Kokoaikatyössä käyvä mies sai Kelalta aktivointikirjeen – ”Mitä lie taas säätävät siellä”

Nykysuomen toimitukseen otti yhteyttä hämmentynyt, mutta toisaalta myös hieman huvittunut mies. Hän oli saanut postissa Kelalta aktiivimallin tiedoksiannon, vaikka hän on kokoaikaisessa työssä.

– Kirjeessä kerrotaan, että Kela maksaa minulle työttömyysetuutta, ja sen vuoksi Kela seuraa jatkossa minun aktiivisuuttani, mies kertoo.

Mies sanoo, että kirjeessä on lueteltu tarkat ehdot siitä, kuinka hänen tulee toimia, jotta työttömyysetuutta ei leikattaisi.

– Huvittavaa tässä on se, että käyn kokoaikaisessa työssä, ja se on ihan virallista työtä eikä mitään kuutamokeikkaa. Kela ei todellakaan maksa minulle pennin jeniä työttömyysetuutta, saati mitään muutakaan etuutta, tukea tai korvausta.

Mies aprikoi, onko hänen nyt osoitettava saamansa kirjeen mukaisesti Kelalle aktiivisuuttansa, ja mitä sitten tapahtuu, jos hän ei olekaan aktiivinen.

– Ei tässä oikein ehtisi osallistua aktivointitoimiin, kun pitäisi töissäkin käydä. Työnantaja tosin lupasi, ettei leikkaa palkkaani, vaikka en Kelan höpöhöpö-kursseilla kävisikään, mies naurahtaa.

Muutenkin mies suhtautuu asiaan pääasiassa huumorilla.

– Enpä tuosta jaksa Kelalle mitään kyselyä laittaa. Taitaa siellä olla järjestelmät yhtä laadukkaita kuin on koko aktiivimalli ja sen valmistelu. Mitä lie taas säätävät siellä, mies naureskelee.

Katso myös:

13 thoughts on “Kokoaikatyössä käyvä mies sai Kelalta aktivointikirjeen – ”Mitä lie taas säätävät siellä”

  • 9.2.2018 at 18:44
    Permalink

    Toiseksi yleisin Kelan virhe: ei viitsitä tarkistaa sotua ja toimitaan pelkän nimen perusteella, joten samannimiset saa toistensa postia. Tapahtuu koko ajan.

    Reply
    • 11.2.2018 at 23:23
      Permalink

      Mistä siellä sitten maksetaan työntekijöille palkkaa, jos ei edes tällaista osata tehdä?

      Reply
      • 12.2.2018 at 07:10
        Permalink

        Veronmaksajien kukkarosta.

        Reply
  • 9.2.2018 at 23:38
    Permalink

    Sainpa minäkin moisen kirjeen, toki olen pitkäaikaistyötön, mutta ehkäpä Kelan perslävet tietävät sitten mitä työtä kykenen tekemään, kun sitä eivät tiedä edes paikallinen te-toimisto. Kärsin pitkäaikaissairaudesta, sekä erittäin rajuista työrajoituksista, lisäksi sydämmessä on ongelmaa, unohtamatta että edellinen työpaikka työsuojelu virheiden myötä tuhosi selkäni, joka vaatii leikkauksen, johonka ei ole varaa edes mennä. Kelasta ei apua saa, se on nähty, eihän kela myöntänyt minulle peruspäivärahalla olevalle edes kahteen 100 euron hammaslääkärilaskuun edes apua, toiseen 100 euron hammaslääkärilaskuun sain pyöreät nolla euroa, toiseen sain 26 senttiä. Maksettiinpa nekin laskut korttiluotolla sitten, aivan kuten olen joutunut maksamaan lääkkeeni, auton vakuutuksia sekä auton käyttöveroja. Te-keskus on kolmasti suositellut minua eläkkeelle, jonka eteen tulen tekemään töitä, sillä ei tässä paska maassa enää millään peruspäivärahalla elä saati laskuja kykene maksamaan. Näin haja-asutus alueella auton pito on ollut katkolla jo vuoden verran, joten on keksittävä kulku kauppaan ja muihin palveluihin hyvinkin pian. Aina puhutaan, että työttömäthän käyttää rahansa juomiseen, mutta minä en edes muista koska olisin viinaakaan juonut, ei ole edes varaa. Tulen kyllä ehdottomasti kelan paskoilta kysymään, mitähän nämä valtion paskat suojatyöläiset suosittelevat minulle työpaikaksi, kaikkine rajoitusten ja sairauksien kera, ja vielä löytävät minulle työnantajan joka hyväksyy pitkätkin sairaslomat. Tosiaaiassa kelan paska on minut nytkin kuseen laittanut, kun olen jäänyt vailla toimeentulotukea, korttiluoton saldot alkaa olla täynnä, kulut kasvaa, eikä velkaa juurikaan saa lyhennetyksi.

    Reply
    • 10.2.2018 at 06:47
      Permalink

      Vähän samoilla mennään. Pitkästi yli 30 vuotta työuraa takana ja ensimmäsitä kertaa työttömänä ja tuskin enää minkäänlaista työtä edes saa yli 55 vuotias. Kaikenlaista kermppaa ja pahoja kulumia ympäri kroppaa ja kivut niistä.Tuolla pienellä päivärhalla kun on kituuttanut justiin ja justiin, niin nyt tuli kelalta uhkaus että sitä leikataan jos työ ei maistu. Kokoajan vituttaa ettei sanotuksi saa.Välillä yövalvoessa tuntuu että tämä oli tässä, eihän täällä pakko ole kituuttaa mutta se rohkeus kait vielä puuttuu.

      Reply
      • 11.2.2018 at 11:25
        Permalink

        Tosiasia, ja varsin monilla. Tähän aktiivi pelleilyyn on joutuneet myös tuhansittain työkyvyttömyyden rajoilla olevia ihmisiä, useimmilla on jopa se tilanne, kuin itsellä, etten sairauksieni ja vaivojeni, että rajoituksieni kanssa edes tiedä mitä saan tai edes kykenen tekemään. Eikä sitä tiedetä tosiaan edes te-toimistossa, tämän ovat minullekkin myöntäneet. Työpaikka työpaikalta sulkeutuu edestä, kun ei voi kyseistä työtä ajatellakkaan saati pystyväni tekemään. Sairastamisesta on myös tehty laitonta tämän roska halliuksen ja EK:on toimesta, joten työnantajaa joka hyväksyy sairaudet ja niistä aiheutuvat sairaslomat ei ole olemassakaan.

        Itse ajattelin pistää sähköposti kampanjan asiasta varsinkin oppositio puolueille juuri näistä, ja suosittelen muitakin vastavassa tilanteessa olevia tekemään niin. Tätä roska hallitusta ei tälläiset asiat kiinnosta, he kun eivät koskaan ole oikeita töitä tehneet, saati kokeneet, mitä on menettää terveytensä työssä, saati mitä rajoituksia eri sairaudet aiheuttaa. Sairaille ja vajaakuntoisille työkyvyttömyyden rajoilla tämä aktiivi malli ei ole mitään muuta kuin rankaisu malli, ja olenpa minäkin monesti jo pohtinut päivien päättäistä oman käden kautta.

        Reply
  • 10.2.2018 at 14:33
    Permalink

    Hmmm…. Tuo ”erehdys”, johtakin siihen todellisuuteen, että työssäkäyviäkin suomalaisia työmuurharahaisia aletaan syynäämään, että tekevätkö he työnsä kunnolla ja laadukkaasti, jolloin voidaan jyvittää ansaitsevatko he koko palkkansa mikä hänelle on säädetty maksettavaksi. Tämä vain siksi, että kunniakansalaistemme katkeamaton ”raha -ketju” on turvattu niin kattavasti, että tilin saldo on aina väh. 5000 euroa.

    Reply
  • 13.2.2018 at 00:17
    Permalink

    Sain eläketukipäätöksen viime vuoden kesäkuun alusta alkaen. Sitten tuli puhelu n. puolen vuoden jälkeen TE-toimistosta, siellä kyseltiin minun työtilanteestani, kerroin olevani jo puoliksi eläkkeellä. Työnhakuni katkaistiin. Mutta viime viikolla sain yllättävän kirjeen ns. SIUN SOTELTA (Joensuu), Tiedote kuntouttavasta työtoiminnasta , jossa kerrottiin viimeksi tehdystä aktivoitisuunnitelmasta ja siinä sovitusta kuntouttavasta työtoiminnasta. Siinä kerrottiin erilaisista palveluista . Kirjeessä pyydettiin ystävällisesti soittammaan tai muuten tai muuten olemaan yhteydessä palveluun. Jos en soita, en ilmeisesti ole kiinnostunut kuntouttavasta työtoiminnasta (itse koin kirjeen sävyn uhkaavaksi) , ja sitten TE-toimisto tai oma sosiaalityöntekijä ottaa minuun yhteyttä (en ole ollut asiakkaana yli vuoteen). Jotta tälläistä , EI TAIDA TIETO KULKEA näissä järjestelmissä?, SYSTEEMIT EI TOIMI!. Jään odottamaan yhteydenottoa, eläketuki juoksee!

    Reply
    • 13.2.2018 at 01:11
      Permalink

      Kokemuksesta voin vahvistaa näitä tiedonkulkukommelluksia (menemättä yksityiskohtiin):

      Hain eräälle työvoimapoliittiselle kurssille viime vuoden alussa. Hausta vähän aikaa eteenpäin sain kuulla saavani työsopimuksen eräästä paikasta johon olin hakenut. Kurssin alku tuli ja meni, ja ohessa tietysti tuli TE-palveluiden kirje siitä, miksi en osallistunut ko. kurssille. Ilmoitin että olen saanut jo toisen paikan. Siitä eteenpäin raksutusta kuukauden verran, jolloin toisella ilmoituksella kerrottiin että työttömyysturva on evätty jollain arvotulla aikavälillä (parasta on se, etten edes ollut saanut työttömyysetuutta ko. aikavälillä).

      Sen jälkeen ihmettelin asiaa varsinaiseen TE-toimistooni (selvityspyyntö tehtiin siis toisesta toimistosta) jossa asioin, ja sieltä kerrottiin että niillä ei ole mitään virkaa. Jos olisin kuitenkin saanut ko. aikavälillä työttömyysetuutta, en tiedä mitä olisi siinä tapauksessa tapahtunut, jäi näkemättä tällä kertaa. Ei varmaan kovin hyvin.

      Reply
      • 13.2.2018 at 18:39
        Permalink

        Tätä se on, kiinnostaisi muuten tietää teiltä muilta, kun olette vieneet sairaudesta saati työkyvyttömyydestä eläkettä varten lääkärien lausuntoja te-toimistoon, oletteko koskaan kysyneet, onko kyseisellä virkailijalla edes koulutusta, saati pätevyyksiä lukea teidän antamia lääkärien lausuntoja. Monesti nämä te-toimistojen sankarit ovat koulutukseltaan merkantteja, jotka kyllä ovat helvetin päteviä kaupan kassalla, mutta te-virkailijoina ei sitten alkuunkaan. Eihän minunkaan kohdallani lääkärin lausuntoja vastaan ottanut te-toimiston virkailija edes käsittänyt, mitä paperissa seisoi, joten jouduin sen rautalangasta tälle vääntämään. Jännityksellä odotankin, että miten asiaa tulkitaan, koska ovat aiemminkin jopa pitkäaikaissairauteni parantaneet, minulta tuo paraneminen on kuitenkin mennyt ohi.

        Hauska sekin, että te-virkailijat edellyttävät kyllä työttömiltä pätevyyksiä ammatteihin, vaikka näilläkään sitä ei ole.

        Vaan mitenkä mahtaa olla sitten sen luottamuksellisuuden kanssa, kun te-virkailijoilla monesti ei pätevyyksiä ole. Joutuuhan jopa terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotossa toimiva terveydenhoitaja kysymään potilaan suostumuksen lääkärinlausuntojen tilaamiseen toisaalta, ja tällä vastaanotossa toimivalla on kuitenkin alan koulutus ja pätevyys.

        Toki minulla on tuo te-keskuksessa tapahtunut lääkäri lausuntojen antaminen äänitettynä, josta kyllä ilmenee, että pätevyyksiä ei ole. Ainahan pitää te-keskuksissa kaikki äänittää oikeusturvan takaamiseksi, mutta siitä tulisi julkisuuteenkin varsin mielenkiintoinen nauhoite, ja varmasti kyseenalastaisi jopa satojen te-virkailijoiden pätevyydet toimia kyseisessä työssä.

        Reply
  • 18.2.2018 at 11:24
    Permalink

    Tähän on tultu. Kela alkaa rankaista myös työssäkäyviä jos he eivät ole riittävän aktiivisia työssään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.