Vihdin ulosajo vaati toisenkin kuolonuhrin

Sunnuntaina 28.1.2018 Vihdin Otalammella Nurmijärventiellä tapahtui ulosajo, jossa menehtyi 40-luvulla syntyneen avioparin vaimo. Auto suistui talvisella kelillä jyrkähkössä oikealle kaartuvassa mutkassa ulos tieltä vasemmalle puolelle päätyen kylki edellä päin puuta.

Kuljettajana toiminut mies vietiin hoidettavaksi Töölön sairaalaan, jossa hän on nyt menehtynyt. Turmassa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella päättyneen tammikuun tilasto on synkkä; yhteensä 4 kuollutta liikenteessä 2:ssa eri turmassa. Vuonna 2017 liikenteessä kuolleita samalla alueella oli yhteensä 13 kpl.

Lähde: Poliisi

One thought on “Vihdin ulosajo vaati toisenkin kuolonuhrin

  • 1.2.2018 at 10:19
    Permalink

    Oliskohan teiden hiekoittaminen mitään auttanut? Toisaalta suomalaiset – suureksi hämmästyksekseni ” ajavat talvisinkin saa sanoa, että kesänopeuksilla ilmeisesti luottaen hermeettisiin talvirengasmainoksiin, joissa kerrotaan ajavasi kuin ”raiteilla” kun laitat nämä alle. Mihin hemmettiin ihmisillä on niin kiire? Talvella pitäisi takaraivoon kolahtavasti ymmärtää se, että matka-ajat eivät järkevästi ajettuna talvella olla yhtä nopeat kuin keväällä, kesällä ja syksylläkin mitä yksinkertaisimmasta syystä eli tiet ovat sulat. Itse ajan näillä teillä korkeintaan 80 km/h ja kaikki painavat ohi vasemmalta ja oikealta. Se ei minua häiritse, mutta kaiketi minä häiritsen heitä. Sen ymmärtää kyllä, että Keski-Eurooppalaiset tai Isosta-Britanniasta tulevat autoilijat olisivat päätäpahkaa metsähallituksen puolella täysin kokemattomana talven liukkaisiin keleihin. Mutta jokaisellahan on oikeus ajaa sitä nopeutta mitä haluaa huolimatta talvinopeusrajoituksistakin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.