Haussa Vuoden 2018 uusturkulainen ja monikulttuurisuusteko

Yhdenvertaisuus on nostettu Turun kaupungin vaikuttajaryhmien teemaksi vuodelle 2018. Yhdenvertaisuuden edistäjiä halutaan palkita myös Vuoden uusturkulainen ja monikulttuurisuusteko -tunnustuksilla.

Turku on yksi Suomen monikulttuurisimmista kaupungeista. Asukkaista yli 10 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia ja kaupungissa asuu yli 130 maan kansalaisia.

– Yksi Turun tunnuslauseista on Turku tekee hyvää. Se tarkoittaa kaikkia niitä tapoja, joilla kaupunki edistää eri-ikäisten ja -taustaisten kaupunkilaisten hyvinvointia. Turku tekee hyvää -kokonaisuuteen sisältyy vahvasti myös maahanmuuttajien integraation tukeminen ja yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentäminen, sanoo Turun kaupungin kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa.

Maahanmuuttajilla on myös kasvava merkitys Turun seudun kehityksen ja vaurastumisen kannalta. Turun alueen talouden positiiviseen kehityksen myötä alueen kasvu vahvistuu entisestään ja työvoiman tarve lisääntyy ainakin 2020-luvun puoliväliin saakka. Nosteen myötä Turkuun odotetaankin lähivuosina saapuvaksi runsaasti myös kansainvälisiä osaajia ja ammattilaisia.

– Kaupunkimme muuttuu päivä päivältä monikulttuurisemmaksi. Kotouttamisen eteen tehdään paljon töitä, mutta myös asenneympäristö on avainroolissa. Siksi on tärkeää nostaa maahanmuuttajien keskuudesta esiin henkilöitä, jotka toimivat oikeasti roolimalleina. Meidän kaikkien velvollisuus on rakentaa Turkua, jossa jokainen voi olla osallisena ja elää hyvää ja turvallista arkea, sanoo Turun monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtaja Muhis Azizi.

Turun kaupunki, Turun seudun joukkoliikenne Föli ja Ihmisoikeusliitto käynnistävät myös tänään 12.2. Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjan, jossa kaupunkilaisia rohkaistaan toimimaan joukkoliikenteessä tapahtuvaa häirintää ja syrjintää vastaan. Sosiaalisessa mediassa yhtenäisen mutta moninaisen Turun tunnus on #yksiturku.

– Moninaiset teot ja toimijat puhuvat sen puolesta, että turkulaisilla on halu toimia yhteistyössä ja yhdessä tulokkaiden kanssa. Tämän vuoropuhelun tueksi ja vahvistamiseksi haluamme kiittää ja nostaa esiin ihmisiä ja tekoja, jotka edistävät erilaisuuden hyväksymistä ja yhdenvertaisuutta kaupungissamme, jatkaa Turun monikulttuurisuusneuvoston varapuheenjohtaja Petja Raaska.

Asukkaat ehdottavat, neuvosto valitsee

Vuoden uusturkulaiseksi nimetään Turun seudulla asuva maahanmuuttajataustainen henkilö, joka edistää integroitumista omassa arjessaan. Monikulttuurisuusteoksi taas etsitään monikulttuurisuuden puolesta toimivaa henkilöä, yritystä, yhdistystä tai muuta yhteisöä.

Kaupunkilaiset voivat ehdottaa Vuoden uusturkulaista ja monikulttuurisuustekoa Turun kaupungin nettisivuilla tai lomakkeella, joita on saatavilla Turun pääkirjastossa, Turku-Pisteessä sekä Skanssin yhteispalvelupiste Monitorilta. Ehdottaa voi sunnuntaihin 4.3.2018 saakka.

Viime vuonna uusturkulaiseksi nimettiin nuoriso-ohjaaja Paco Diop. Monikulttuurisuusteko-tunnustuksen puolestaan saivat jaetusti seudullisen joukkoliikennetoimija Fölin uusturkulaiset kuljettajat sekä Turun yliopiston ja Åbo Akademin laaja-alainen vapaaehtoistyö turvapaikanhakijoiden ja uusturkulaisten parissa.

Turun monikulttuurisuusneuvosto valitsee tunnustusten saajat kaupunkilaisten antamien ehdotusten pohjalta. Neuvosto toivoo saavansa ehdotuksia laajalti ja painottaa, että ehdokkaiden taustojen tulee olla kunnossa. Huomionosoitukset jaetaan Turun seudun uusien kansalaisten juhlassa huhtikuussa.

Lisätietoja:

Muhis Azizi
Turun monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtaja
muhis.azizi@turku.fi
+358 409 616 767

Maarit Luukkaa
Kehittämispäällikkö, Turun kaupunki
maarit.luukkaa@turku.fi
+358 500 825 532

Äänestyslomake
www.turku.fi/uusturkulainen
#yksiturku

Lähde: Turun kaupunki

Katso myös:

12 thoughts on “Haussa Vuoden 2018 uusturkulainen ja monikulttuurisuusteko

  • 13.2.2018 at 09:07
    Permalink

    Eiköhän tuo Abderrahman Bouanane ole aika suveneeri voittaja tossa kisassa. Muita varmaan edes turha ehdottaa.

    Reply
  • 13.2.2018 at 09:57
    Permalink

    Ehdottomasti voittaja on Allahu Akbar islamistinen terrori-isku elokuussa 2017, jossa ”hyvin käyttäytyvä” matu puukotti useita ihmisiä, joista kaksi kuoli eikä enää koskaan nouse kunnes viimeisenä päivänä. HIP-HEI-HURRAAAAA!!!!!!!!

    Reply
  • 13.2.2018 at 10:21
    Permalink

    Kaikki joukolla ehdottamaan Turun terroristisen puukkoiskun tekijää. Siinä on monikulttuurin todellisuus.

    Reply
    • 13.2.2018 at 10:32
      Permalink

      Ulkomaalainen puukottaa ihmisiä Suomen Turussa, puukottaa sekä suomalaisia että siinä sivussa ulkomaalaisia ja tekee tekonsa ulkomaisen terroristijärjestön nimissä. Siinä sitä on monikulttuuria Turun päättäjille.

      Reply
  • 13.2.2018 at 11:05
    Permalink

    Joku päivä tämä monikulttuurisuuspelleily tullaan lopettamaan ja jokainen osallistuja palkitaan ansioidensa mukaisesti.

    Reply
    • 14.2.2018 at 08:41
      Permalink

      Monikulttuurisuutta edistävä ei voi olla ainakaan:

      – muslimi tai minkään muunkaan uskontokunnan tiukkapipo, koska ne ajavat vain omien oppiensa mukaista monokulttuurisuutta…

      – sukupuolineutraalin opin kannattaja, koska ne eivät suvaitse poikien olla poikia ja tyttöjen tyttöjä ja ajavat näin monokulttuurisuutta…

      – Ns. suvakki, koska ne ovat niin typeriä että itse asiassa sallivat monokulttuurisuuden ajamisen…

      – SKE/wittiläisten ”kansallismieliset” ja antifanttien tapaiset jotka eivät suvaitse mitään muuta ajattelua kuin heidän omien Führereidensä monokulttuurisia ajatuksia…

      – jne…

      Mutta koska tämän valheelliseen propagandaan perustuvan Turkulaisen monikulttuurisuus kilpailun tarkoituksena on ilmeisesti peitellä monikulttuurisuuden haittapuolia, niin ehdottomasti kannattaa ehdottaa Abderrahman Bouananea ja hänen tekoaan.
      Se todella edusti monikulttuurisuutta, tosin vain sen negatiivista puolta!

      Reply
  • 13.2.2018 at 11:29
    Permalink

    Ehdottomasti Abderrahman Bouanane. Perusteluina taitava keittiöveitsien hallinta juosten.

    Reply
    • 13.2.2018 at 11:35
      Permalink

      Ja siitä vielä erikoismaininta että onnistui puukottamaan suvakkia.

      Reply
  • 13.2.2018 at 13:50
    Permalink

    Puukkokeppostelija ylivoimainen ykkönen.

    Reply
  • 13.2.2018 at 14:02
    Permalink

    Äänestetty. Kaikki tietävät, ketä. 😛

    Reply
  • 25.3.2018 at 12:36
    Permalink

    ”Viime vuonna uusturkulaiseksi nimettiin nuoriso-ohjaaja Paco Diop”
    Ja hänkin on röyhkeä elintasoPACOlainen kuten kaikki muutkin ”uusturkulaiset” persereiät?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.