankaltaisia… se mikä olisi puhkaissut meidän kupla, niin sovellettuna ko tieto puhkaisee toisenkin kuplan, siss mekanismina sovellettuna

    Reply
  • 30.1.2018 at 21:39
    Permalink

    Kyllä se turvallisuushakuisuudesta johtuu. Maailman muutokset pelottavat ja turvattiin presidenttiin, joka ei ole kuitenkaan pahasti mokannut missään yksittäisessä asiassa. Kotitaloudet ovat myös pahasti velkaantuneita. Kun perheellä on 100000+ velkaa, ei muuta toivota kuin että kukaan ei keikuta venettä.

    Reply
  • 30.1.2018 at 21:52
    Permalink

    Yksi asia minkä mahdollista vaikutusta ei saa unohtaa: Vaalivilppi.

    Reply
  • 30.1.2018 at 22:32
    Permalink

    Presidentiksi valitaan aina ehdokas, jonka valtamedia on ottanut suosikikseen & eniten rahaa kampanjaansa laittanut. Media kohtelee valittuansa silkkihansikkain, antaa eniten puheaikaa tenteissä, ei pengo ikäviä asioita päivänvaloon. Muita kuulustellaan jopa tylyyn tyyliin. Kansa menee mukaan hypetykseen, ei vaivaudu edes tutkimaan ehdokkaiden mielipiteitä.
    Valtava summa oli voitajalla peliin laittaa. Mihin rahat menivät, median voiteluunko ja Tieto Oyj:n hämäräperäiseen ääntenlaskuunko?

    Reply
  • 30.1.2018 at 22:45
    Permalink

    Tuota, aika lailla minusta, sehän tulikin jo tuossa aikaisemmin esille, että kuinka puhuttiin sisäpolitiikasta mutta kun katsoo tätä kaikkivaltiasta niin eihän se ole lopulta sitä, ja lisäksi tällä nyt ilmeisesti pohjustetiin sitä että tahdotaan ilmentää avaraa katsantokantoa….

    Seuraavat 6 vuotta.

    Reply
  • 30.1.2018 at 23:08
    Permalink

    Kun ei ole ollut varsinaista laajaa häikkää, niin suomalainen on sellainen, että , kun mennään samoja latuja, niin tuntuu turvalliselta, vaikka joku todempaa puhuisi.

    Reply
    • 30.1.2018 at 23:32
      Permalink

      Tämä latu mitä nyt hiihdetään johtaa suoraan vihollisen väijytykseen -ja kärjessä menevä henkilö tietää sen varsin hyvin itsekkin. Itse hiihtelen mielummin umpihankeen kun seuraan tätä joukkoa.

      Reply
  • 30.1.2018 at 23:33
    Permalink

    Kyllä tuota samaa haluttomuutta toimia oman ehdokkaan puolesta oli minusta nähtävissä suuressa määrin ihan ihmetykseen joidenkin puoluevalinnasta saakka ja epäilys/pelko oli itselläkin suuri verorahoillamme ostetun valtamedian propagandanäkyvyyden ylivoimasta. Mutta on ainakin helpompi toimia oman ehdokkaan puolesta, mikäli pystyy kaikesta huolimatta elättämään toivetta paremmasta, minkä Laura teki helpoksi.
    Itse näin Laurassa valtavan valovoimaisen mediapotentiaalin, joka toisi Suomen EU-tunkkaisuuteen erityistä tunnettuutta, hyviä suhteita ja kauppaa raikkaudellaan, nuorekkuudellaan, viehättävyydellään, järkevyydellään ja realismillaan. Nämä arvot varsinkaan EU-kriittisessä yksilössä eivät kuitenkaan ole valitettavasti eliitin eivätkä globalistimedian mieleen.
    Se oli tiedossa että vihervasemmisto tulisi olemaan enimmälti saulimielisen Haaviston takana ja isänmaallisten äänet jakautuisivat kahdelle, mikä tiesi jo itsessään aika vaikeaa yhtälöä kansalaisille. Siihen Lauran nuoruus vielä päälle, niin kansalaiset sitten halusivat varmistaa Haaviston häviön kerralla. Kyllähän se kieltämättä edellytti työltä Lauran puolesta kaikkia niitä vähäisiä voimia ja sitkeyttä.
    Lauran valovoimaisuus ja ihanteet kuitenkin palkitsivat tehtävää työtä itsessään. Ja tilanne kuuden vuoden päästä tulee olemaan hänelle ratkaisevasti myönteisempi, kun iän ja kokemuksen puutteestakaan ei voi enää syyttää. Toivottavasti Suomen kansassa ja sen itsenäisyydessä vielä silloin on jotain puolustettavaa ja toivottavasti myös Laura silloinkin on ehdolla.

    Reply
    • 31.1.2018 at 02:26
      Permalink

      Pekka kuule -kuuden vuoden päästä tämä maa on taputeltu. Ei tarvi äänestää eikä Tieto oyj:n väärentäätuloksia.Me kansallismieliset voidaan sitten siellä gulakeilla järjestää omia varjovaaleja -jos satutaan olemaan vielä hengissä.

      Reply
  • 30.1.2018 at 23:50
    Permalink

    Yksi suuri asia oli Niinistön monta kuukautta kestänyt kannattajakorttikeräys, meni minne tahansa torille niin aina oli kokoomuksen teltta keräämässä nimiä. Jo kerätty kannattakorttimäärä saati kuinka monelle oli tyrkytetty oli erittäin ratkaiseva mainoskampanja Niinistön eduksi.

    Reply
  • 31.1.2018 at 05:45
    Permalink

    Tyhmälle vaalikarjalle totuus paljastuu vielä. Sitten vingutaan ettei se näin pitänyt mennä koska sale puhui ihan toista. Alkaa kokoomuksen armoton rummutus mm. naton puolesta johon sauli antaa ”siunauksensa”
    Myös työttömien kylmä kyyti jatkuu ja siirtyy vaiheeseen 2.0, kuten TE-toimiston virkailija oli kaverilleni sanonut. Oli tullut soitto ja käsky viikon kurssille. Kaverin kansaneläkepäivät alkavat reilun vuoden päästä.

    Reply
  • 31.1.2018 at 08:30
    Permalink

    Oli pakko jakaa kokemus, koska sosiaalisessa mediassa kiertää todella paljon kansalaisten pettyneitä ja epäileviä mielipiteitä äänestystulokseen.. Sekä myös paljon hämmennystä aiheuttaneita tapahtumia, jopa epäilyksiä vaalivilpistä. Nämäkään kyseiset tilanteet eivät silti epäilyjä kyllä poista, vaan enemmänkin lisää niitä. Mutta näin vaan yllättäin kävi.
    Sitä en tiedä kuinka monelle muulle on käynyt vastaavasti nyt vaaleissa, ja monenko muun nimi mahdollisesti puuttui oikeasti listalta varsinaisena äänestyspäivänä. Vai tarkistitteko itse että nimenne oli listalla.

    Mulla kävi myös äänestyspaikalla aika mielenkiintoinen tapahtuma 28.1.2018 Porissa. Annoin ajokortin josta virkailija otti viivakoodin lukijalla tiedot. Menin eteenpäin, seuraava virkailija tutki listaa ja sanoi että nimeäni ei ole listalla. Sanoin että minulla on se postista tullut lappu kyllä mukana jos tarvitsee. Ei tarvittu kun viivakoodin aikaisemmin ottanut virkailija totesi vain kaverilleen, että kyllä se siellä listassa on.

    Sen jälkeen sain kolmannelta virkailijalta lapun käteeni. Listan kanssa oleva virkailija jäi hölmistyneen näköisenä katsomaan sitä listaansa. Minä menin äänestyskoppiin, enkä myös ajatellut että asiassa olisi ollut mitään ihmeellistä.. Tuli nyt vain mieleen, että mahtoiko nimeni edes olla siinä listassa!
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005545389.html

    Reply
    • 31.1.2018 at 09:25
      Permalink

      No nyt kuulin!!! Samassa äänestyspaikassa Porissa myös tapahtuneen vastaavaa. Menin tosiaan vanhemman äitini kanssa äänestyspaikalle, hän jäi keskustelemaan aulaan tuttavansa kanssa, kun itse menin äänestämään toiseen tilaan. Olin jo äänestänyt, kun äitini oli vielä eteisessä. Hän meni äänestämään ja minä ulos. ”Nyt kertoi” että hänen edellään olevalta naishenkilöltä oli myös puuttunut nimi listalta, eikä ollut saanut äänestää kyseisessä paikassa. Rouva oli kertonut että hänellä on lappu kotona ja että hän on aina äänestänyt kyseisessä paikassa!

      Reply
      • 31.1.2018 at 10:02
        Permalink

        Äänestyspaikka voi vaihdella eri äänestyksissä, jos ne ovat lähellä toisiaan. Oma paikkasi on mainittu postin kautta tulleessa äänestysoikeusilmoituksessa. Muussa paikassa et varsinaisena vaalipäivänä voi äänestää. Jos nimi ei ole listassa, se saattaa olla jonkin muun lähipaikan listassa. Vaalitoimitsijalta voit pyytää selvittämään oikeaa paikkaa. Vain ennakkoäänestyksessä voit valita lukemattomista äänestyspaikoista.

        Reply
      • 31.1.2018 at 12:54
        Permalink

        Sillä listalla ei ole mitään merkitystä. Joko viivakoodilla tai käsin henkilötunnuksen syöttäen kone kertoo joko vihreällä taustalla olevalla tekstillä OK-tiedot, tai punaisella taustalla joko oikean äänestyspaikan tai tiedon, että äänioikeutta ei löydy.

        Ne paperilistat ovat vain historian jäänne ja viimeinen hätävara, jos jostain käsittämättömästä syystä äänestyspaikka jäisi pitkän sähkökatkon tai muun vastaavan teknisen syyn vuoksi ilman reaaliaikaista äänioikeusjärjestelmää.

        Jos nimi todella puuttui listasta, tämä ”joku” äitisi edellä oli joko väärässä äänestyspaikassa (ei kovinkaan harvinaista) tai oli jo äänestänyt ennakkoon (tällaista ei meidän lautakunnalle sattunut nyt yhtään, mutta naapurihuoneen lautakunnalle sattui yksi). Silti, kone on kertonut kummankin näistä syistä.

        Edellisellä kerralla myös yksi suomea osaamaton jäi ilman äänioikeutta, ja selvisi, että häneltä puuttui rekisterin mukaan maassaoloajasta yksi päivä 🙂 (siis kuntavaalissa).

        Paperilistoista on onneksi päästy eroon, ihan jo siksikin, että ihan kaikki lautakuntien väki ei ole kummoisia ruudinkeksijöitä, ja jopa aakkosjärjestyksen ymmärtämisessä saattaa esiintyä epävarmuutta, jolloin listalta etsiminen saattaa olla hankalaa 🙁

        Mainittakoon vielä, että sillä kotiin tulleella lapullakaan ei tee mitään (vaikka siinä kehoitetaan ottamaan se mukaan äänestyspaikalle), koska se ei kelpaa henkilötodistukseksi. Sen lapun tärkein tieto on kertoa missä kyseisen äänestäjän vaalipaikka on. Ennakkoäänestyksessä silläkään ei ole väliä.

        Reply
        • 1.2.2018 at 11:56
          Permalink

          Kyllä ne paperilistat ovat käytössä erittäin yleisesti edelleen. Ja se ilmoitus äänioikeudesta -lappu on hyvä olla siltä varalta että selvitetään oikea äänestyspaikka jos äänestäjällä on siitä esim. sijainnin suhteen epäselvyyttä.

          Reply
  • 31.1.2018 at 10:01
    Permalink

    Niinistö edustaa samaa kuin Kokoomus.
    Globalisaatio, Eu-liittovaltio, monikulttuurisuus, riistokapitalismi, eliitin rikastuminen ja kansan kyykytys.
    Tämä kaikki on naamioitu termeillä vapaus, länsimainen demokratia ja markkinatalous.
    Todellisuus on pelkkää oravanpyörää.

    Reply
  • 1.2.2018 at 01:41
    Permalink

    Ainakin kuplia puhkeaa, jos ei muuta. Itselleni selvisi, miten kristillisdemokraatit sijoittuvat puoluekentässä arvojen suhteen. Ainakin nämä vaalit osoittivat, että he puheenjohtajansa Essayahin mielestä liittyvät mieluummin kulttuurimarksilaisiin kuin kristillisten arvojen puolustajiin. Meillä on siis vain kaksi puoluetta: PS ja muut alaosastoineen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.